I'm going on an adventure!

Viime viikonloppuna katsoin ystäväni kanssa Hobitti-tuntematon matka -elokuvan. Samalla kun katselimme tätä elokuvaa ja haaskasimme täydellisen ihanaa ja aurinkoista päivää telkkarin ääressä, ystäväni tajusi, että tämä elokuvahan kuvaa täydellisesti vaihto-oppilaan elämää.

Jo elokuvan alussa päähenkilö Bilbo Baggins saa pieniä kääpiöitä taloonsa haluamattaan syömään hänen ruokansa ja pyytämään häntä lähtemään heidän pitkälle matkalleensa mukaan, ajatus siitä, että hän olisi maailman paras varas. Tosiasiassa, Bilbo on vain tavallinen hobitti, joka on vielä tietämätön maailman ihmeyksistä.

Tällä kohtauksella en nyt ajatellut sitä, että vaihto-oppilaat ovat niitä pieniä kääpiöitä, jotka tunkeutuvat toisten taloihin syömään toisten ruuat. Tai ehkä vähän sitäkin... Mutta pääpointtini oli se, että nämä pienet kääpiöt ovat kuin ajatuksia vaihtoon lähdöstä, jotka syöpyvät mieleen ja raivaavat muita ajatuksia tieltään (toisin sanoen syöden kaiken ruuan). Voimme myös kuvitella kääpiöt kuin vaihto-oppilas järjestöjen toimijoina, jotka kehottavat lähtemään mukaan ja tajoavat lupasopimusta kärkkäästi. Tällä kertaa vain ei ole uhkaa tulla palatuksi (aivopieruvaroitus; miten ihmessä tuohon taivutetaan palaa verbi?!)  Monesti saattaa tulla vaihto-oppilaalle niitä hetkiä, jolloin pelko puskee päälle ja ei ollakkaan enää varmoja lähdöstä, mutta eihän Bilbokaan lähtenyt ensiksi. Kuitenkin, kuka nyt ei voisi vastustaa seikkailun kutsua!

Seikkailun alettua, nämä kääpiöt muuttuvat sen toisen maan kanssakävijöiksi. Mukisematta kuunnellaan ohjeita ja neuvojen annot annetaan kuuroille korville. Saihan Bilbokin heti ponin alleen haluamattaan ja tietämättä mitä sen kanssa tehdään. Hyvin siinä kuitenkin lopulta kävi, sillä hän tottui ajatukseen ja oppi miten matkalaiset kulkevat. Ihan niinkuin vaihto-oppilaat ensimmäisillä viikoilla, kun yritetään tottua toisten tapoihin ja sopeutua niihin.

Seikkailu ei kuitenkaan ole seikkailu, jos matka olisi vain tylsää kulkemista eteenpäin ilman huolen häivää. Matkan varrella pitää olla jännitystä, vastoinkäymisiä, sekä niiden selättämisiä. Bilbo törmäsi jo hänen alkumatkallaan peikkoihin, örkkeihin sekä örkkien kuninkaaseen, joka on enemmän kuin örkki. Niinpä myös vaihto-oppilaana hyvin useasti tulee ongelmia vastaan ja välillä tuntuu siltä, että kaikki iskee päälle ja vastaan pitäisi taistella joka hetkellä. Onneksi on kuitenkin ystävät lähellä auttamassa näistä ongelmista ja olihan Bilbollakin kääpiöt tukena puhumattakaan Gandalfista.

Ja ihan niinkuin tämä kaikki ei ole tarpeeksi, on aina niitä jotka epäilevät sinua ja sinun tekemisiäsi täällä. Niitä, jotka ajattelevat ettet pärjää siinä toisessa maassa ja ottavat sinut vitsinä. Silloin pitää ottaa Bilbosta mallia; pitää taistella vastaan, näyttää, että on jotain muutakin kuin pienen pieni Hobitti kulkemassa tuntemattomilla teillä, ottaa muiden epäilys motivaationa ja puskea takaisin se kaikki negatiivisuus positiivisuutena niin kauan kun olet vakuuttanut ne kaikki epäilijät, että olet vahvempi kuin he luulevat.

Tarkemmin ajateltuna, minusta kaikkien pitäisi ottaa mallia tästä sympaattisesta roolihahmosta. Bilbo Baggins, ikuinen optimisti, uteliaisuuden mestari sekä rohkein Hobitti koko Konnusta. Kuitenkin rauhaa rakastava höperö, joka omistaa hieman lapsenomaiset ajatukset. Eikun hei.. Nyt meni ajatukset sekaisin. Tarkoitin että Inke, ikuinen optimisti, uteliaisuuden semimestari sekä rohkein pätkis koko ömmm..skipataan... Kuitenkin rauhaa rakastava höperö, joka omistaa lapsen mielen tässä aikuisten maaimassa.

Pus,
Inke

Au revoir mon amie

Nyt se sitten kävi. Minun ihana suomalainen ystäväni on jättänyt Ranskan ja palannut takaisin Suomeen. Olen yrittänyt niin monesti kerätä ajatuksiani yhteen tästä asiasta ja saada aikaiseksi yhtenäinen ja asiallinen teksti vähän niinkuin hyvästeiksi hänelle. Mutta se, miten ajatukseni, jotka omistavat omia ajatuksia, jotka omistavat omia ajatuksia on hieman vaikeuttanut ajatuksiani... Vieläkö pysytte mukana?

Luulenpa, että tämä minun hämmentymiseni johtuu siitä, että kuvittelin aina hänet vierelleni; kaksi suomityttöä, joilla on hyvin vaikea viha-rakkaussuhde Ranskaa kohtaan. Emme vain saaneet tarpeeksi siitä, miten helposti pystyimme mustamaalaamaan ranskalaiset niiden tietämättä yhtään mitään. Ja voi niiden ilmeet, kun he eivät ymmärtäneet meidän hullun kuuloista kieltämme! Kuka nyt puhuu kanssani meidän ufo-kieltä ja nauraa niiden ilmeille salamyhkäisesti tyytyväisinä siitä, ettei kukaan ymmärrä?

Uskon, että minun hämmentyneisyydelle on myös toinen syy. Minä olen yksi niistä ihmisistä, jotka tekevät joidenkin kanssa pysyviä ja läheisiä ihmissuhteita, ja joidenkin muiden kanssa lyhytkestoisia, mutta iloisia ihmissuhteita. Hän oli kuitenkin yksi niistä ihmisistä, jonka kanssa kuvittelin tekeväni yhden niistä ikuisista ihmissuhteista. Tunsimme vain kaksi kuukautta, mutta minä kun löydän jonkun tällaisen ystävän, on minulle menetys suuri. Se, miten hän lähti ihan yht'äkkiä on pistänyt minut kuitenkin miettimään minun omaa lähtöäni. Mitä minulle käy, kun minä lähden täältä..

En ole ollut kauhean innokas tekemään täällä ystäviä. Se on vain yksinkertainen fakta. Mutta vihdoin tämän ystäväni kaipuun myötä, olen tajunnut, että en ole vierastanut muita siksi, että he olisivat erilaisia, ei minun tyyppisiä ystäviä vaan siksi, että en vain halua saada täältä niitä elinikäisiä ystäviä, jotka minä kuitenkin tulen menettämään. Nyt tietenkin, joku voisi minulle tiukaista, miten täällä nyt voi elää ilman ystäviä, ja vastaus on, että ei mitenkään. Ja niinpä päästäänkin minun viimeiseen ajatuksen ajatuksen ajatukseen.

Minulla on hirveä koti-ikävä.

Ja niin vain yksi ihmisen, joka on minulle periaatteessa kuin tuntematon, on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, että pelkästään hänen poissaolonsa saa minut kaipaamaan kaikkea Suomesta. Hän oli minun pala Suomea. Hän oli minun liittosiskoni. Hän oli minun oppaani ja ystäväni. Ehkä näemme jälleen jokin kaunis päivä, ehkä emme, mutta hän tulee olemaan aina sydämessäni minun pelastajanani. Hän pelasti minut niin monta kertaa ihan vain olemalla ja puhumalla kanssani. Joten kiitos siitä ystäväni, ja sano Suomelle terveiseni.

Pus,
Inke

Päivän kuulumiset kera kuvien

Kipeistä penikoista huolimatta täällä on jatkettu ikuista marssia eteenpäin. Ja vaikka pientä takapakkia tuleekin elämään, ei sitä kannata jäädä murehtimaan vaan jatkaa matkaa hymyillen. Niin minä ainakin olen tehnyt.

Minulla ei nyt kauheasti sanottavaa yleisesti ole päivästäni, mutta voisin kertoa hieman kuvien kanssa:

Päivä oli ihan alusta astien hirmu kaunis ja pilvetön! Mikä on harvinaista täällä paikassa, missä sataa oikeasti joka päivä ainakin viisi kertaa. Ja ei, en liioittele. Tämä ihanan raikas ja harvinainen päivä antoi minulle paljon hymyä suupieliin.

Minulla ei tänään kuitenkaan mennyt ihan kaikki nappiin, kun kolmannen tunnin jälkeen koulussa minun laukkuni meni rikki. Oikealta tuo hihna (vai mikä se on) napsahti vain poikki ja hätä tilanteessa paikkasin sen ystäväni naruilla :D niinpä matka jatkui kohti kaupunkia, sillä meillä koitti ruokailutunti, joka oli kolme tuntia! Sekä odoteltiin nälissämme toista ystäväämme, joka oli yhä tunnilla, mur..

Kaupunkiin käveltiin ja minulla olikin jo mielessä hyvä kauppa mistä löytyisi laukkuja! Ensin en löytänyt mitään, mutta hieman tarkemmin katseltaessa löysin tämän kauneuden:

Minä, hieman erilaisena muista naisista, löysin siis laukun alle viidentoista minuutin ja kahdellatoista eurolla! Ottakaahan oppia c;

Ja vielä ennen kuin lähdimme takaisin koululle syömään meidän muiden ystäviemme kanssa, sekä uuden kolumbialaisen tytön kanssa, ystäväni löysi minun laukusta mini painot! Minä viekkaana vitsiniekkana keksinkin sitten oivan vitsin:D :

Do you even lift bro? :'D

Loppu päivä menikin sitten ihan normaalien merkeissä; ranskantunnilla nukkuessa, ystävien kanssa jutellessa, voivotellessa väsymystä ja ehkä myös hieman opiskellessa.

Illalla minulle koittikin jo aika hoitaa jalat; kylmäystä, lämpögeeliä ja pientä hierontaa. (Olo on kuin hevosella, jolla jalat reistailee kun pitää tehdä kaikki hieronnat ja kylmäykset sun muut..)

Ehkäpä tässä vielä jokin päivä lähiaikoina koittaa, jolloin minun ei enää tarvitse olla huolissaan 10 minuutin kävelystä.

Pus,

Inke

Penikkataudin kavaltamana

Ne jotka eivät tiedä, tai eivät arvanneet otsikosta, minulla on penikkatauti, joka on ollut minulle armollinen näinä vuosina eiliseen asti. Penikkatauti tarkoittaa siis säären lihasryhmien turpoamista ja kipeytyy, koska sitä ympäröivä kalvo ei anna myöten. Minulle penikkatauti on ollut tähän asti vain käsitys siitä, että lenkillä käydessäni (mitä teen vain joskus) on jalalle parempi juosta hiekkatiellä kuin asvaltilla.

Kun aloitin lentopallon täällä minulla on kipeytynyt penikat enemmän, sillä olenhan liikkunut myös enemmän. Kuitenkin hetkellinen kipu on mennyt heti ohi lihaksen lämmettyä. Ei siis erityisempiä ongelmia, kunhan lämmittelisin kunnolla.

Joululoman jälkeen, kun lentopallo harjoitukset taas alkoivat, oli minun penikkani hieman enemmän kipeänä, mutta kipu meni aina ohi. Tällä viikolla kuitenkin huomasin, että aina kun olin ollut pitkään paikallaan, oli minun säärilihakseni erittäin kireällä niin kuin olisin juuri edellisenä päivänä tehnyt jonkin raskaan lihasharjoituksen ja nyt se lihas olisi hieman arka. Ei siis kuitenkaan mikään maailmanloppu. Niinpä minä eilen lähtiessäni lentopallo harkkoihin, minä ajattelin, että kuin normaalisti, se menisi ohi heti lämmittelyjen jälkeen. Ja eihän koskaan asiat mene niinkuin minä ajattelen.

Alkulämmittelyjen jälkeen lihas vain kipeytyi ja kipeytyi, mutta minä päättäväisenä tyttönä jatkoin ja jatkoin, siihen asti kunnes tajusin etten pysty juoksemaan tai hyppäämään tasajalkaa harjoitellakseni hyökkäystä. Siinä vaiheessa tajusin, että eihän tämä menekkään ohi niinkuin muina kertoina. Niinpä valmentajan kanssa vaihdettiin pari sanaa ja päädyttiin siihen tulokseen, että siltä päivältä jätettäisiin harjoitukset kesken ja välttäisin liikuntaa ja yleensäkin kävelyä seuraaviin harjoituksiin asti. Niinpä minä lähdin itku kurkussa harjoituksista, mutta en sen kivun takia, vaan sen takia etten pysty välttämättä enää tekemään mitä haluaisin minun "penikkatautini" takia. Pelko oli hirmuinen, josko pystyisin enää tekemään mitään, ilman, että minun jalkani kipeytyisivät joka kerta. Naapurin lääkäri määräsikin minulle lepoa ja kylmäystä jalkoihin. Se auttoikin hetkeksi ja niin minä ihan rättiväsyneenä painuin pehkuihin.

Tänään minä olen ollut "lukittuna" tähän taloon, sillä kävely minun on pitänyt jättää minimiin. Ja nyt kaksi kertaa päivässä minulla on kuumageeliä, jonka kanssa hieron kipeitä sääriäni sen minkä pystyn. Mukavuuden haluisena ihmisenä en kuitenkaan pysty runnomaan minun jalkojani ihan kokonaan, vaan hireron aina pahimman kivun ja kireyden pois.

Minun liikkumattomuuteni takia, minä kutsuin kaksi ystävääni luokseni katsomaan elokuvia täksi päiväksi. Toinen heistä oli suomalainen ja toinen amerikkalainen, joten suomi, englanti ja ranska sekoittui vain yhteen. Yksi lauseeni tästä illasta oli "je pense in english?" Itse en tietenkään huomannut virhettäni, kunnes ystäväni alkoivat nauramaan minulle. Melkein samalla tavalla minulle on käynyt myös koulussa; jutellessa koulukaverieni kanssa saatan vahingossa vastata suomeksi, kun olen ymmärtänyt kaiken mitä on sanottu. En vain ole tottunut siihen, että ymmärtäisin kaiken ranskaksi. Ehkä minun olisi kuitenkin jo aika valita mitä kieltä puhua!

Pus,

Inke

Ranska, sinä petit minut

Tänään kävin taas "pitkästä aikaa" suomalaisen ystäväni (toisen vaihtarin) kanssa syömässä näin loman jälkeen. Jälleennäkeminen oli iloinen, mutta puheen aihe sitäkin surullisempi..

On käynyt ilmi, ettei hänen perheensä kanssa ole kaikki mennyt ihan pilvien päällä tanssahdellen ja unelmaa eläen. Päinvastoin; ristiriitoja on tullut useamminkin ja tällä hetkellä edessä on perheen vaihtaminen tai lähtö takaisin Suomeen. Valitettavasti tällä hetkellä lähtö takaisin Suomeen on todennäköisempi.

Ensimmäinen ajatus tästä oli minulle, että voi kauhea, kenen kanssa minä nyt puhun suomea?! Kuitenkin tämä ajatus jäi syrjään hyvin äkkiä, miettiessä miltä hänestä tuntuu tämä tilanne. Niinpä tänään syödessämme kirosimme koko Ranskan kulttuurin kovaan ääneen hyvillämme siitä, ettei kukaan ymmärrä meitä. Kirotessamme tätä kulttuuria minulle kävi selväksi, mitä tarvitsee omistaa ennen tänne lähtöä; rohkeutta, vahvan mielen ja hyvän itsetunnon.

Tämä kirottu Ranskan kulttuuri ei anna mitään ilmaiseksi eikä se varmasti otakkaan mitään sinulta. Tällä tarkoitan sitä, että täällä joudut hyväksymään kaiken Ranskan kulttuurista ilman mitään höpinöitä, sillä kaikki muuhan on ihan outoa. Uudet mielipiteet ja ajatukset sekä itse omilla aivoilla ajatteleminen ovat täällä pienoisia tabuja, tai ehkä pikemminkin ennenkuulumattomia käsitteitä.

Joka ikinen hetki tänne tullessani olen saanut tehdä töitä sen eteen, että olisin kuin yksi muista ranskalaisita, ja joka ikinen hetki olen tehnyt töitä sen eteen, että minut hyväksyttäisi nuorten keskuudessa yhtenä heistä. Tämän hetkinen tilanne on kuin lottovoitto verrattuna kuukausi tai kaksi kuukautta sitten olleeseen tilanteeseen; minulla on ystäviä, vietän heidän kanssa aikaa ja tulen kuulluksi. Sitä ennen olin melkein kuin näkymätön ja aina kun yritin puhua ranskaa, minut suljettiin hieman ulkopuolelle, koska puhumiseni ei ollut täydellistä. Yhden kerran yksi poikakin nauroi vain minun sanoilleni ja miten ne äänsin. Onnekseni olen luja tahtoinen ja tämä antoi minulle vain lisämotivaatiota täällä pärjäämiseen.

Silloin kun olin vielä ihan uusi täällä, minut yritettiin tiedostomatta sulkea pois joka hetki. Minun ja muun nuorison väliin rakennettiin muuri ja tiilti tiileltä olen sitä purkanut alas. Nyt, kun siitä on enää puolet jäljellä purkamatta, olen alkanut ymmärtämään Ranskan kulttuuria, mutta yhä suomalaisen enkä ranskalaisen silmin. Niinpä minä vihastun, kun nämä ranskalaiset vetätävät linjan heidän ja muun maailman väliin, tiedostamatta, mitä linjan toisella puolella on. Ja niin minä vihastun vielä lisää, jos nyt minun ihana suomalainen ystäväni lähetetään kotiin vain yhden pienimielisen ranskalaisjehun takia!

Räyh,
Inke

You give a title

Nyt uudenvuoden ja joulun aikaan olen ollut enemmän yhteyksissä Suomeen; mummit, ukit, siskot, tädit, vanhemmat ja ystävät. Kaikki käyty läpi. Vaikka kuinka olen tänne sopeutunut ja kieli sujuu välillä kuin vettä vain, en voi olla miettimättä miltä tuntuisi olla kotona. Olla ystävien kanssa, hullutella välillä, viettää aikaa vanhempien kanssa ja höpöillä parhaimman siskon ja sen ihanan poikaystävänsä kanssa. Samalla lailla niin kuin aina. Mutta kaikki ei ole samalla lailla; aika muuttaa asioita ja mikään ei todellisuudessa pysy oikeasti ennallaan.

Itse olen yksi niistä henkilöistä, kuka ei pidä muutoksista. Vaikka tänne lähdinkin, haluaisin, että kaikki ihanat asiat pysyisivät ennallaan ilman huolen häivää tulevaisuudesta. Ehkä tämä oli yksi syy, miksi lähdin tänne; ajattelutapani on erittäin naiivi. Täällä olen oppinut, että ei maailma kaadu siihen, vaikka asiat muuttuisivat eikä se todellakaan ole aina pahaksi.

Muuttuuhan maailma ja luontokin koko ajan ja niinpä kevät tekee taas tuloaan, ainakin täällä. Lämpötilat ovat selvästi jo nousseet ja valoa riittä himppuverran pidemmälle aikaa. En malta odottaa kesää ja sen ihanaa lämpöä, enkä Suomen ihanaa kukoistavaa luontoa millon kaikki värit heräävät eloon. Ja en voi olla odottamatta Suomen pehmeää ruohoa, jossa makoilla ja ottaa päiväunia, sillä täällä kesäisin ruoho on kovaa, ruskeaa ja karheaa, johtuen kuumuudesta ja veden puutteesta. Oonpas varsinainen luonnontyttö :D

Viime viikolla skypeilin ystävien kanssa kysellen kuulumisia ja sunnitellen tulevia matkoja. Ihana oli heitäkin nähdä<3 Esiin nousivat matkakeskusteiluissa muunmuassa ensi kesän matka jonnekin lämpimään, ensi vuoden hiihtoloman matka Alpeille sekä ensi vuoden kesän reilaus matka. Mikään näistä matkoista ei ole lukkoon lyöty, mutta tässäpä pientä haaveilua.

Nämä haaveilut on tullut hyvin käyttöön, sillä paluu arkeen ei ole ollut miellyttävä, milloinka se olisikaan. Kuten aina, kavereita on mukava nähdä, mutta tälläkin hetkellä tuntuu, että hukun näihin kaikkiin kouluasioihin ja kielen opiskeluun. Tähän kriisiin auttaa vain yksi ajattelutapa; 55 päivää seuraavaan lomaan!

Laskeskelin myös ystäväni kanssa montako päivää on miun paluuseen Suomeen ja pitkän päivälaskuri ohjelman turhan etsimisen jälkeen ja päädyttiin laskemaan päässä laskulla. Eli nyt jos virheitä ei tullut, paluuseni on enää 194 päivää! Kuulostaapas lyhyelle ajalle..

Pus,
Inke

P.S Host-siskolle jouduin malliksi!

P.P.S Olen miettinyt tässä josko haluaisitte jonkin erikoispostauksen esimerkiksi koulunkäynnistä tai jostain tietystä alalajitsa. Jos tulee jotain mieleen, niin laitahan viestiä kommentoimalla tähän postaukseen! c: