Yksi niistä hetkistä, jolloin kadehdin pikku lapsia..
La maison du fromage=juustojen talo, kera Ranskan siskoseni c:
Näkymät Leijonamilen linnasta
Limoges<3
Löydettiin laamoja!
Olipa kerran tylsä päivä.. :D
Pus,
Inke
tiistai 29. lokakuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Lomatyttönen part 2
Muistatteko, kun kerroin miten ohjelmassa on paljon heppailua syömisen ja ymmärtämättömyyden ohella? Noh, sunnitelmiin on tullut muutos. Heppailu enää ei tule kysymykseenkään, sillä pari päivää sitten, kun palasimme Limogesin vierailulta, löydettiin siskon kanssa heppa pahasti ontuneena. Ja kappas, kun sieltä löytyikin 5 senttinen naula uponneenna juuri säteen juureen. Voi pikkasta. Pari päivää se sitten ontui tosi pahasti, mutta nyt pystyy jo kävelemään. Mutta palatkaamme Limogesiin.
Lähdettiin perheen kanssa autolla Limogesia kohti shoppailut mielessä. Voih.. Minä en siis järemmin tykkää shoppailusta, enkä ole koskaan tykännytkään. Shoppailu reissuillekin kavereiden kanssa lähden vain hyvän seuran ajamana. Tällä kertaa minut kuitenkin pelasti perheen isä kertomalla minulle historiallisia asioita Limogesista ja pakko myöntää rakastuin sen katuihin. Kaupunki oli paljon kauniimpi kuin Lorient. Limoges oli täynnä pieniä vanhoja katuja kera vanhojen kauniiden kivitalojen. Semmoista ei näe Lorientissa, sillä se tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Huomaatteko miten olen jo oppinut Ranskan historiaa? Ranskan historia haltuun; check! Ranskan kieli; loading...
Myös muutakin historiallisuutta on tullut tällä lomalla nähtyä. Käytiin tänään Richard Leijonamielen linnassa 1200-luvulta. Matka linnalle oli kuitenkin astetta vaikeampi, sillä sain selville perillä, että linna on mäen päällä, joten ikiaikaisia kivi/puu/muta portaita olisi luvassa. Arvatkaapa mitkä kengät olin pistänyt jalkaan; korkkarit. Paatuneena korkokengillä kävelijänä lähdin kuitenkin päättäväisesti kävelemään portaita. Puolessa välissä matkaa tajusin kauhistuneena, että pitäähän minun tulla takaisin (tietenkin). Asiahan ei ole ongelma eikä mikään, mutta korkokengät jalassa se tulisi olemaan astetta vaikeampi tehtävä. Tunsin itseni totaaliseksi hienohelmaksi linnaan vievillä poluilla muiden vierailijoiden ohittaessa meidät. Tunne ei ollut millään tavalla mukava.
Linnan vierailun jälkeen lähdettiin markkinoille perheen ja isän siskon pojan ja hänen vaimonsa kanssa, ja tosi söpöt markkinat olikin. Nälissämme ostimme chichissejä kaikille. Ne ovat joitakin makeita uppopaistettuja sokeroituja taikinatikkuja, toisin sanoen törkeen hyviä. Tein kuitenkin hirmuisen mokan, kun poikettiin pienoisessa kirkossa ihmettelemässä sen struktuuria; söin siellä. Enhän minä ateistina tiedä, että kirkossa ei saa syödä. Yritin häpeissäni piilotella loppu ajan mutusteltavaani, kun siskoni huomautti asiasta. Ovea kohti ja äkkiä! Markkinoilta löytyi myös hienon hieno pomppulinna. Ette arvaakkaan miten teki mieli mennä kaikkien niiden lasten joukkoon pomppimaan ja laskemaan sen liukumäkeä. Miksi tommoiset on vain pikkuisille lapsille?
Nyt kun heppailu on ollut poissa ohjelmasta, ollaan siskon kanssa välillä hieman tylsistyneitä. Niinpä olemmekin ruvennut kokkaamaan! Tähän mennessä on tullut väsättyä kahta erilaista suklaakakkua sekä pasta carbonaraa. Ja pakko sanoa, ollaan aika hyvä tiimi kyökin puolella! Väsyneenä onkin ihana istahtaa pöytään hyvän ruuan ääreen kera viinilasillisen tai aidon bretannialaisen omena siiderin. Ihan kiitettävä loma tähän mennssä :D
Pus,
Inke
P.S Kuvia laitan kunhan pääsen kotia c:
Lähdettiin perheen kanssa autolla Limogesia kohti shoppailut mielessä. Voih.. Minä en siis järemmin tykkää shoppailusta, enkä ole koskaan tykännytkään. Shoppailu reissuillekin kavereiden kanssa lähden vain hyvän seuran ajamana. Tällä kertaa minut kuitenkin pelasti perheen isä kertomalla minulle historiallisia asioita Limogesista ja pakko myöntää rakastuin sen katuihin. Kaupunki oli paljon kauniimpi kuin Lorient. Limoges oli täynnä pieniä vanhoja katuja kera vanhojen kauniiden kivitalojen. Semmoista ei näe Lorientissa, sillä se tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Huomaatteko miten olen jo oppinut Ranskan historiaa? Ranskan historia haltuun; check! Ranskan kieli; loading...
Myös muutakin historiallisuutta on tullut tällä lomalla nähtyä. Käytiin tänään Richard Leijonamielen linnassa 1200-luvulta. Matka linnalle oli kuitenkin astetta vaikeampi, sillä sain selville perillä, että linna on mäen päällä, joten ikiaikaisia kivi/puu/muta portaita olisi luvassa. Arvatkaapa mitkä kengät olin pistänyt jalkaan; korkkarit. Paatuneena korkokengillä kävelijänä lähdin kuitenkin päättäväisesti kävelemään portaita. Puolessa välissä matkaa tajusin kauhistuneena, että pitäähän minun tulla takaisin (tietenkin). Asiahan ei ole ongelma eikä mikään, mutta korkokengät jalassa se tulisi olemaan astetta vaikeampi tehtävä. Tunsin itseni totaaliseksi hienohelmaksi linnaan vievillä poluilla muiden vierailijoiden ohittaessa meidät. Tunne ei ollut millään tavalla mukava.
Linnan vierailun jälkeen lähdettiin markkinoille perheen ja isän siskon pojan ja hänen vaimonsa kanssa, ja tosi söpöt markkinat olikin. Nälissämme ostimme chichissejä kaikille. Ne ovat joitakin makeita uppopaistettuja sokeroituja taikinatikkuja, toisin sanoen törkeen hyviä. Tein kuitenkin hirmuisen mokan, kun poikettiin pienoisessa kirkossa ihmettelemässä sen struktuuria; söin siellä. Enhän minä ateistina tiedä, että kirkossa ei saa syödä. Yritin häpeissäni piilotella loppu ajan mutusteltavaani, kun siskoni huomautti asiasta. Ovea kohti ja äkkiä! Markkinoilta löytyi myös hienon hieno pomppulinna. Ette arvaakkaan miten teki mieli mennä kaikkien niiden lasten joukkoon pomppimaan ja laskemaan sen liukumäkeä. Miksi tommoiset on vain pikkuisille lapsille?
Nyt kun heppailu on ollut poissa ohjelmasta, ollaan siskon kanssa välillä hieman tylsistyneitä. Niinpä olemmekin ruvennut kokkaamaan! Tähän mennessä on tullut väsättyä kahta erilaista suklaakakkua sekä pasta carbonaraa. Ja pakko sanoa, ollaan aika hyvä tiimi kyökin puolella! Väsyneenä onkin ihana istahtaa pöytään hyvän ruuan ääreen kera viinilasillisen tai aidon bretannialaisen omena siiderin. Ihan kiitettävä loma tähän mennssä :D
Pus,
Inke
P.S Kuvia laitan kunhan pääsen kotia c:
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Lomatyttönen
Tänne tullessani ihmettelin monet kerrat miten ranskalaisilla on niin paljon lomia koulusta. Kysyin jopa äidiltäni ja hän vain vastasi, että odota niin näet. Nyt ensimmäisen loman alettua ymmärrän. Koulunkäynti täällä on hirveän uuvuttavaa, enkä mie ees opiskele paljoa! Meillä on siis joka 7 viikon välein kahden viikon loma. Ihanuutta<3 Jopa isänikin lähetti minulle viestiä kateellisena minun kahden viikon lomasta.
Loma on alkanut kieltämättä hyvin, vaikka peloissani mietinkin mitä ihmettä tekisin lomalla. Minut kuitenkin pelasti ihanat muut vaihtarit yksinäisyydeltä. Sunnuntaina siis kävin yhden vaihtariystäväni kanssa kääntymässä kaupungilla ja ihmettelemässä, miten autio kaupunki voikaan olla. Ainoat kaupat mitkä olivat auki, oli leipomot. Ja pitihän sitä sitten vähän matkaevästä ostaa... Päädyttiin kuitenkin lopulta minun perheeni talolleni katsomaan leffaa, ja voi hitto miten oli outoa pyytää kaveri toisen taloon katsomaan leffaa ja oleskelemaan miun seuraks! Mutta kivaa oli tehdä hieman uuttakin tuttavuutta.
Maanantaina kävin sitten kolmen vaihtarikaverin kanssa kahvilla. Tai jos vaahtokarkkikaakaot lasketaan kahvitteluksi niin sitä se sitten oli c; Huomaatteko miten ensin lauantaina sain yhden kaverin maanantaina kolme niin ehkäpä tiistaina koko maailma? Tai ehkä jos vain aloitan näistä Ranskan tuttavuuksista...
Seuraavana päivänä lähdettiinkin luonnonhelmaan pienen pienoiseen Marval kaupunkiin keskelle luonnonpuistoa. Tuntuu kyllä hyvältä itrtautua vähän kaupungista. Täällä vietetäänkin kokonainen viikko ja ohjelmassa olisi heppailua, syömistä ja paljon ymmärtämättömyyttä. Pystyn nykyään käymään helppoa ja hidasta keskustelua kahdestaan jonkun kanssa, mutta pöytäkeskusteluissa en pysy millään mukana, kun kaikki puhuvat ristiin rastiin. Tänäänkin 8 hengen seurueessa puhuttiin kolmea eri keskustelua samaan aikaan. Pasmat menee vähemmästäkin sekaisin! Ylpeä olen kuitenkin itsestäni, kun kävin pienen riidan siskoni kanssa ranskaksi :D Ylpeä en tietenkään ole riidasta, mutta olen ylpeä siitä, miten pystyttiin selvittämään se ranskaksi.
Minun on pakko hieman häpeissäni myöntää, että olen jäänyt koukkuun Vampyyri päiväkirjoihin. Tiedän miten kliseinen teinisarja se on, mutta se on niin helposti koukuttava! Tässä viikon aikana olenkin katsonut melkein koko kolmannen jakson. Hups.. Pidemmittä puheitta, taidankin jatkaa sille puolelle.
Pus,
Inke
Loma on alkanut kieltämättä hyvin, vaikka peloissani mietinkin mitä ihmettä tekisin lomalla. Minut kuitenkin pelasti ihanat muut vaihtarit yksinäisyydeltä. Sunnuntaina siis kävin yhden vaihtariystäväni kanssa kääntymässä kaupungilla ja ihmettelemässä, miten autio kaupunki voikaan olla. Ainoat kaupat mitkä olivat auki, oli leipomot. Ja pitihän sitä sitten vähän matkaevästä ostaa... Päädyttiin kuitenkin lopulta minun perheeni talolleni katsomaan leffaa, ja voi hitto miten oli outoa pyytää kaveri toisen taloon katsomaan leffaa ja oleskelemaan miun seuraks! Mutta kivaa oli tehdä hieman uuttakin tuttavuutta.
Maanantaina kävin sitten kolmen vaihtarikaverin kanssa kahvilla. Tai jos vaahtokarkkikaakaot lasketaan kahvitteluksi niin sitä se sitten oli c; Huomaatteko miten ensin lauantaina sain yhden kaverin maanantaina kolme niin ehkäpä tiistaina koko maailma? Tai ehkä jos vain aloitan näistä Ranskan tuttavuuksista...
Seuraavana päivänä lähdettiinkin luonnonhelmaan pienen pienoiseen Marval kaupunkiin keskelle luonnonpuistoa. Tuntuu kyllä hyvältä itrtautua vähän kaupungista. Täällä vietetäänkin kokonainen viikko ja ohjelmassa olisi heppailua, syömistä ja paljon ymmärtämättömyyttä. Pystyn nykyään käymään helppoa ja hidasta keskustelua kahdestaan jonkun kanssa, mutta pöytäkeskusteluissa en pysy millään mukana, kun kaikki puhuvat ristiin rastiin. Tänäänkin 8 hengen seurueessa puhuttiin kolmea eri keskustelua samaan aikaan. Pasmat menee vähemmästäkin sekaisin! Ylpeä olen kuitenkin itsestäni, kun kävin pienen riidan siskoni kanssa ranskaksi :D Ylpeä en tietenkään ole riidasta, mutta olen ylpeä siitä, miten pystyttiin selvittämään se ranskaksi.
Täällä oleskellaan kauniin luonnon helmassa,
seurana lampaat, koirat, kanat, kissat ja yksi heppa!
Minun on pakko hieman häpeissäni myöntää, että olen jäänyt koukkuun Vampyyri päiväkirjoihin. Tiedän miten kliseinen teinisarja se on, mutta se on niin helposti koukuttava! Tässä viikon aikana olenkin katsonut melkein koko kolmannen jakson. Hups.. Pidemmittä puheitta, taidankin jatkaa sille puolelle.
Pus,
Inke
tiistai 15. lokakuuta 2013
Ihania ihmisiä-ihania ajatuksia
Tänään lähti se ihanin amerikkalainen pariskunta jatkamaan matkaansa ympäri Euroopan. Haikeat oli hyvästit, sillä tykästyin heihin hyvin paljon. Lisäksi sain vähän lomaa tähän ainaiseen ranskan kieleen. Tuntui mukavalta ymmärtää kerrankin kaikki pöytäkeskustelut ja pystyin osallistumaan niihin. Tarinointi ei tuottanut tuskaa vaan silkkaa iloa, kun pystyin ilmaisemaan itseäni melkein vaivatta niin, että keskustelun toinenkin osapuoli ymärtäisi selitykseni. Hekin sanoivat minulle, miten mukava oli puhua englantia ja kuulla sitä enemmän, kaiken sen ranskan keskeltä. He olivat siis viettäneet tätä ennen 2 viikkoa Pariisissa ystäviensä luona.
Hyvästien yhteydessä pariskunta kertoi omaavansa facebookin, että voisimme jakaa kuulumisia sitä kautta. Sainkin myös kutsun Amerikan Missisippiin perheeni kanssa! Äiti ja isä, ja tietysti rakas siskoni, jos nyt luette tätä, minusta tuntuu, että ensi vuonna kutsuu Missisippi :D Tietenkin vastasin, että hekin olisivat tervetulleita Suomeen kyläilemään meidän luona. He puhuivat aikasemminkin, miten haluisivat joskus läydä Suomessa.
Tänään tuli muistoja mieleen viime juhannuksesta. Muiston aiheuttaja ei kuitenkaan ole yhtä miellyttävä, kuin juhannus oli, sillä viisaudenhampaaseeni on taas ruvennut sattumaan. Viime juhannuksena se puhkesikin. Juuri huonoimpaan ja parhaimpaan aikaan. Huonoimpaan aikaan siksi, koska olin ystäväni kanssa yöpymässä juhannuksena siskon poikaystävän vanhempien luona, missä heilläkin oli pienoiset juhannusjuhlat, joten hyvää ruokaahan riitti yllinkyllin. Sitä ei kuitenkaan pystynyt syömään kuin hyyvin vähän, sillä hammas oli sen verran kipeä. Parhaimpaan aikaan se oli siksi, koska siskoni on hyvin äitimäinen ja tuputtaa ruokaa koko ajan, ja kieltäytyminen ei ole vastaus. Niinpä pystyin vetoamaan hampaaseeni, etten vyörynyt ovesta ulos juhlimaan juhannusta. Ystäväni kanssa vitsailimmekin hirmuisesti siskoni äitimäisyydestä ja seuraavana aamuna arvasimmekin jo ensimmäisen lauseen, minkä hän sanoisi herättyään:"Ootteko jo syöny aamupalaa?" Voihan siskoskeni<3
Pus,
Inke
Hyvästien yhteydessä pariskunta kertoi omaavansa facebookin, että voisimme jakaa kuulumisia sitä kautta. Sainkin myös kutsun Amerikan Missisippiin perheeni kanssa! Äiti ja isä, ja tietysti rakas siskoni, jos nyt luette tätä, minusta tuntuu, että ensi vuonna kutsuu Missisippi :D Tietenkin vastasin, että hekin olisivat tervetulleita Suomeen kyläilemään meidän luona. He puhuivat aikasemminkin, miten haluisivat joskus läydä Suomessa.
Tänään tuli muistoja mieleen viime juhannuksesta. Muiston aiheuttaja ei kuitenkaan ole yhtä miellyttävä, kuin juhannus oli, sillä viisaudenhampaaseeni on taas ruvennut sattumaan. Viime juhannuksena se puhkesikin. Juuri huonoimpaan ja parhaimpaan aikaan. Huonoimpaan aikaan siksi, koska olin ystäväni kanssa yöpymässä juhannuksena siskon poikaystävän vanhempien luona, missä heilläkin oli pienoiset juhannusjuhlat, joten hyvää ruokaahan riitti yllinkyllin. Sitä ei kuitenkaan pystynyt syömään kuin hyyvin vähän, sillä hammas oli sen verran kipeä. Parhaimpaan aikaan se oli siksi, koska siskoni on hyvin äitimäinen ja tuputtaa ruokaa koko ajan, ja kieltäytyminen ei ole vastaus. Niinpä pystyin vetoamaan hampaaseeni, etten vyörynyt ovesta ulos juhlimaan juhannusta. Ystäväni kanssa vitsailimmekin hirmuisesti siskoni äitimäisyydestä ja seuraavana aamuna arvasimmekin jo ensimmäisen lauseen, minkä hän sanoisi herättyään:"Ootteko jo syöny aamupalaa?" Voihan siskoskeni<3
2008
2012
Parhain sisko<3
Hän vasemmalla ja minä oikealla
Pus,
Inke
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Tapahtumarikkaampaa menoa
Minä olen onnellinen. Tämän lauseen yksi ystäväni halusi oppia suomeksi, kun oli onnensa kukkuloilla uuden poikaystävänsä kanssa. Monen monituisen kertauksen jälkeen hän oppi lauseen ja toisti sitä itselleen, ettei unohtaisi. Hänen vahva onnen puuskansa antoi minulle hieman iloa päivään ja ranskaksi minä sitten toistelin itselleni: je suis heureuse.
Tänä viikonloppuna tänne tuli kyläilemään tosi ihana amerikkalainen pariskunta. He ovat perheeni vanhempien ystäviä vuosien takaa, kun he tapasivat talonvaihto nettisivuilla. En edes tiennyt semmoista olevan olemassa! He tulivat tänne perjaintai iltana joskus 10 aikaan illalla ja viipyvät tiisatihin asti. Heidän ansiostaan olen minäkin saanut sitten nauttia hieman tapahtumarikkaammasta viikonlopusta.
Lauantaina menimme siskon kanssa normaalin tapaan ratsastamaan, mutta illalla lähdimme sitten syömään ulos, kun tämä kyseinen amerikkalainen pariskunta halusi tarjota illallisen. Niinpä menimme sisustukseltaan hyvin eriskummalliseen, mutta ilmapiiriltään parhaaseen ravintolaan. Musiikki oli Suomeen verrattuna kovalla, mutta siihen tottui nopeasti ja puheen kuitenkin kuuli selvästi. Musa oli tosi hyvää ja yllätyinkin kun yksi kappaleista oli Blurred Lines. Täh? :D Ilta kului hyvin leppoisasti kera parhaimman hampurilaisen, makean Chardonnayn ja hyvän seuran kanssa. Illalla saatiin myös nauttia live esiintyjästä, joka soitteli jazzin ja r&b sekoitusta. Ah<3 Jälkkärinä lisäksi mini crème brûlée. Täydellisyyttä.
Tänään oli ohjelmassa jokinmoiset markkinat ja Carnac. Markkinoille en kerinnyt mukaan, kun heräsin niin myöhään, mutta meni tuo päivä mukavasti siskon kanssa Harry Potteri katsellen. Kun aikuisosasto palasi kotiin syötiin isän tekemää beef bourguignonia. Tästä ruoasta tuli heti mieleen Julia Child, enkä ihmettele miten hän ylisti tätä ruokaa! Herkullista, mureaa lihaa kypsytetty hieman makeahkossa punaviinikastikkeessa. Ruoan jälkeen meillä oli melkein heti lähtö, enkä tiennyt edes siitä vasta sitten kun isä sanoi, että lähtö on 10 minuutin päästä. Äkkiä siiten pinkaisin yövaatteissani harjaamaan hampaita, mielessä ajatus josko kerkeisin edes meikata! Ylpeänä voin kuitenkin todeta, että kerkesin kuin kerkesinkin laittautumaan 10 minuutissa itseni niin, että hyvillä mielillä pystyin lähtemään ovesta ulos. Ei siis kaikilla naisilla kestä ikuisuuksia laittautua!
Carnacissa sitten vierailtiin meren äärellä ja jossain uskonnollisessa Stone Hedgen tapaisessa paikassa. Meren aavaa ihastellessa tuli järjettömän pieni olo. Ei sitä näkymää voinut kuin ihastella ja ihastella ja ihastella, ja samaan aikaan miettiä miten iso maailma onkaan..
Tänä viikonloppuna tänne tuli kyläilemään tosi ihana amerikkalainen pariskunta. He ovat perheeni vanhempien ystäviä vuosien takaa, kun he tapasivat talonvaihto nettisivuilla. En edes tiennyt semmoista olevan olemassa! He tulivat tänne perjaintai iltana joskus 10 aikaan illalla ja viipyvät tiisatihin asti. Heidän ansiostaan olen minäkin saanut sitten nauttia hieman tapahtumarikkaammasta viikonlopusta.
Lauantaina menimme siskon kanssa normaalin tapaan ratsastamaan, mutta illalla lähdimme sitten syömään ulos, kun tämä kyseinen amerikkalainen pariskunta halusi tarjota illallisen. Niinpä menimme sisustukseltaan hyvin eriskummalliseen, mutta ilmapiiriltään parhaaseen ravintolaan. Musiikki oli Suomeen verrattuna kovalla, mutta siihen tottui nopeasti ja puheen kuitenkin kuuli selvästi. Musa oli tosi hyvää ja yllätyinkin kun yksi kappaleista oli Blurred Lines. Täh? :D Ilta kului hyvin leppoisasti kera parhaimman hampurilaisen, makean Chardonnayn ja hyvän seuran kanssa. Illalla saatiin myös nauttia live esiintyjästä, joka soitteli jazzin ja r&b sekoitusta. Ah<3 Jälkkärinä lisäksi mini crème brûlée. Täydellisyyttä.
Tänään oli ohjelmassa jokinmoiset markkinat ja Carnac. Markkinoille en kerinnyt mukaan, kun heräsin niin myöhään, mutta meni tuo päivä mukavasti siskon kanssa Harry Potteri katsellen. Kun aikuisosasto palasi kotiin syötiin isän tekemää beef bourguignonia. Tästä ruoasta tuli heti mieleen Julia Child, enkä ihmettele miten hän ylisti tätä ruokaa! Herkullista, mureaa lihaa kypsytetty hieman makeahkossa punaviinikastikkeessa. Ruoan jälkeen meillä oli melkein heti lähtö, enkä tiennyt edes siitä vasta sitten kun isä sanoi, että lähtö on 10 minuutin päästä. Äkkiä siiten pinkaisin yövaatteissani harjaamaan hampaita, mielessä ajatus josko kerkeisin edes meikata! Ylpeänä voin kuitenkin todeta, että kerkesin kuin kerkesinkin laittautumaan 10 minuutissa itseni niin, että hyvillä mielillä pystyin lähtemään ovesta ulos. Ei siis kaikilla naisilla kestä ikuisuuksia laittautua!
Carnacissa sitten vierailtiin meren äärellä ja jossain uskonnollisessa Stone Hedgen tapaisessa paikassa. Meren aavaa ihastellessa tuli järjettömän pieni olo. Ei sitä näkymää voinut kuin ihastella ja ihastella ja ihastella, ja samaan aikaan miettiä miten iso maailma onkaan..
You gotta love the sea<3
Tämä kuva oli niistä kivistä, jotka merkitsevät jotain sanallista, niin kuin viesti,
vaikka kovasti näyttävätkin hautakiviltä. (Nuo pikkaset tuolla takana)
Pus,
Inke
maanantai 7. lokakuuta 2013
Think positive-Easy. Think negative-But how?
Näin eilen yöllä maailman inhottavinta unta, painajaisia siis. En osaa selittää unta, kun kuitenkin oli niin sekava, mutta mieleen se jäi vahvasti. Tästä unen sekavuudesta tuli kuitenkin mieleen heti yksi miun parhaista ystävistä, joka uteliaisuudessaan katsoo outojen unien merkitykset. Niinpä heti ensi töikseni aamulla innoissani rupesin etsimään selityksiä näille miun kummallisille kuville-eikä löytö ollut kauhean miellyttävä.
Tulen kuulemma lähiaikoina kuulemaan huonoja uutisia ihmisestä, josta olen erossa, valehtelen itselleni jostain asiasta, pakenen jotain asiaa, jota haluan välttää... Voisin jatkaa tämmöistä listaa ikuisuuksiin. Ei hyvä. Selvitin yhden asian ystäväni kanssa viikonloppuna ja tiedän, että tämä uni liittyy siihen. Asia hieman satutti minua, mutta ei niin, että minua itkettäisi tai että ystävyyssuhteeni kärsisi. En ainakaan usko.
Me naiset olemme tehneet monia stereotypioita miehistä ja yksi niistä on tunteettomuus. Usein näemme elokuvista, luemme kirjoista tai kuulemme ystäviltä miten miehet on tunteettomia sikoja. Kuten taas naiset ovat päinvastoin tunteiden kuningattaria, aina ilmaisemassa mitä ajattelevat. Olenko minä sitten outo mutaatio->naisen mieli miesten aivoissa. Harvoin tunnen raivoa, inhoa, ikävää, tunteita maan ja taivaan välillä jos en todella ajattele, mitä tunnen nyt. Joskus en edes fyysisesti pysty siihen. Liian vaikeaa miun aivoille. Käsittelen suurimmat tunteeni vain alitajuntaisesti, jolloin ne tulevat uniini.
Ehkäpä juuri tästä syystä oon aina posiitiivinen, aina hymyilemässä, aina niin ystävällinen ja aurinkoinen muille. Ja sehän on hyvä. Mutta välillä ärsyttää olla aina niin samanlainen. Sama levy päällä, sama taulu ja sama mieli. Samanlaisuus käy lopulta tylsäksi. Sitä ei vain aina huomaa, kun piristymme jokaisesta hymystä ja ystävällisyyden osoituksesta huononakin päivänä. Pidämme niin paljon onnellisuudesta ja ilosta.
En sano, että tämä olisi huono asia, piristynhän itsekin jos joku hymyilee minulle tai vaikka koulukaveri nostaa kynäni, kun vahingossa tiputin sen. Sanon vain, että haluaisin välillä kokea sen raivon tunteen milloin pitää laskea kymmeneen tai sataan rauhoittuakseen, haluan tietää millaista on ikävöidä jotain niin paljon, että sattuu, haluan kokea enemmän tunteita.
Pidätte varmaan minua ihan hulluna, kun ajattelen näin, mutta en voi sille muutakaan. Siitä huolimatta pysyn positiivisena nyt kun siihen on mahdollisuus. Ehdinhän murehtia ja tunteilla sitten vanhempana. Te, jotka pystytte näyttämään ja ilmaisemaan kaikki tunteennne, sietäisitte olla ylpeitä itsestänne. Nostan teille hattua. Älkää kuitenkaan unohtako olla positiivisia ja ystävällisiä muille.
Tulen kuulemma lähiaikoina kuulemaan huonoja uutisia ihmisestä, josta olen erossa, valehtelen itselleni jostain asiasta, pakenen jotain asiaa, jota haluan välttää... Voisin jatkaa tämmöistä listaa ikuisuuksiin. Ei hyvä. Selvitin yhden asian ystäväni kanssa viikonloppuna ja tiedän, että tämä uni liittyy siihen. Asia hieman satutti minua, mutta ei niin, että minua itkettäisi tai että ystävyyssuhteeni kärsisi. En ainakaan usko.
Me naiset olemme tehneet monia stereotypioita miehistä ja yksi niistä on tunteettomuus. Usein näemme elokuvista, luemme kirjoista tai kuulemme ystäviltä miten miehet on tunteettomia sikoja. Kuten taas naiset ovat päinvastoin tunteiden kuningattaria, aina ilmaisemassa mitä ajattelevat. Olenko minä sitten outo mutaatio->naisen mieli miesten aivoissa. Harvoin tunnen raivoa, inhoa, ikävää, tunteita maan ja taivaan välillä jos en todella ajattele, mitä tunnen nyt. Joskus en edes fyysisesti pysty siihen. Liian vaikeaa miun aivoille. Käsittelen suurimmat tunteeni vain alitajuntaisesti, jolloin ne tulevat uniini.
Ehkäpä juuri tästä syystä oon aina posiitiivinen, aina hymyilemässä, aina niin ystävällinen ja aurinkoinen muille. Ja sehän on hyvä. Mutta välillä ärsyttää olla aina niin samanlainen. Sama levy päällä, sama taulu ja sama mieli. Samanlaisuus käy lopulta tylsäksi. Sitä ei vain aina huomaa, kun piristymme jokaisesta hymystä ja ystävällisyyden osoituksesta huononakin päivänä. Pidämme niin paljon onnellisuudesta ja ilosta.
En sano, että tämä olisi huono asia, piristynhän itsekin jos joku hymyilee minulle tai vaikka koulukaveri nostaa kynäni, kun vahingossa tiputin sen. Sanon vain, että haluaisin välillä kokea sen raivon tunteen milloin pitää laskea kymmeneen tai sataan rauhoittuakseen, haluan tietää millaista on ikävöidä jotain niin paljon, että sattuu, haluan kokea enemmän tunteita.
Pidätte varmaan minua ihan hulluna, kun ajattelen näin, mutta en voi sille muutakaan. Siitä huolimatta pysyn positiivisena nyt kun siihen on mahdollisuus. Ehdinhän murehtia ja tunteilla sitten vanhempana. Te, jotka pystytte näyttämään ja ilmaisemaan kaikki tunteennne, sietäisitte olla ylpeitä itsestänne. Nostan teille hattua. Älkää kuitenkaan unohtako olla positiivisia ja ystävällisiä muille.
Pus,
Inke
torstai 3. lokakuuta 2013
Home is where your heart is
Tänään bussia odotellessani, määränpäänäni tuntematon vielä sillon, näin eksyneen koiran. Se vaelteli tällä kyseisellä bussipysäkillä, joka on verrattaen aika iso, heilutellen häntää muille. Melkein kaikki ihmiset kääntyivät vain poispäin koirasta välinpitämättömästi, miettimättä tarvitsisiko koira edes apua. Ne harvat, jotka ottivat pienimmänkin kontaktin koiraan, saivat kiitokset lukemattomilla märillä nuolaisuja koiralta. He eivät kuitenkaan yrittäneet auttaa kyseistä koiraa ennenkuin minä rupesin tutkailemaan sen kaulapantaa. Pari naista näkivät puuhani ja he sitten kysyivät apua virkamiehiltä josko he voisivat viedä koiran eläinlääkäriin tai eiläinlöytökotiin.
Tämä kyseinen koira tarvitsi apua löytääkseen kotiin (ja ehkä tarvitsee vieläkin) kuten me ihmisetkin. Aina ei niin kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Olen yrittänyt kovasti tehdä tästä paikasta minulle kodin, mutta välillä se on niin tajuttoman vaikeaa, sillä kodin tekee ihmiset eikä niinkään paikka. Olen kotona siellä, missä minun rakkaimpani ovat.
Onneksi koulukaverini ovat välillä ihania päivänpiristäjiä, jolloin tämä tyttö on vain yhtä hymyä. Niitä hetkiä kaipaisin enemmänkin. Niitä hetkiä, jolloin tunnen kuuluvani tänne, tähän maahan ja tähän yhteisöön. Mutta tarvitsen apua. En pysty siihen yksin ja olen onnekas, että jotkut täällä sen huomaavat ja ottavat huomioon. Tarvitsen apua löytääkseni kodin.
Olen skypeillyt ystävieni kanssa nyt paljon enemmän. En tiedä onko se hyvä vai huono, sillä olen onnellinen kun näen heidät, mutta suru tulee kun puhelu pitää lopettaa. Kaikesta huolimatta en pystyisi olemaan näkemättä heitä. Hyvinä päivinä saatan ikävöidä heitä vain kerran, mutta huonoina päivinä pelkästä juomapullosta tulee jo yksi ystävä mieleen ja siitä seuraava ja seuraava... Hellittääkö tämä ikävä koskaan? Luulenpa, että vastaus tähän kysymykseen on ei.
Tämä kyseinen koira tarvitsi apua löytääkseen kotiin (ja ehkä tarvitsee vieläkin) kuten me ihmisetkin. Aina ei niin kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Olen yrittänyt kovasti tehdä tästä paikasta minulle kodin, mutta välillä se on niin tajuttoman vaikeaa, sillä kodin tekee ihmiset eikä niinkään paikka. Olen kotona siellä, missä minun rakkaimpani ovat.
Onneksi koulukaverini ovat välillä ihania päivänpiristäjiä, jolloin tämä tyttö on vain yhtä hymyä. Niitä hetkiä kaipaisin enemmänkin. Niitä hetkiä, jolloin tunnen kuuluvani tänne, tähän maahan ja tähän yhteisöön. Mutta tarvitsen apua. En pysty siihen yksin ja olen onnekas, että jotkut täällä sen huomaavat ja ottavat huomioon. Tarvitsen apua löytääkseni kodin.
Olen skypeillyt ystävieni kanssa nyt paljon enemmän. En tiedä onko se hyvä vai huono, sillä olen onnellinen kun näen heidät, mutta suru tulee kun puhelu pitää lopettaa. Kaikesta huolimatta en pystyisi olemaan näkemättä heitä. Hyvinä päivinä saatan ikävöidä heitä vain kerran, mutta huonoina päivinä pelkästä juomapullosta tulee jo yksi ystävä mieleen ja siitä seuraava ja seuraava... Hellittääkö tämä ikävä koskaan? Luulenpa, että vastaus tähän kysymykseen on ei.
Pus,
Inke
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)