Vaihtarielämän vaikutuksia

Vaikka kuinka mietin tänne tullessani miten ranskankieleni ottaa taas takapakkia kaiken saksankielen yliannostuksesta, on täällä tapahtunut päinvastainen. Näin jopa viime yönä unta ranskaksi! Sanotaan, että kun aloittaa uneksemisen vieraalla kielellä alkaa myös ajattelemaan sillä kielellä. Tähän en voi kuitenkaan samaistua ajatuksien tasolla niin, että se olisi syrjäittänyt suomenkieleni, mutta innoissani ja hieman ihmetyksissäni huomasin tänään miten minun oli helpompi puhua ranskaa kuin englantia.

Tänään nimittäin näin taas uusia ihmisia ja uusia host-äitini sukulaisia, kun menimme päivälliselle ravintolaan. Siellä oli tätiä, veljeä, vanhempa, lapsia ja toisen sukupolven lapsia ja äitejä ja isiä. Varsinkin yksi henkilö jäi minulle mieleen tästä suuresta seurueesta; minut ja host-siskoni esiteltiin yhdelle pojalle nimellä jonka jälkeen hän vilkaisi host-siskooni, mutta siirtyi nopeasti katsomaan minua pitkään hänen syvän sinisillä silmillään. Kun hän sai tarpeekseen katselemisestani, hän ilmoitti hieman nöyränä, että pitää enemmän blondeista. Tämän ilmoituksen jälkeen huomasin, että taisin juuri rakastua kaksi ja puoli vuotiaaseen poikaan :D Ja arvatkaapa sainko tästä söpöliinistä silmiäni eroon koko syömisen ajaksi...

Syömisen jälkeen palasimme host-äitini vanhempien luokse ja sinne sitten tulikin koko seurue. Pieni suloinen poika ja hänen äitinsä eivät viipyneet pitkään täällä, mutta host-siskoni serkku ja host-äitini täti jäi vielä seuraksemme. Tämän englanninkielen puutteettomuuteni huomasin silloin, kun minun piti puhua tälle kyseiselle serkulle englantia; puhe tökki sitäkin pahemmin ja ranska pukkasi englannin päälle vääjäämättä. Nyt ymmärrän miksi ranskalaiset eivät tykkää puhua englantia muille.. Tänään pystyin samaistumaan tähän täysin, ja niinpä sitten monesti turvauduin host-siskooni, joka käänsi minun ranskankieleni saksaksi hänen serkulleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Illalla vieraidemme lähdettyä möngimme host-siskoni kanssa hieman väsyneinä huoneeseemme tuhotakseemme aikaa tehden mitäkin turhuuksia. Minä päädyin pitkän tuskastelun (koska sudoku) jälkeen puhumaan Suomen kouluni saksalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Hän on ystävystynyt yhtien minun parhaideni ystävieni kanssa, ja kun näin heistä kuvan ajattelin mennä Facebookissa juttelemaan hänelle niitä näitä. Ennen lähtöäni olin ollut tietoinen hänestä, mutta en mennyt hänelle juttelemaan, mikä on harmittanut minua näin jälkeenpäin. Sain kuitenkin onnekseni myös kuulla, että hän on lähdössä vasta 26. päivä kesäkuuta, kun minä palaan Suomeen 19. päivä kesäkuuta. Voin siis tavata hänet vielä kasvotusten! Ilon päivät kyllä koittavat 19. päivän jälkeen, sillä minulle ollaan kuulemma järjestämässä tuliaisjuhlat (vai mikä nyt olisi oikea sana), sitten koittaa juhannus ja varmasti tämä kyseinen saksalainen vaihto-oppilas pitää läksiäisjuhlat! (Jos vain suinkin pääsen kuokkimaan näihin kyseisiin juhliin :D)

Tämä aika täällä on opettanut minulle miten toisten ihmisten hyväksyntä ja porukkaan mukaanotto on kaikki kaikessa. Tänne tultaessani en tiennyt miltä tuntuu olla yksin eli en ole voinut kuvitella yksinäisen elämää. Nyt kun pystyn samaistumaan siihen yksinäisyyden tunteeseen, voin ilokseni ilmoittaa etten varmasti jätä ketään yksin. Edes kuulumisten kysyminen voi antaa jollekin suurtakin iloa; minä ainakin olin yhtä hymyä ensimmäisinä kuukausina yksinkertaisesta "ça va?" kysymyksestä. Olenkin hieman toivonut josko ensi vuonna minun Suomen kouluuni tulisikin ranskalainen vaihto-oppilas, jonka kanssa voisi puhua ranskaa. Ainahan voi haaveilla...

Pus,
Inke

Guten Tag!

Päivän olen nyt viettänyt Saksassa ja ei minulla ole mitään huonoa sanottavaa tästä maasta, ainakaan vielä. Host-äitini perhe on ollut minulle hyvin ystävällinen ja kohdellut minua kuin yhtä perheen jäsenistä. Kommunikaatio kuitenkin on normaalisti hieman vaikeaa, kun en ole päivääkään opiskellut elämäni aikana saksaa. Ilokseni kuitenkin olen huomannut miten ymmärrän joitakin kysymyksiä kontekstin yhteydestä ja yhdistämällä sanoja englannin tai ruotsin kieleen. Puhuminen sen sijaan rajoittuu kiitoksiin ja hyviin huomeniin/päiviin/iltoihin.

Tänään käytiin host-äitini tädin luona kahvittelemassa ja olipas pöytä laitettu koreasti! Sieltä löytyi hirmuisen hieno kattaus neljän eri kakkuvalikoiman joukosta sekä keksejä, jotka olivat tehty omasta kädestä. Täällä kuitenkin ruokailutottumukset ovat sen verran erilaismpia, että näillä herkuilla täytettiin vatsa, joten oikeaa ruokaa syötiin vasta 7-8 aikoihin. Hyh.. Yksi asia mihin en koskaan tottuisi; kasvisten ja oikean ruuan syrjäyttäminen herkuilla.

Noh, tästä herkkujen yliannostuksesta kuitenkin selvittiin ja jatkettiin matkaa sisustusliikeeseen ostamaan host-äidin äidilleni koristetyynyjä. Rakastan sisustuskauppojen hajua, ehkä se on se paneelien haju, mutta aina sisään astuessani otan oikein syvään henkeä haistellessani sitä taivaallista tuoksua. Vaikka tuoksu on kodikas, en tunne sisustuskauppaa kodiksi niinkuin siskoni tai kuka tahansa muu sisustushullu! En ymmärrä sisustuksen päälle mitään (mikä nainen mie muka oon).

Tässä yksi esimerkki; erotan suurimman osan näiden värien värieroista, mutta en läheskääm kaikkea..

Kun joku toinen arpoo beessin ja valkoisen välillä, minä käsitän ne yhdeksi väriksi :D

Löydettiin host-siskon kanssa myös historiallisin ja paras matto ikinä!

Kuka on omistanut tälläisen lapsena?

Siinä kolme naista arpoi puoli tuntia viiden tyynyn välillä. Huoh..

Pisin puolituntinen ikinä!

Kun päästiin tästä pitkääkin pidemmästä reissusta päästiin, poikettiin vielä host-äitini tädin luona. Hän sitten antoikin minulle ja host-siskolleni pussillisen kinderin karkkeja johon oli liimattu teipillä 5 euron seteli. Lahja ei ollut kummoinenkaan, mutta minun sydäntäni tämä lämmitti kovasti; ei sitä ihan ventovieraalta saa joka päivä lahjoja!

Automatkat on parhaita kera hyvän seuran c: 

Pus,

Inke

Iloinen, kömpelö, kiireinen ja rampa

Iloinen, kömpelö, kiireinen ja rampa täältä postailee tällä kertaa.

Iloinen olen siksi, koska olen saanut ympärilleni niitä minun kaltaisiani ystäviä. Tähän asti minulla on toki ollut luokaltani ystäviä, mutta he eivät oikein ole olleet samalla aaltopituudella minun kanssani. Olen seilaillutkien porukasta toiseen etsien niitä minunlaisia ystäviäni ja nyt, kolmannella kerralla nappasi! Ensimmäisessä porukassa tajusin heti, että nämä ihmiset eivät ole ihan minua varten; he olivat minun kanssani vain koska minulla ei ollut ketään muuta, ei siksi, että he haluaisivat tutustua minuun. Toinen porukka oli kiinnostuneempi minusta ja olimme ihan hyviä ystäviäkin, mutta kävi ilmi, että nämä ystävyyssuhteet rajoittuisivat vain koulualueen sisäpuolelle.. Nyt, kolmannessa porukassa he pyytelevät minua mukaan minne menevätkin, ovat kiinnostuneita puhumaan kanssani, ja sain kutsunkin uuden vuoden bileisiin! Jes, näinhän se piti mennäkin!

Tässäpä muutamia ihania ihmisiä porukasta c:

Kömpelö olen kyllä aina ollut, sillä aina pienempänäkin olin paikattavana kun olin mennyt vähän liian lujaa... Täälläkin ollessani olen nyt jo kaatunut kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran olin sulkapallo pelejä katsomassa ja pelailin kaverin kanssa siinä kun hän lämppäsi. Ja enkös minä jotenkin nilkkani taita ja kaadu salin täydeltä ihmisiä.. Äyks. Toinen kerta oli tänään, kun vain yksinkertaisesti juoksin bussiin, kun tuli kiire ja siinähän sitten tennarin kärki otti kiinni sileeseen asvalttiin. Kaatumiseni oli varmaan hyvin koominen, sillä kaaduin nätissä kaaressa siten, että olisin voinut jatkaa sitä mato tanssiliikettä eteenpäin jos olisisin tajunnut XD Onneksi minut näki vain yksi auto ohi ajaessa :D Vai pitäisikö sanoa harmikseni? Hyvän videon siitä olisi saanut!

Kiireinen olen siksi, että... Noh, kuka nyt ei olisi kiireinen joulun alla. Ja varsinkin minä, kun olen taas jättänyt kaiken viime tippaan, kuten aina. Olen surkeista surkein tekemään asioita ajallaan. Viime vuonna koulussakin kaikki esseet jäivät ihan vikoille päiville tai sitten palautus oli hieman myöhässä. Tästä sainkin sitten paljon noottia ystävältäni Essiltä :D No mutta hyvä, että joku on välillä takomassa miulle järkeä päähän! Minulla on vielä extra kiireinen päivä huomenna, sillä päivällä menen ratsastamaan, jonka jälkeen kodin kautta mennään vikoille jouluostoksille, äkkiä kotiin, naapurit tulee syömään ja vielä pitäisi pakata ja mennä nukkumaan ajoissa! Huh.. Ja pakkaus on Saksaa varten! Sinne on lähtö viikoksi minun host-äitini perheen luokse c:

Rampa olen puoliksi, en kokonaan onnekseni. Tuntuu, että jokainen vika vaivaa tällä hetkellä; penikat järkyttävän kipeät, kädet naarmuilla kaatumisesta, hartiat kipeät istumisesta... Miustahan on tullut ihan vanha mummo! Mie sit tuun takas harmaahapsisena kävelykeppi kädessä.

Yksi muukin ihana asia kävi minulle tällä viikolla. Sain nimittäin perheeni joulu/synttärilähjat!

Olin toivonut heiltä siis perhepotrettia, ja pakko sanoa etten ole pettynyt!

Tunne ryöpyssä, kun näin tämän kuvan ensimmäistä kertaa, en voinut kuin vain istua huoneeni lattialla hykertelemässä yksinään viitisen minuuttia :D

Pus,
Inke

P.S Täällä satoi rakeita yks päivä! Hypin ihan innoissani huutaen;"Se on melkein lunta!", ja muut katsoivat minua kuin mitäkin hullua :D Mutta ette arvaakkaan miten kaipaan lunta!

P.P.S Host-äiti oli ostannu kunnon asenne talouspaperia XD

Suomalaisuuteen uustuntumaa

Viime päivinä olen ollut enemmän yhteydessä Suomeen ja suomen kieleen, nimittäin minä löysin (tai tarkemmin hän löysin minut) yhden toisen suomalaisen tytön 10 minuutin ajomatkan päästä minusta! Ja tämäkin oli vain iloinen yhteensattuma. Minun host-äitini nimittäin on hänen koulunsa saksanopettaja ja kun hän kuuli minusta, hänpä meni ja otti kysymään numeroa host-äidiltäni koulussa. Kun hän sitten soitti minulle en voinut olla uskomatta korviani kun joku puhui puhelimessa suomea. Niinpä minä aluksi oletin, että puhelimen päässä on yksi ranskalainen ystäväni joka oli juuri kysellyt miten sanotaan hei suomeksi, joten siinä rupesinkin vääntämään ranskaa aluksi kunnes tämä suomalainen tyttö jatkoi puhumistaan suomeksi.

Puhelimen päässä sovittiinkin tapaaminen ja nyt tähän mennessä ollaankin kahteen viikkoon tavattu kolme kertaa. Host-äitini ei ollut mielissään asiasta, sillä hänellä oli ajatus, että ranskankielen oppimiseni kärsisi siitä dramaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole käynyt onnekseni, mutta olen saanut sitäkin iloisemma mielen. Tuntuu välillä niin hyvältä puhua suomea kasvokkain henkilön kanssa, joka jakaa melkein kaikki samat ajatukset ja tuntemukset tältä vuodelta. Niinpä aina kun nähdään, emme voi lopettaa puhumista, sillä kertomista olisi ihan liikaa! Olipas helppo tehdä ystävyys suomeksi...

Tämä toinen suomalainen vaihto-oppilas kertoikin juuri tuttavuuden tekemisen asian ytimen; kaikki perustuu samaan kiinnostuksen kohteeseen tai samanlaisuuteen, ja siihen väliin heitettäviin vitseihin ja jatkamalla sillä keskustelua. Niinpä minun huonoilla ranskan kielen taidoilla olen ollut surkea tekemään ystävyyksiä muiden ranskalaisten nuorten kanssa; joko en ymmärrä mitä toinen sanoo, jolloin vastaaminen on mahdotonta tai sitten karkotan keskustelukumppanini minun kiusallisilla yrityksillä selittää jokin hyvä vitsi väliin, jota toinen ei ymmärrä, jonka jälkeen on kaksi vaihtoehtoa; selittää asia monta kertaajonka seurauksena jutusta katoaa se vitsi, tai sitten annat asian olla, kun selitys menisi liian vaikeaksi. Jokatapauksessa seuraus on sama; juttu katkeaa kuin salamaniskusta ja kiusallisina mietimme mitä sanoisi seuraavaksi... Jeps, siihen kuvastuu suurin osa miun keskusteluista miuden kanssa :D On toki poikkeuksiakin, jolloin puhe sujuu vettä vain ja niistä kerroista muistan aina miksi edes alun perin lähdin; oppimaan kielen, tapaamaan uusia kulttuureja ja erityisesti saadakseni uusia ystäviä.

Kuten alussa kerroin olen ollut myös enemmän yhteydessä Suomeen. Ja tällä en tarkoita, että olisin ollut kirjaimellisesti yhteydessä puheluilla ja viesteillä vaan olen vain tuntenut olvani enemmän suomalainen. Tämän toisen suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa olen voinut olla täysin oma itseni omassa kulttuurissani. Se on ollut yllättävän mukavaa kaikkien näiden Ranskan älyttömien metkujen vastapainoksi. Niinpä olemmekin hänen kanssaan muisteltu saunaa, rakettien paukuttamista jäällä uudenvuoden aattona, kirpeää ihanaa pakkasilmaa ja ennen kaikkea Suomen ihanaa koulusysteemiä.

Yksi parhaimmista kavereistani oli postannut instagramiin kuvan, missä hän kertoo katselevansa televisiosarjoja iPadiltaan takkatulen ääressä. Pelkästä takasta minulle tulee mieleen jo koti, sillä talvisin minä olen se, joka lämmittää aina takan ja katselee televisiota siinä ihanassa hohkavassa takkatulen lämmössä. Täällä saan tyytyä kynttilöihin ja tekotakkaan. Tunnelma ei ole yhtä täydellinen, mutta tällä hetkellä siihen on tyydyttävä.

Toinen asia mitä kaipaan eniten on sauna. Tämän suomalaisen tytön kanssa jo haaveiltiinkin saunasta ja sen ihanasta lämmöstä ja olen kyllästynytkin käymään vain tylsillä lyhyillä suihkuilla ilman saunaa. Niinpä äiti ja iskä, muistakaa, että sitten kun minä palaan Suomeen ja tulette hakemaan minua lentokentältä on saunan parempi olla jo lämpeämässä, sillä sinne minä ryntään ensimmäiseksi kun päästään kotiovesta sisään, ja kuulumisien kertominen jatkuu siellä tuntien mittaisina.

Pus,
Inke

Synttärisankari...

... Olin kaksi päivää sitten. Aina kysytään synttärisankarilta, että "noh, miltäs nyt tuntuu?", ja aina pienempinä piti vastata suoralta kädeltä; "vanhemmalta!" Oltiin aina niin ylpeitä, että yksi vuosi saatiin lisää ja pakostihan siinä välissä aina mietti, että kohtahan ollaan jo aikuisia! Minulle synttärit eivät olleet kuitenkaan tänä vuonna kauhean erikoiset. Ei edes tuntunut yhtään siltä, että minulla olisi ollut synttärit. Tämä kuitenkin saattoi johtua siitä, ettei täällä ole sitä kahta metriä lunta, tai miten pakkaset ei pauku tai sitten siitä, että olen tottunut pitämään sitä vain hyvänä tekosyynä juhlistaa kavereiden kanssa. Tällä kertaa en vain tiennyt kenen kanssa juhlistaa ja miten.

Kuva otettu tänään. Mikä tää tämmönen joulukuu on?!

Olihan minulla tietysti ihanat koulukaverit, jotka onnittelivat pitkin päivää, ja ihana vaihtariystäväni amerikasta, kuka antoi minulle lahjankin ja tämä ihana perhe, joka oli tehnyt minulle kakun ja ostaneet lahjoja, ja paketoineet ne huolella. Ihanin hetki kuitenkin oli se, kun perhe yllätti ruokapöydässä pistämällä valot kiinni, jonka jälkeen raikui onnittelu laulu ranskaksi kakkukynttilöiden samalla palaen kauniisti. Enpä ole hetkeen tuommoista kokenut.. c:

Amerikan ystäväni yksi osa lahjasta. Hän on itse tehnyt nuo rannekkeet!

Host-perheeni lahja; Zaran legginssit ja hirmu kiva paita!

Nuo housut tulivatkin tarpeeseen, kun kahdet minun housuistani tässä lähipäivinä

ratkesivatkin, kun olivat niin kuluneet... Taas..

Ja host-siskolta sain luomiväripaletin! Unohdin vain sen kuvasta :D

Kortteja kerääntyy!

Siskon kanssa juttelin eilen hieman näistä minun synttäreistäni ja hänen kanssa ihmeteltiin, että miten voin olla jo 17-vuotias. Tai pitäisikö sanoa vasta? Tiedän, että vanhemmille ihmisille tämän ikäinen on ihan pikku lapsi vielä, mutta minulle se on jo paljon. En kuitenkaan väitä, että tunnen itseni aikuiseksi, päinvastoin. Vielä minä olen tämmöinen pikku tytöntyllerö, joka näyttää muille aikuismaista käytöstä, mutta sisimmissään vaan tahtoisi kontata pitkin taloa ja huudella kaduilla sopimattomia asioita. Eikä unohdeta äidin hellää syliä, mikä houkuttaa aina raskaan päivän jälkeen. Silti minulle 17 on jo iso ikä. Minulle on hyvin vaikeaa ajatella 17 vuotta kokonaisuudessaan ja mitä kaikkea siinä ajassa onkaan tapahtunut, vaikka olenhan vasta aloittamassa elämää..

Siskoni kanssa juteltiin/kauhisteltiin myös miten olen kohta 18 vuotta, enää vuosi! Tämä toi mieleeni sen, miten aina ennen kesäkuuta, muiden jo täyttäen oman ikänsä, aloitan puhumaan, että olen KOHTA saman ikäinen! Niin.. eihän siinä ole kuin yli puoli vuotta :D Isäni sitten monesti naureskelikin minulle, miten tämän minun logiikkani perusteella voisin jo huudella, että olen kohta 25 vuotias. Mutta eihän se nyt ole reilua, että mie täältä tallustelen 6 kuukautta aina muita taaempana... Pitäähän aina miettiä positiivisesti ja eteenpäin; kohta 18!

Pus,
Inke

I can't stop myself smiling

Tänään miulla oli hyvä päivä. Niin hyvä, että kuuden aikaan bussissa nälkäisenä, väsyneenä ja vaikka jalkoihin koski, en pystynyt olemaan hymyilemättä.

Ei miulla oikeestaan muuta sanomista ollutkaan.

Pus,
Inke

Muisteluja, muisteluja...

Tässä vähän aika sitten sorruin pahasti ja tein askin. En uskonut koskaan tekeväni sitä tai, että miten seuraan uskollisesti nuorison ihmeellisten hömpötyksien perässä, mutta ihmeiden aika ei nähtävästi ole ohi. Tässä vaiheessa voisin kuvitella isäni huokaisevan syvään pyörittäen päätä samalla, kuin todetakseen miten älytöntä nuorison meno välillä on..

Askissa minulta sitten tultiin kysymään, että jos saisin päättää kenet haluaisin tänne minun luokseni, kuka se olisi. Kummempia miettimättä vastasin, että kaikki, ja heti paikalla! Kaikilla siis tarkoitan parhaimpia ystäviäni. Ja tottahan se olikin, mutta tänään vasta tajusin, miksi haluan kaikki enkä vain yhtä. Tarvitsin siihen vain hyvin väsyneen olon ja tajuttoman turhaantumisen ranskan kieleen.

Ennen tätä kyseistä kysymystä kysyttiin sitten tosiaan parhaimpia ystäviäni ja nimesin Hennan, Viivin, Essin, Aatun, Tarun, Leevin, Petjan, Even ja Iidan. Häpeissäni kuitenkin unohdin ihanaakin ihanemman Eevin, johon tutustuin vasta kunnolla viime kesänä. Ja syy siihen miksi haluan kaikki tänne on tässä: he yhdessä tekevät minut eheäksi.

Vain vähän aikaa sitten olen heitellyt tunteitani onnellisuus mittarilla sadasta nollaan helposti kolme kertaa yhdessä päivässä. Ja pakko myöntää, että olen hieman hukassa.

Essin kanssa tässä vaiheessa juttelisin, mikä on vikana ja kertoisin hänelle monta monituista vikaa kera surkeiden tekosyiden ja yksi kerrallaan, hän tyrmäisi nämä kaikki ja kertoisi mitä pitäisi tehdä. Hän on minulle hieman kuin toinen isosisko. Kun neuvot olisi jaettu, tulisi Henna minun kanssa vitsailemaan tyhmimmistä asioista ikinä, jotka minä todennäköisesti viesin hieman liian pitkälle. Kun tarpeeksi ollaan naurettu vedet silmissä, tulisi Viivi huutelemaan missä minun pv:t (älkää kysykö :D). Parin härskin läpän jälkeen, Petja tulisi vielä kiusaamaan lisää (todennäköisesti jotain pätkä vitsejä) ja mie nyrpistelisin hänelle nenää takaisin kuin mitkäkiin sisarukset. Tarun kanssa saisin hieman taukoa kaikesta; pelattaisiin kahdestaan korttia ja lueteltaisiin toisillemme kaiken mitä mielessä on, niin huonot kuin hyvätkin asiat. Kun aivot olisivat levänneet, tulisi Leevi ja hänen pätemiset kaikesta maan ja taivaan välillä, ja aina kun päden hänen kanssaan huomaan miten paljon tiedän asioita ja tunnen itseni hieman viisaammaksi. Kaipaan sitä tunnetta, sillä täällä olen vain pieni lapsi, joka ymmärtää vain hyvin rajoitetusti. Kun mieli virkeänä jatketaan päivää, Aatun kanssa puuhasteltaisiin taas jotain tekemisen puutteen ohella. Ei tarvitsisi miettiä ihmeenpiä ja olla vaan rennosti, Aatun samalla heittäen väliin jotain täysin aiheesta poikkeavia pieniä knoppi tietouksia (mistä se niitä oikein keksii). Even kanssa vaihdettaisiin syvällisempiin merkkeihin samaan aikaan, kun esittelisin hänelle miun uutta vaatekaapin sisältöä. Iida ei varmaan edes pääsisi tänne, kun sillä olisi jotkut perhanan estevalmennukset... No ei tosi, sen kanssa käytäisiin varmaan ranskan miehet läpi ketkä on hyvännäkösiä ja ketkä ei, mutta sekin jää lyhyeen kun puheenaihe siirtyisi nopsaa hevosaiheiseksi. Ja lopuksi Eevi tulisi kiljumaan miun korvaan samalla halaten; Inkeeeeee!! Jonka jälkeen hän kysyisi; jätätkö jämät? Voihan Eevi :3 voihan kaikki<3

Nakkivene<3

Olen myös monesti kuvitellut perheeni tänne ja mitä tapahtuisi. Äiti ainakin heti ensimmäisenä tulisi halimaan samalla piilottaen sen kaipuun, vaikka sen huomaakin niin selvästi. Tunnenhan oman äitini! Isi tulisi halimaan naama hymyssä kysyen; ça va? jonka jälkeen änkyttäisin hänelle ranskaksi kaiken mitä täällä on tapahtunut. Sisko tulisi halimaan/rutistamaan, jonka jälkeen vaatisi kuulla kaiken ja huokaisisin helpotuksesta, että voisin kertoa kaiken myös suomeksi.

Niin monesti on mielessä käynyt ajatus, että lopettaisin tämän kaiken tähän ja palaisin Suomeen ystävieni ja rakkaimman perheen luokse. Mutta aina kun tämä ajatus tulee mieleeni saan myös samalla yhden hyvin vahvoista muistoista mieleeni; ennen tänne tuloa äitini sanoi minulle monet kerrat, että takaisin voi tulla, mutta minä vain itsepäisesti änkkäsin, että takaisinhan en tule! Ja niin en aiokkaan tehdä. Katuisin sitä hyvin pitkään, jos jätän nyt kaiken taakseni. Kaikki tämä aika melkein turhaa. Siispä välillä hammasta purren, mutta suurimmaksi osakseen hymy suin aion olla täällä koko vuoden ja nauttia siitä!

Host-siskon kanssa lähetetään terveisiä!<3

Pus,
Inke

Muistatteko vielä tän Sumitytön?

Kuinkas pitkä aika olikaan viimeisestä postauksesta.. Kolme valovuottako? Aika kulkee niin nopeasti ja hups vaan kun olenkin kohta ollut täällä jo kolme kuukautta. Eihän tässä olekaan enää aikaa kun vain 7 kuukautta olla täällä! Alussa aika kului niin hitaasti ja siinä mentiinkin vain päivä kerrallaan yrittäen selviytä kulttuurishokista, mutta nyt aika vaan juoksee...

Alussa olikin helppo kertoa kaikkea uutta, mitä täällä on tapahtunut, mutta nyt tuntuu ettei kukaan jaksaisi lukea minun tylsistä arkipäivistä; siitä miten rämmin urheasti kouluun myrskysäässä, miten voitokkaasti pidin paikkani ruuhkaisessa kärsimättömien ihmisten ruokajonossa tai miten kerrankin helpotuksekseni alan pikkuhiljaa kuulumaan tänne.

Tänään miulla oli hirveen mukava päivä! Vaikka olenkin hieman kipeä (kurkkuun sattuu, lihakset jumissa ja väsymys painaa armottomasti päälle) ja tänään ei tapahtunut mitään erikoista, minulla oli mahtava päivä. Ja se mikä teki päivästä mahtavan oli muut ihmiset ja kielen ymmärtäminen.

Heti aamulla juttelin pitkät pätkät host-äitini kanssa aamupalan ääressä. Aihe ei ollut mitenkään erikoinen; vakuutukset ja maiden erot. Puheenaihe ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään keskustelu intouteeni, sillä tällä hetkellä minua kiinnostaa puhua mistä vain ranskaksi. Harjoitus tekee mestarin, ja haluan olla mestari! Koulussakin pystyin osallistumaan kavereideni keskusteluihin, kun ymmärsin ja se teki minut vielä onnellisemmaksi. Olen nimittäin hirmuinen ihmispersoona (tarkoittaako tuo edes mitään...) Toisin sanoen, olen onnellinen jos minulla on läheisiä ympärillä ja he ovat onnellisia. Niinpä voitte ehkä kuvitella, miten yksinäiseltä minusta on tuntunut kun ei ole läheisiä lähimaillakaan.. Mutta siihen tulee ajan mittaa muutos! Päättäväisesti mennään eteenpäin, oppien koko ajan uutta ja tutustuen muihin päivä päivältä.

Olen myös hirmu innoissani täällä alottamasti lentopallosta. Opetuksesta en aina ymmärrä kaikkea, mutta muut ystävällisesti aina yrittävät kertoa mitä pitää tehdä. Pakko sanoa, että tämä on hieman kummallista minulle, sillä en ole koskaan ollut kauhean liikunnallinen persoona. Toisin sanoen: rakastan hyötyliikuntaa, mutta vihaan esimerkiksi lenkkeilyä tai salilla käymistä. Ratsastus on ollut minulle tähän asti vain yksi poikkeus sääntöön, mutta nyt on tullut lentopallo kaveriksi c:

Talvi tekee tuloaan tämän kaiken, minulle nyt normaalin, keskellä ja kylmä tuuli menee luihin ja ytimiin. Vielä täällä kuitenkin paistatellaan 5-10 asteen välillä, mikä on melkoisen paljon Suomeen verrattuna. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että menin ostamaan itselleni toppatakin näihin säihin. Mikä suomalainen mie muka oon... Normaalisti käyttäisin samanlaista takkia -20 asteen pakkasissa! Mutta minkäs teet; vihaan kylmyyttä. Host-sisko järkyttyikin tästä miun paljastuksesta ja ihmetteli miten voin asua Suomessa, jos vihaan kylmyyttä. Hyvä kysymys :D Olenkin harkinnut vähäisen, että jatkaisin opiskelua lukion jälkeen etelä Ranskassa... Ehkä tämä haave joskus toteutuukin<3

Vähän inspoa elämään c:

Pus,
Inke

Lomakuvia

Yksi niistä hetkistä, jolloin kadehdin pikku lapsia..

La maison du fromage=juustojen talo, kera Ranskan siskoseni c:

Näkymät Leijonamilen linnasta

Limoges<3

Löydettiin laamoja!

Olipa kerran tylsä päivä.. :D

Pus,

Inke

Lomatyttönen part 2

Muistatteko, kun kerroin miten ohjelmassa on paljon heppailua syömisen ja ymmärtämättömyyden ohella? Noh, sunnitelmiin on tullut muutos. Heppailu enää ei tule kysymykseenkään, sillä pari päivää sitten, kun palasimme Limogesin vierailulta, löydettiin siskon kanssa heppa pahasti ontuneena. Ja kappas, kun sieltä löytyikin 5 senttinen naula uponneenna juuri säteen juureen. Voi pikkasta. Pari päivää se sitten ontui tosi pahasti, mutta nyt pystyy jo kävelemään. Mutta palatkaamme Limogesiin.

Lähdettiin perheen kanssa autolla Limogesia kohti shoppailut mielessä. Voih.. Minä en siis järemmin tykkää shoppailusta, enkä ole koskaan tykännytkään. Shoppailu reissuillekin kavereiden kanssa lähden vain hyvän seuran ajamana. Tällä kertaa minut kuitenkin pelasti perheen isä kertomalla minulle historiallisia asioita Limogesista ja pakko myöntää rakastuin sen katuihin. Kaupunki oli paljon kauniimpi kuin Lorient. Limoges oli täynnä pieniä vanhoja katuja kera vanhojen kauniiden kivitalojen. Semmoista ei näe Lorientissa, sillä se tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Huomaatteko miten olen jo oppinut Ranskan historiaa? Ranskan historia haltuun; check! Ranskan kieli; loading...

Myös muutakin historiallisuutta on tullut tällä lomalla nähtyä. Käytiin tänään Richard Leijonamielen linnassa 1200-luvulta. Matka linnalle oli kuitenkin astetta vaikeampi, sillä sain selville perillä, että linna on mäen päällä, joten ikiaikaisia kivi/puu/muta portaita olisi luvassa. Arvatkaapa mitkä kengät olin pistänyt jalkaan; korkkarit. Paatuneena korkokengillä kävelijänä lähdin kuitenkin päättäväisesti kävelemään portaita. Puolessa välissä matkaa tajusin kauhistuneena, että pitäähän minun tulla takaisin (tietenkin). Asiahan ei ole ongelma eikä mikään, mutta korkokengät jalassa se tulisi olemaan astetta vaikeampi tehtävä. Tunsin itseni totaaliseksi hienohelmaksi linnaan vievillä poluilla muiden vierailijoiden ohittaessa meidät. Tunne ei ollut millään tavalla mukava.

Linnan vierailun jälkeen lähdettiin markkinoille perheen ja isän siskon pojan ja hänen vaimonsa kanssa, ja tosi söpöt markkinat olikin. Nälissämme ostimme chichissejä kaikille. Ne ovat joitakin makeita uppopaistettuja sokeroituja taikinatikkuja, toisin sanoen törkeen hyviä. Tein kuitenkin hirmuisen mokan, kun poikettiin pienoisessa kirkossa ihmettelemässä sen struktuuria; söin siellä. Enhän minä ateistina tiedä, että kirkossa ei saa syödä. Yritin häpeissäni piilotella loppu ajan mutusteltavaani, kun siskoni huomautti asiasta. Ovea kohti ja äkkiä! Markkinoilta löytyi myös hienon hieno pomppulinna. Ette arvaakkaan miten teki mieli mennä kaikkien niiden lasten joukkoon pomppimaan ja laskemaan sen liukumäkeä. Miksi tommoiset on vain pikkuisille lapsille?

Nyt kun heppailu on ollut poissa ohjelmasta, ollaan siskon kanssa välillä hieman tylsistyneitä. Niinpä olemmekin ruvennut kokkaamaan! Tähän mennessä on tullut väsättyä kahta erilaista suklaakakkua sekä pasta carbonaraa. Ja pakko sanoa, ollaan aika hyvä tiimi kyökin puolella! Väsyneenä onkin ihana istahtaa pöytään hyvän ruuan ääreen kera viinilasillisen tai aidon bretannialaisen omena siiderin. Ihan kiitettävä loma tähän mennssä :D

Pus,
Inke

P.S Kuvia laitan kunhan pääsen kotia c:

Lomatyttönen

Tänne tullessani ihmettelin monet kerrat miten ranskalaisilla on niin paljon lomia koulusta. Kysyin jopa äidiltäni ja hän vain vastasi, että odota niin näet. Nyt ensimmäisen loman alettua ymmärrän. Koulunkäynti täällä on hirveän uuvuttavaa, enkä mie ees opiskele paljoa! Meillä on siis joka 7 viikon välein kahden viikon loma. Ihanuutta<3 Jopa isänikin lähetti minulle viestiä kateellisena minun kahden viikon lomasta.

Loma on alkanut kieltämättä hyvin, vaikka peloissani mietinkin mitä ihmettä tekisin lomalla. Minut kuitenkin pelasti ihanat muut vaihtarit yksinäisyydeltä. Sunnuntaina siis kävin yhden vaihtariystäväni kanssa kääntymässä kaupungilla ja ihmettelemässä, miten autio kaupunki voikaan olla. Ainoat kaupat mitkä olivat auki, oli leipomot. Ja pitihän sitä sitten vähän matkaevästä ostaa... Päädyttiin kuitenkin lopulta minun perheeni talolleni katsomaan leffaa, ja voi hitto miten oli outoa pyytää kaveri toisen taloon katsomaan leffaa ja oleskelemaan miun seuraks! Mutta kivaa oli tehdä hieman uuttakin tuttavuutta.

Maanantaina kävin sitten kolmen vaihtarikaverin kanssa kahvilla. Tai jos vaahtokarkkikaakaot lasketaan kahvitteluksi niin sitä se sitten oli c; Huomaatteko miten ensin lauantaina sain yhden kaverin maanantaina kolme niin ehkäpä tiistaina koko maailma? Tai ehkä jos vain aloitan näistä Ranskan tuttavuuksista...

Seuraavana päivänä lähdettiinkin luonnonhelmaan pienen pienoiseen Marval kaupunkiin keskelle luonnonpuistoa. Tuntuu kyllä hyvältä itrtautua vähän kaupungista. Täällä vietetäänkin kokonainen viikko ja ohjelmassa olisi heppailua, syömistä ja paljon ymmärtämättömyyttä. Pystyn nykyään käymään helppoa ja hidasta keskustelua kahdestaan jonkun kanssa, mutta pöytäkeskusteluissa en pysy millään mukana, kun kaikki puhuvat ristiin rastiin. Tänäänkin 8 hengen seurueessa puhuttiin kolmea eri keskustelua samaan aikaan. Pasmat menee vähemmästäkin sekaisin! Ylpeä olen kuitenkin itsestäni, kun kävin pienen riidan siskoni kanssa ranskaksi :D Ylpeä en tietenkään ole riidasta, mutta olen ylpeä siitä, miten pystyttiin selvittämään se ranskaksi.

Täällä oleskellaan kauniin luonnon helmassa, 

seurana lampaat, koirat, kanat, kissat ja yksi heppa!

Minun on pakko hieman häpeissäni myöntää, että olen jäänyt koukkuun Vampyyri päiväkirjoihin. Tiedän miten kliseinen teinisarja se on, mutta se on niin helposti koukuttava! Tässä viikon aikana olenkin katsonut melkein koko kolmannen jakson. Hups.. Pidemmittä puheitta, taidankin jatkaa sille puolelle.

Pus,
Inke

Ihania ihmisiä-ihania ajatuksia

Tänään lähti se ihanin amerikkalainen pariskunta jatkamaan matkaansa ympäri Euroopan. Haikeat oli hyvästit, sillä tykästyin heihin hyvin paljon. Lisäksi sain vähän lomaa tähän ainaiseen ranskan kieleen. Tuntui mukavalta ymmärtää kerrankin kaikki pöytäkeskustelut ja pystyin osallistumaan niihin. Tarinointi ei tuottanut tuskaa vaan silkkaa iloa, kun pystyin ilmaisemaan itseäni melkein vaivatta niin, että keskustelun toinenkin osapuoli ymärtäisi selitykseni. Hekin sanoivat minulle, miten mukava oli puhua englantia ja kuulla sitä enemmän, kaiken sen ranskan keskeltä. He olivat siis viettäneet tätä ennen 2 viikkoa Pariisissa ystäviensä luona.

Hyvästien yhteydessä pariskunta kertoi omaavansa facebookin, että voisimme jakaa kuulumisia sitä kautta. Sainkin myös kutsun Amerikan Missisippiin perheeni kanssa! Äiti ja isä, ja tietysti rakas siskoni, jos nyt luette tätä, minusta tuntuu, että ensi vuonna kutsuu Missisippi :D Tietenkin vastasin, että hekin olisivat tervetulleita Suomeen kyläilemään meidän luona. He puhuivat aikasemminkin, miten haluisivat joskus läydä Suomessa.

Tänään tuli muistoja mieleen viime juhannuksesta. Muiston aiheuttaja ei kuitenkaan ole yhtä miellyttävä, kuin juhannus oli, sillä viisaudenhampaaseeni on taas ruvennut sattumaan. Viime juhannuksena se puhkesikin. Juuri huonoimpaan ja parhaimpaan aikaan. Huonoimpaan aikaan siksi, koska olin ystäväni kanssa yöpymässä juhannuksena siskon poikaystävän vanhempien luona, missä heilläkin oli pienoiset juhannusjuhlat, joten hyvää ruokaahan riitti yllinkyllin. Sitä ei kuitenkaan pystynyt syömään kuin hyyvin vähän, sillä hammas oli sen verran kipeä. Parhaimpaan aikaan se oli siksi, koska siskoni on hyvin äitimäinen ja tuputtaa ruokaa koko ajan, ja kieltäytyminen ei ole vastaus. Niinpä pystyin vetoamaan hampaaseeni, etten vyörynyt ovesta ulos juhlimaan juhannusta. Ystäväni kanssa vitsailimmekin hirmuisesti siskoni äitimäisyydestä ja seuraavana aamuna arvasimmekin jo ensimmäisen lauseen, minkä hän sanoisi herättyään:"Ootteko jo syöny aamupalaa?" Voihan siskoskeni<3

2008

2012

Parhain sisko<3

Hän vasemmalla ja minä oikealla

Pus,
Inke

Tapahtumarikkaampaa menoa

Minä olen onnellinen. Tämän lauseen yksi ystäväni halusi oppia suomeksi, kun oli onnensa kukkuloilla uuden poikaystävänsä kanssa. Monen monituisen kertauksen jälkeen hän oppi lauseen ja toisti sitä itselleen, ettei unohtaisi. Hänen vahva onnen puuskansa antoi minulle hieman iloa päivään ja ranskaksi minä sitten toistelin itselleni: je suis heureuse.

Tänä viikonloppuna tänne tuli kyläilemään tosi ihana amerikkalainen pariskunta. He ovat perheeni vanhempien ystäviä vuosien takaa, kun he tapasivat talonvaihto nettisivuilla. En edes tiennyt semmoista olevan olemassa! He tulivat tänne perjaintai iltana joskus 10 aikaan illalla ja viipyvät tiisatihin asti. Heidän ansiostaan olen minäkin saanut sitten nauttia hieman tapahtumarikkaammasta viikonlopusta.

Lauantaina menimme siskon kanssa normaalin tapaan ratsastamaan, mutta illalla lähdimme sitten syömään ulos, kun tämä kyseinen amerikkalainen pariskunta halusi tarjota illallisen. Niinpä menimme sisustukseltaan hyvin eriskummalliseen, mutta ilmapiiriltään parhaaseen ravintolaan. Musiikki oli Suomeen verrattuna kovalla, mutta siihen tottui nopeasti ja puheen kuitenkin kuuli selvästi. Musa oli tosi hyvää ja yllätyinkin kun yksi kappaleista oli Blurred Lines. Täh? :D Ilta kului hyvin leppoisasti kera parhaimman hampurilaisen, makean Chardonnayn ja hyvän seuran kanssa. Illalla saatiin myös nauttia live esiintyjästä, joka soitteli jazzin ja r&b sekoitusta. Ah<3 Jälkkärinä  lisäksi mini crème brûlée. Täydellisyyttä.

Tänään oli ohjelmassa jokinmoiset markkinat ja Carnac. Markkinoille en kerinnyt mukaan, kun heräsin niin myöhään, mutta meni tuo päivä mukavasti siskon kanssa Harry Potteri katsellen. Kun aikuisosasto palasi kotiin syötiin isän tekemää beef bourguignonia. Tästä ruoasta tuli heti mieleen Julia Child, enkä ihmettele miten hän ylisti tätä ruokaa! Herkullista, mureaa lihaa kypsytetty hieman makeahkossa punaviinikastikkeessa. Ruoan jälkeen meillä oli melkein heti lähtö, enkä tiennyt edes siitä vasta sitten kun isä sanoi, että lähtö on 10 minuutin päästä. Äkkiä siiten pinkaisin yövaatteissani harjaamaan hampaita, mielessä ajatus josko kerkeisin edes meikata! Ylpeänä voin kuitenkin todeta, että kerkesin kuin kerkesinkin laittautumaan 10 minuutissa itseni niin, että hyvillä mielillä pystyin lähtemään ovesta ulos. Ei siis kaikilla naisilla kestä ikuisuuksia laittautua!

Carnacissa sitten vierailtiin meren äärellä ja jossain uskonnollisessa Stone Hedgen tapaisessa paikassa. Meren aavaa ihastellessa tuli järjettömän pieni olo. Ei sitä näkymää voinut kuin ihastella ja ihastella ja ihastella, ja samaan aikaan miettiä miten iso maailma onkaan..

You gotta love the sea<3

Tämä kuva oli niistä kivistä, jotka merkitsevät jotain sanallista, niin kuin viesti,

vaikka kovasti näyttävätkin hautakiviltä. (Nuo pikkaset tuolla takana)

Pus,

Inke

Think positive-Easy. Think negative-But how?

Näin eilen yöllä maailman inhottavinta unta, painajaisia siis. En osaa selittää unta, kun kuitenkin oli niin sekava, mutta mieleen se jäi vahvasti. Tästä unen sekavuudesta tuli kuitenkin mieleen heti yksi miun parhaista ystävistä, joka uteliaisuudessaan katsoo outojen unien merkitykset. Niinpä heti ensi töikseni aamulla innoissani rupesin etsimään selityksiä näille miun kummallisille kuville-eikä löytö ollut kauhean miellyttävä.

Tulen kuulemma lähiaikoina kuulemaan huonoja uutisia ihmisestä, josta olen erossa, valehtelen itselleni jostain asiasta, pakenen jotain asiaa, jota haluan välttää... Voisin jatkaa tämmöistä listaa ikuisuuksiin. Ei hyvä. Selvitin yhden asian ystäväni kanssa viikonloppuna ja tiedän, että tämä uni liittyy siihen. Asia hieman satutti minua, mutta ei niin, että minua itkettäisi tai että ystävyyssuhteeni kärsisi. En ainakaan usko.

Me naiset olemme tehneet monia stereotypioita miehistä ja yksi niistä on tunteettomuus. Usein näemme elokuvista, luemme kirjoista tai kuulemme ystäviltä miten miehet on tunteettomia sikoja. Kuten taas naiset ovat päinvastoin tunteiden kuningattaria, aina ilmaisemassa mitä ajattelevat. Olenko minä sitten outo mutaatio->naisen mieli miesten aivoissa. Harvoin tunnen raivoa, inhoa, ikävää, tunteita maan ja taivaan välillä jos en todella ajattele, mitä tunnen nyt. Joskus en edes fyysisesti pysty siihen. Liian vaikeaa miun aivoille. Käsittelen suurimmat tunteeni vain alitajuntaisesti, jolloin ne tulevat uniini.

Ehkäpä juuri tästä syystä oon aina posiitiivinen, aina hymyilemässä, aina niin ystävällinen ja aurinkoinen muille. Ja sehän on hyvä. Mutta välillä ärsyttää olla aina niin samanlainen. Sama levy päällä, sama taulu ja sama mieli. Samanlaisuus käy lopulta tylsäksi. Sitä ei vain aina huomaa, kun piristymme jokaisesta hymystä ja ystävällisyyden osoituksesta huononakin päivänä. Pidämme niin paljon onnellisuudesta ja ilosta.

En sano, että tämä olisi huono asia, piristynhän itsekin jos joku hymyilee minulle tai vaikka koulukaveri nostaa kynäni, kun vahingossa tiputin sen. Sanon vain, että haluaisin välillä kokea sen raivon tunteen milloin pitää laskea kymmeneen tai sataan rauhoittuakseen, haluan tietää millaista on ikävöidä jotain niin paljon, että sattuu, haluan kokea enemmän tunteita.

Pidätte varmaan minua ihan hulluna, kun ajattelen näin, mutta en voi sille muutakaan. Siitä huolimatta pysyn positiivisena nyt kun siihen on mahdollisuus. Ehdinhän murehtia ja tunteilla sitten vanhempana. Te, jotka pystytte näyttämään ja ilmaisemaan kaikki tunteennne, sietäisitte olla ylpeitä itsestänne. Nostan teille hattua. Älkää kuitenkaan unohtako olla positiivisia ja ystävällisiä muille.

Pus,

Inke

Home is where your heart is

Tänään bussia odotellessani, määränpäänäni tuntematon vielä sillon, näin eksyneen koiran. Se vaelteli tällä kyseisellä bussipysäkillä, joka on verrattaen aika iso, heilutellen häntää muille. Melkein kaikki ihmiset kääntyivät vain poispäin koirasta välinpitämättömästi, miettimättä tarvitsisiko koira edes apua. Ne harvat, jotka ottivat pienimmänkin kontaktin koiraan, saivat kiitokset lukemattomilla märillä nuolaisuja koiralta. He eivät kuitenkaan yrittäneet auttaa kyseistä koiraa ennenkuin minä rupesin tutkailemaan sen kaulapantaa. Pari naista näkivät puuhani ja he sitten kysyivät apua  virkamiehiltä josko he voisivat viedä koiran eläinlääkäriin tai eiläinlöytökotiin.

Tämä kyseinen koira tarvitsi apua löytääkseen kotiin (ja ehkä tarvitsee vieläkin) kuten me ihmisetkin. Aina ei niin kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Olen yrittänyt kovasti tehdä tästä paikasta minulle kodin, mutta välillä se on niin tajuttoman vaikeaa, sillä kodin tekee ihmiset eikä niinkään paikka. Olen kotona siellä, missä minun rakkaimpani ovat.

Onneksi koulukaverini ovat välillä ihania päivänpiristäjiä, jolloin tämä tyttö on vain yhtä hymyä. Niitä hetkiä kaipaisin enemmänkin. Niitä hetkiä, jolloin tunnen kuuluvani tänne, tähän maahan ja tähän yhteisöön. Mutta tarvitsen apua. En pysty siihen yksin ja olen onnekas, että jotkut täällä sen huomaavat ja ottavat huomioon. Tarvitsen apua löytääkseni kodin.

Olen skypeillyt ystävieni kanssa nyt paljon enemmän. En tiedä onko se hyvä vai huono, sillä olen onnellinen kun näen heidät, mutta suru tulee kun puhelu pitää lopettaa. Kaikesta huolimatta en pystyisi olemaan näkemättä heitä. Hyvinä päivinä saatan ikävöidä heitä vain kerran, mutta huonoina päivinä pelkästä juomapullosta tulee jo yksi ystävä mieleen ja siitä seuraava ja seuraava... Hellittääkö tämä ikävä koskaan? Luulenpa, että vastaus tähän kysymykseen on ei.

Pus, 

Inke

Koska ystävyys on elämän viini

Kuuleeks mua kukaan, vai oonks mä yksin.. Näin kertoo Junon biisi Kuuluuks. Kertosäkeistö jotenkin vain sopii kuin nyrkki silmään minun tuntemuksiin täällä Ranskassa. Tuntuu välillä, että olen vain näkymätön, yksinäinen sielu täällä isossa kaupungissa nimeltään Lorient. Onhan minulla kavereita täällä, mutta kielen ymmärtämättömyys tekee vaikeaksi osallistua keskusteluihin, vaikka olisi miljoona asiaa kerrottavana, niinpä aina päädyn taka-alalle hiljaa kuunnellen ja yrittäen ymmärtää.

Tänään tapasin yhden koulumme muista vaihtareista. Hän on kotoisin Norjasta ja myös asustelee täällä vuoden. Oli vapauttavaa jutella hänen kanssaan, kun sai valittaa kaikista huonoista asioista, mitä on kokenut täällä. Ja hän vielä ymmärsi ja samaistui kaikkiin tuntemuksiini. Tunsin oloni hieman vähemmän yksinäisemmäksi kuin päivä sitten. Käytiin samalla myös sitten kahvilla ja kiertelemässä vaatekauppoja. Tällä kertaa ei kuitenkaan löytynyt mitään kaupoilta. Harmillista.

Minun tilaamani täydellisin kaakao ikinä

Löydettiin samalla kaupunkia kerrellessä hirmuisen söpö leipomo!

Pakko oli olla hieman turisti ja ottaa kuvia..

Ylhäällä ranskalaisten erikoisuus Macaronit ja alhaalla jokin suklaakakku

Kotimatkalla löysin myös päärynäpuun! Harmi etten yltänyt päärynöihin...

Ehkä seuraavalla kerralla otan taskukokoiset tikkaat mukaan :D

Vasta viime postauksessa kerroin jo miten uusia yllätyksiä ei enää tule, ja heti seuraavana päivänä löydän jo miljoona uutta asiaa mistä innostua ihan liikaa. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! 

Tuli myös ikävä hyvää ystävääni.

Suruilme lähti heti hänen viesteihin.

Pus,

Inke

Ollako vai eikö olla ranskalainen?

Kaikista enteistä huolimatta löysin kuin löysinkin ensimmäisellä yrittämällä koululle, enkä ollut edes aikeissa eksyä. Kiitos bussien, joita minun vain tarvitsi seurata koululle :D kävelymatka ei ole kuin vain 20-30 minuuttia, mutta minun lyhyillä jaloillani ja pienen pienillä askeleillani siihen hurahti 30-40 minuuttia. Eipähän tuo haitannut yhtään. Itseasiassa en ole koskaan ennen tykännyt noin paljon kävelemisestä kuin tänään! Niinpä päädyin myös kävelemään koululta kotia. Fiksuna tyttönä ajattelin kokeilla pientä oikaisureittiä ja eipä aikaakaan, kun tämä "fiksu" tyttö oli jo eksyksissä. Kiersin pari korttelia ympäri, miettien mihin Chernobyliin olen eksynyt, kun missään ei näkynyt ketään, vaikka oli pahin ruuhka-aika. Onneksi lopulta löysin ison tien, mistä minun pitikin kulkea. Huh! Mutanttivaara ohitettu.

Koulussa olen jo alkanut ymmärtää jotain ja päivä päivältä puhun jo enemmän ranskaa. Koulu kuitenkin vie viimeisimmätkin voimat, ja voisin valittaa sen raskaudesta loputtomiin! Toisin on yhdellä hyvällä ystävälläni briteissä (hän on siellä siis vaihto-oppilaana). Hänellä on vain 16 tuntia viikossa koulua! Voitteko kuvitella? Itse väännän hiki hatussa 10 tunnin koulupäiviä, kun eräs vain lomailee. Olen kirjaimellisesti kateudesta vihreä..

Ranska on pikkuhiljaa ruvennut tuntumaan enemmän kodilta ja vähemmän vieraalta. Kaikki ei ole enää uutta ja hienoa, vaan normaalia ja...noh, normaalia. Välillä tulee niitä uutuuksien huumaavia hetkiä, mutta ne ovat jo nyt ruvennut käymään harvemmiksi. Enkä ihmettele. Jokaisen asian näkee tai kokee vain kerran uutena ja täysin tuntemattomana. Yksi luokkalaisenikin kertoi olleensa viikonloppuna purjelautailemassa, harrastuksena. Minulle se olisi kokemus.

Pakko vielä koppuun mainita, miten jotkin stereotypiat oikeasti pitävät täällä paikkansa. Olen aina yrittänyt olla uskomatta tai ajattelematta  minkäänlaisia stereotypioita, että voisin olla avoimin mielin jokaiselle uudelle asialle tai ihmiselle. Kuitenkin... Tässäpä teille kaksi stereotypiaa, joita olen keksinyt ja löytänyt ranskalaisista. Stereotypia numero 1: ranskalaiset ovat haluttomia oppia uusia kieliä, koska he pitävät omaa kieltänsä parhainpana kielenä, eivätkä usko tarvitsevansa muita kieliä. Tämä koskee suurinta osaa ihmisistä, joita olen tavannut. Stereotypia numero 2: ranskalaiset kulkevat kaduilla patonki kainalossa. Tämäkin on suureksi hämmästykseni täysin totta. Kaduilla kulkiessa saatat nähdä monen monituista ihmistä patonki kädessä kiirehtiessä ihmisjoukon läpi. Vielä puuttuisi baskeri ja viikset! Ehkä semmoinenkin vielä löytyy..

Pus,
Inke

Elämän pieniä ilon hetkiä

Tänään miulla oli ekaa kertaa oikeasti hyvä ja iloinen mieli tänne tulon jälkeen. Pystyin tänään ensimmäistä kertaa toteamaan itselleni rehellisesti, että olen iloinen. Tähän mennessä se on ollut hieman väkinäistä teeskentelyä. Väsymys kuitenkin painaa vielä joka hetkellä, ja tänään taisikin käydä silmät ummessa pariin otteeseen ranskan tunnilla. Hups..

Miulle tuli kuitenkin tänään hieman syyllisyyden tunnetta, kun minun uskollinen auttajani ensimmäisiltä päiviltä on jäänyt hieman taka-alalle. Olen siis oleskellut nyt pari päivää ihan eri ihmisten kanssa. Mutta enhän ole voinut sanoa heille ei, kun he pyytävät minua mukaan jonnekin. Tänääkin päädyin lounastamaan mäkkäriin :D toivon, ettei tästä tule jokin paha tapa, sillä mäkkäri sijaitsee 200 metrin päästä koululta..

Olen alkanut ymmärtää jo selvästi enemmän ranskaa. Tänäänkin ymmärsin opettajani selitykset uudesta lukkarista, vaikka välistä jäikin paljon sanoja ymmärtämättä. Perhekin yrittää sinnikkäästi puhua minulle koko ajan ranskaa ja näen aina heidän silmistään hirveän turhautumisen, kun jokin lause ei mene perille, vaikka sitä selittäisi kuinka monta kertaa. Sori...eikun pardon! Puhekin luonnistuu, jos jaksaa kuunnella epätoivoista lauseen muodostusta 15 minuuttia.

Illalla meillä oli ruokana moules frites. Suomennettuna sinisimpukoita ja ranskalaisia. Yksi minun lempi ruuistani! Täydellisempää siitä teki vielä pienoinen lasillinen ranskalaista valkoviiniä.. c: nälkäisenä pistin heti tohinaksi ja ei aikaakaan niin lautanen oli jo ihan täynnä simpukan kuoria rumana kekona. Katsoin muiden lautasille ja huomasin, että isälläni oli hyvin kaunis järjestelty lautanen. Katsoin takaisin minun lautaselleni ja pienoinen porsaan olo tuli koettua..

Tässä minun lautanen

Ja tässä isäni

Pitääkin ruveta harjoittelemaan tekemään yhtä hieno järjestely. Lisää sinisimpukoita siis!

Huomenna ajattelin mielen virkistykseni kävellä kouluun, vaikka en olekaan ihan varma vielä reitistä. Katsotaan kuinka pahasti tällä kertaa eksyn :D 

Pus, 

Inke

Kuulumisia kolmin kerroin

Kolme päivää onkin viimeisestä postauksesta, joten kertomista onkin myös sen mukaisesti. Perjantaina koulupäivän jälkeen selvittiinkin siskon kanssa kaupungille vaate ostoksille. Minä outona tyttönä en tykkää shoppailusta, vaikka tykkäänkin pukeutua hienommin tavallisellekin päivälle. Löydettiin kauppa, mikä mainosti pieniä hintoja, joten siinepä matkamme jatkui! Alhaisista odotuksista huolimatta kauppa oli erittäin kiva ja löysin sieltä kaiken tarpeellisen. Minun huimat shoppailuni oli siis tehty alle tunnissa. Huh.. Käytiin vielä katsomassa parit kenkä kaupat, mutta mitään ei löytynyt :c

Tässä miun ostamat vaatteet c:

Illalla sitten käytiinkin koko perheelle mäkki safkaa ja päädyttiin mussuttamaan telkkarin ääreen. Häh? Mitäs tää tämmönen ranskalainen meininki on :D ei kuitenkaan ollut valittamista..

Lauantaina lähdettiin aikaisin aamulla 9 aikaan siskon kanssa tallille (olen ratsastanut noin 7 vuotta). Miun tunti alkoi kello 10. Suuret toiveet tallille lähtiessä, pienet pettymykset kotiin tultaessa. Minut oltiin pistetty ihan aloittelijoiden ryhmään. Olin sillä tasolla 5 vuotta sitten, joten pienoinen alemmuuden tunne iski tunnilla ollessa. Ei kiva. Siskoni kuitenkin sanoi, että opettaja saattaa niin sanotusti "ylentää" minut hieman korkeatasoisemmalle tunnille. Onneksi!

(Pieni väli spiikki: tallilta sain hienoja kuvia, mutta en oo saanu niitä vielä itselleni, ja löysin etusormen kokoisen etanan! Mittailkaahan sormianne c;)

Lauantai ilta meni kaupungilla, hieman taas shoppaillessa. Ajatus oli ensin lähteä ostamaan koulu tarvikkeita, mutta niiden lomassa mukaan tarttui ihana, iso kaulahuivi ja Chanelin ripsiväri (-20%!). Kun kotiuduttiin kaupoilta syötiin saksalaista jauheliha keittoa, jonka jälkeen katsottiin Sota hevonen. Ilta venyikin myöhään, joten äkkiä piti päästä nukkumaan, ennenkuin löytäisin itseni lattialta nukahtaneena.

Tänään käytiin sitten syömässä ulkona. Se oli perheen yleinen paikka, missä he käyvät kun sää on hyvä. Istuimme terassilla, josta oli upeat näkymät merelle. Vau! Ravintolan vieressä oli strutsi farmi, johon oltaisiin menty, mutta siskolla oli vähän liikaa kotitehtäviä, joten sinne ei sitten keritty mennä. Höh. Olin jo ihan innostunut koko asiasta. Strutsi farmi! 

Takaisin tullessa ravintolalta päin ajettiin meren rantaa pitkin. Sillä oli surffaajia, leijalautailijoita, purjelautailijoita... Upea näky. Kerroin perheelleni, että haluaisin joku päivä kokeilla leijalautailua, ja se kuulemma onkin ihan mahdollinen ajatus! Pitääkin mennä kokeilemaan heti kun lumilautailua tulee liian kova ikävä. Matkalla piti myös ajatella tarkkaan mitä reittiä tulla kotiin, kun maailmanlaajuiset pyöräilykisat oli meneillään, mitkä sulkivat teitä. Eipä tämmöistä ole näkynyt Joensuussa päin :D

Loppu päivä menikin sitten läksyjä tehdessä. Kuinka tylsää.. Mutta pieneksi piristykseksi ja isoksi ilokseni skypeilin illalla Suomen vanhempieni kanssa. Helpostihan siinä hurahti tunti jutellessa niitä näitä. He myös juttelivat Ranskan perheeni kanssa, ennen kuin rupesimme illastamaan. Ruokana oli muuten juustokohokasta! Ei vain semmosia Suomessa näy joka perheen pöydässä.

Suomen siskonikin lähetti sähköpostia omista kuulumisistaan. Ollaan aina oltu hänen kanssaa tosi läheisissä väleissä, joten skypeillä on pakko joku päivä, kun kerrottavaa on ihan liikaa! :D Yksi asia, mitä kadehdin hänen Suomen oloissa, oli puusavotta, mitä hän oli tehnyt. Puusavotta kuulostaa taivaalliselta, kun on melkein kaksi viikkoa vain istunut. En ole siis urheillut täällä melkein lainkaan. Lentopallon ajattelin kuitenkin aloittaa täällä, jos se on mahdollista, ja heti kun tunnen reitin koululle totaalisesti, rupean kävelemään koulumatkani.

Suomessa ollessani pyöräilin aina kaikkialle, kunhan ei ollut lunta. Kesälomallakin tuli helposti pyöräiltyä yli 20 kilometriä per päivä ja nyt täällä en edes kävele yhtä tai kahta kilometriä enempää. Näin kovasti en ole koskaan halunnu urheilla. Toivon mukaan lentopallo olisi nyt mahdollinen urheilu aktiviteetti. Peukut pystyyn!

Pus,

Inke

Positiivisuus palkitaan lopulta

Taas yksi raskas, mutta ihana päivä takana. Väsyneenä täältä sängyn pohjalta postailen tällä kertaa, vaikka tuntuu, että kaikki ovat tällä hetkellä sängyn pohjalla. Tänään kotiin tultuassani, menin instagramiin ja toivottelin ainakin kolmelle ystävälleni paranemisia. Yritän lähettää täältä kaukaisesta Ranskasta teille kaikille, vähänkin sairastuneille, lisä voimia. Koittakaahan parantua<3

Itse olen selättänyt minun pienoisen nuhanikin aikapäiviä sitten, ja nyt ei vaivaa kuin sanoinkuvaamaton väsymys, vaikka kuinka nukkuisi. Tänäänkin silmäluomet painuivat kiinni hetkeksi pariin kertaan historian tunnilla. Voih.. Saan vain välillä aina ihan kummallisia energia puuskia, jonka jälkeen taas vaivaa pahempi väsymys. Ei vain auta kuin laittaa tulitikut silmiin ja menoks!

Yhden näistä harvoista energiapuuskista sain onnekseni liikuntatunnilla. Olemme pelanneet nyt kahtena viikkona lentopalloa, ja toivon mukaa sama meno jatkuu. En ole aikaisemmin tykännyt lentopallosta, mutta tänä kesänä pelasin melkein joka päivä kavereideni kanssa lentopalloa rannalla. Ensimmäinen ajatus ensimmäisestä liikuntatunnista oli (kun sain tietää, että pelaamme lentopalloa), että tätä varten mie harjottelin koko kesän, nyt mie voin näyttää, että osaan miekii jotain! Viimeviikon tunti ei kuitenkaan mennyt kauhean hyvin, mutta tänään meni sitäkin paremmin. Minulla olisi myös mahdollisuus aloittaa lentopallo harrastuksena-houkuttelee ja paljon!

Liikuntatunneista on tullut miulle tosi mieluisia, sillä olen kuin mikäkin lahna täällä kodissa. Tulen kohta hulluksi tästä liikkumattomuudesta.. Lisäksi pitkät koulupäivät ovat työn ja tuskan takana kun istun valehtelematta melkein 10 tuntia putkeen. Eilen, kun luin Pikku Prinssiä, en voinut enää istua, niinpä lukiessani kävelin huonettani ympäri ja ympäri :D vanhempani olivat varmaan ihan hermoraunioina, koska minun huoneessani on oikeasti tosi narisevat lattiat. Hups..

Tämä seuraava kuva on kaikille minun ystävilleni, jotka ovat minulle ilkkunees miten he täyttävät 18 puolivuotta ennen minua.

Näyttää siltä, että olenkin ehtinyt kaksi vuotta teitä edelle! Hähä. Te, jotka ette tiedä, olen oikeasti syntynyt 1996 Espoossa. Tämä pienoinen väärinymmärrys toi minulle kuitenkin pientä iloa-olen saanut kuulla melkein koko ikäni siitä miten "nuori" olen, kun täytän vasta joulukuussa. Ja olen kuullut myös siitäkin miten muilla oli viimeinen kesä alle 18 vuotiaina ja ensi kesän he muka viettäisivät terassilla huurteisilla. Huoh.. Tänä päivänä minä sain olla teitä vanhenpi ja se tuntui hyvältä.

Huomenna olisi ohjelmassa koulua yhdeksästä kuuteen, jonka jälkeen sovittiin siskon kanssa menevämme kaupungille shoppaamaan. Emme siis mennetkään tänään, kun siskoni oli väsy ja salaa mielissäni, välttäen pakollisen, minä hyppäsin bussiin kotia päin.

Pus,

Inke

Kaamos puskee päälle

Tänään miulla oli koulussa tosi lyhyt päivä. Miulla ei ollut kuin kaksi tuntia S.E.S:tä (sosiaali ekonomi jotain) ja kaksi tuntia matikkaa. Kahdeltatoista siis lopetin ja miulla oli huimat suunnitelmat mennä kaupungille shoppaamaan! Löysin nimittäin viime viikonloppuna ison ostoskeskuksen hirmusen läheltä koulua. Mutta voi että minulla on voimat vähissä. Oisin voinut tänään nukkua koko päivän. Sen sijaan päädyin pelaamaan Mario Cart Wii:tä äitini kanssa! :D

Eilen ranskan opettajani sanoi, että voisin tuoda tunneille mielummin ranskalaisen kirjan, jota lueskella ja kääntää, kun en ymmärrä tunneilta yhtikäs mitään, ja istun siellä aina tyhjänpanttina. Niinpä sain äidiltäni Pikku Prinssin. Tänään aloitin jo sitä lueskelemaan ja päätin, että aina kun en tiedä sanaa, kirjoitan sen ylös ja suomennan sen. Sama kuin olisin kirjoittanut kirjan kokonaan uusiksi.. Miun sanavarasto kumisee tyhjyyttään.

Nuo kaikki sanat vain yhdeltä sivulta..

Olen myös huomannut ranskalaisten nuorten käsialan olevan kaikilla vanhaa kaunokirjoitusta. Ja kirjaimellisesti tarkoitan kaikilla. Ranskan tunnilla vieressäni istuvalla pojalla on tuhat kertaa parempi käsiala kuin minulla. Miun teki mieli pyytää häneltä muistiinpanot kopioitavaksi kotiin, että olisin voinut näyttää teille, mutta harmillisesti emme juuri sillä tunnilla kirjoittaneet mitään ylös.. Ehkä seuraavalla kerralla! Tämä liiallinen muistiinpanojen kauneus on saanut miun päähän hirveitä ajatuksia. Kerran miulla oli hirmuinen houkutus ottaa mustekynä ja sotata miun vieressä istuvan tytön muistiinpanot, pari viivaa sinne tänne, ja katsoa hänen ilmettään. Itse pienenä perfektionistina voisin sieluni silmin kuvitella sen hirveän tilanteen, kun huolella tehdyt muistiinpanoni sotattaisiin, vaikka kyse olisikin vain parista viivasta. Tulisin hulluksi.

Tässä kuitenkin yhden luokkalaiseni muistiinpanot.

Joko uskotte? :D

Opelta löytyi piileviä piirrustustaitoja... c:

Huomiseksi sovin siskoni kanssa meneväni shoppailemaan, etten voisi tällä kertaa siitä livistää, sillä vaatekkaappini on tyhjää täynnä. Katsotaan miten huomenna jaksan, sillä koulua ois kahdeksasta kuuteen. Äyks! 

Täysin aiheesta riippumatta-tämmöinen kuva tuli napattua parvekkeeltani!

Pus,
Inke