Muisteluja, muisteluja...

Tässä vähän aika sitten sorruin pahasti ja tein askin. En uskonut koskaan tekeväni sitä tai, että miten seuraan uskollisesti nuorison ihmeellisten hömpötyksien perässä, mutta ihmeiden aika ei nähtävästi ole ohi. Tässä vaiheessa voisin kuvitella isäni huokaisevan syvään pyörittäen päätä samalla, kuin todetakseen miten älytöntä nuorison meno välillä on..

Askissa minulta sitten tultiin kysymään, että jos saisin päättää kenet haluaisin tänne minun luokseni, kuka se olisi. Kummempia miettimättä vastasin, että kaikki, ja heti paikalla! Kaikilla siis tarkoitan parhaimpia ystäviäni. Ja tottahan se olikin, mutta tänään vasta tajusin, miksi haluan kaikki enkä vain yhtä. Tarvitsin siihen vain hyvin väsyneen olon ja tajuttoman turhaantumisen ranskan kieleen.

Ennen tätä kyseistä kysymystä kysyttiin sitten tosiaan parhaimpia ystäviäni ja nimesin Hennan, Viivin, Essin, Aatun, Tarun, Leevin, Petjan, Even ja Iidan. Häpeissäni kuitenkin unohdin ihanaakin ihanemman Eevin, johon tutustuin vasta kunnolla viime kesänä. Ja syy siihen miksi haluan kaikki tänne on tässä: he yhdessä tekevät minut eheäksi.

Vain vähän aikaa sitten olen heitellyt tunteitani onnellisuus mittarilla sadasta nollaan helposti kolme kertaa yhdessä päivässä. Ja pakko myöntää, että olen hieman hukassa.

Essin kanssa tässä vaiheessa juttelisin, mikä on vikana ja kertoisin hänelle monta monituista vikaa kera surkeiden tekosyiden ja yksi kerrallaan, hän tyrmäisi nämä kaikki ja kertoisi mitä pitäisi tehdä. Hän on minulle hieman kuin toinen isosisko. Kun neuvot olisi jaettu, tulisi Henna minun kanssa vitsailemaan tyhmimmistä asioista ikinä, jotka minä todennäköisesti viesin hieman liian pitkälle. Kun tarpeeksi ollaan naurettu vedet silmissä, tulisi Viivi huutelemaan missä minun pv:t (älkää kysykö :D). Parin härskin läpän jälkeen, Petja tulisi vielä kiusaamaan lisää (todennäköisesti jotain pätkä vitsejä) ja mie nyrpistelisin hänelle nenää takaisin kuin mitkäkiin sisarukset. Tarun kanssa saisin hieman taukoa kaikesta; pelattaisiin kahdestaan korttia ja lueteltaisiin toisillemme kaiken mitä mielessä on, niin huonot kuin hyvätkin asiat. Kun aivot olisivat levänneet, tulisi Leevi ja hänen pätemiset kaikesta maan ja taivaan välillä, ja aina kun päden hänen kanssaan huomaan miten paljon tiedän asioita ja tunnen itseni hieman viisaammaksi. Kaipaan sitä tunnetta, sillä täällä olen vain pieni lapsi, joka ymmärtää vain hyvin rajoitetusti. Kun mieli virkeänä jatketaan päivää, Aatun kanssa puuhasteltaisiin taas jotain tekemisen puutteen ohella. Ei tarvitsisi miettiä ihmeenpiä ja olla vaan rennosti, Aatun samalla heittäen väliin jotain täysin aiheesta poikkeavia pieniä knoppi tietouksia (mistä se niitä oikein keksii). Even kanssa vaihdettaisiin syvällisempiin merkkeihin samaan aikaan, kun esittelisin hänelle miun uutta vaatekaapin sisältöä. Iida ei varmaan edes pääsisi tänne, kun sillä olisi jotkut perhanan estevalmennukset... No ei tosi, sen kanssa käytäisiin varmaan ranskan miehet läpi ketkä on hyvännäkösiä ja ketkä ei, mutta sekin jää lyhyeen kun puheenaihe siirtyisi nopsaa hevosaiheiseksi. Ja lopuksi Eevi tulisi kiljumaan miun korvaan samalla halaten; Inkeeeeee!! Jonka jälkeen hän kysyisi; jätätkö jämät? Voihan Eevi :3 voihan kaikki<3

Nakkivene<3

Olen myös monesti kuvitellut perheeni tänne ja mitä tapahtuisi. Äiti ainakin heti ensimmäisenä tulisi halimaan samalla piilottaen sen kaipuun, vaikka sen huomaakin niin selvästi. Tunnenhan oman äitini! Isi tulisi halimaan naama hymyssä kysyen; ça va? jonka jälkeen änkyttäisin hänelle ranskaksi kaiken mitä täällä on tapahtunut. Sisko tulisi halimaan/rutistamaan, jonka jälkeen vaatisi kuulla kaiken ja huokaisisin helpotuksesta, että voisin kertoa kaiken myös suomeksi.

Niin monesti on mielessä käynyt ajatus, että lopettaisin tämän kaiken tähän ja palaisin Suomeen ystävieni ja rakkaimman perheen luokse. Mutta aina kun tämä ajatus tulee mieleeni saan myös samalla yhden hyvin vahvoista muistoista mieleeni; ennen tänne tuloa äitini sanoi minulle monet kerrat, että takaisin voi tulla, mutta minä vain itsepäisesti änkkäsin, että takaisinhan en tule! Ja niin en aiokkaan tehdä. Katuisin sitä hyvin pitkään, jos jätän nyt kaiken taakseni. Kaikki tämä aika melkein turhaa. Siispä välillä hammasta purren, mutta suurimmaksi osakseen hymy suin aion olla täällä koko vuoden ja nauttia siitä!

Host-siskon kanssa lähetetään terveisiä!<3

Pus,
Inke