Vaihtarielämän vaikutuksia

Vaikka kuinka mietin tänne tullessani miten ranskankieleni ottaa taas takapakkia kaiken saksankielen yliannostuksesta, on täällä tapahtunut päinvastainen. Näin jopa viime yönä unta ranskaksi! Sanotaan, että kun aloittaa uneksemisen vieraalla kielellä alkaa myös ajattelemaan sillä kielellä. Tähän en voi kuitenkaan samaistua ajatuksien tasolla niin, että se olisi syrjäittänyt suomenkieleni, mutta innoissani ja hieman ihmetyksissäni huomasin tänään miten minun oli helpompi puhua ranskaa kuin englantia.

Tänään nimittäin näin taas uusia ihmisia ja uusia host-äitini sukulaisia, kun menimme päivälliselle ravintolaan. Siellä oli tätiä, veljeä, vanhempa, lapsia ja toisen sukupolven lapsia ja äitejä ja isiä. Varsinkin yksi henkilö jäi minulle mieleen tästä suuresta seurueesta; minut ja host-siskoni esiteltiin yhdelle pojalle nimellä jonka jälkeen hän vilkaisi host-siskooni, mutta siirtyi nopeasti katsomaan minua pitkään hänen syvän sinisillä silmillään. Kun hän sai tarpeekseen katselemisestani, hän ilmoitti hieman nöyränä, että pitää enemmän blondeista. Tämän ilmoituksen jälkeen huomasin, että taisin juuri rakastua kaksi ja puoli vuotiaaseen poikaan :D Ja arvatkaapa sainko tästä söpöliinistä silmiäni eroon koko syömisen ajaksi...

Syömisen jälkeen palasimme host-äitini vanhempien luokse ja sinne sitten tulikin koko seurue. Pieni suloinen poika ja hänen äitinsä eivät viipyneet pitkään täällä, mutta host-siskoni serkku ja host-äitini täti jäi vielä seuraksemme. Tämän englanninkielen puutteettomuuteni huomasin silloin, kun minun piti puhua tälle kyseiselle serkulle englantia; puhe tökki sitäkin pahemmin ja ranska pukkasi englannin päälle vääjäämättä. Nyt ymmärrän miksi ranskalaiset eivät tykkää puhua englantia muille.. Tänään pystyin samaistumaan tähän täysin, ja niinpä sitten monesti turvauduin host-siskooni, joka käänsi minun ranskankieleni saksaksi hänen serkulleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Illalla vieraidemme lähdettyä möngimme host-siskoni kanssa hieman väsyneinä huoneeseemme tuhotakseemme aikaa tehden mitäkin turhuuksia. Minä päädyin pitkän tuskastelun (koska sudoku) jälkeen puhumaan Suomen kouluni saksalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Hän on ystävystynyt yhtien minun parhaideni ystävieni kanssa, ja kun näin heistä kuvan ajattelin mennä Facebookissa juttelemaan hänelle niitä näitä. Ennen lähtöäni olin ollut tietoinen hänestä, mutta en mennyt hänelle juttelemaan, mikä on harmittanut minua näin jälkeenpäin. Sain kuitenkin onnekseni myös kuulla, että hän on lähdössä vasta 26. päivä kesäkuuta, kun minä palaan Suomeen 19. päivä kesäkuuta. Voin siis tavata hänet vielä kasvotusten! Ilon päivät kyllä koittavat 19. päivän jälkeen, sillä minulle ollaan kuulemma järjestämässä tuliaisjuhlat (vai mikä nyt olisi oikea sana), sitten koittaa juhannus ja varmasti tämä kyseinen saksalainen vaihto-oppilas pitää läksiäisjuhlat! (Jos vain suinkin pääsen kuokkimaan näihin kyseisiin juhliin :D)

Tämä aika täällä on opettanut minulle miten toisten ihmisten hyväksyntä ja porukkaan mukaanotto on kaikki kaikessa. Tänne tultaessani en tiennyt miltä tuntuu olla yksin eli en ole voinut kuvitella yksinäisen elämää. Nyt kun pystyn samaistumaan siihen yksinäisyyden tunteeseen, voin ilokseni ilmoittaa etten varmasti jätä ketään yksin. Edes kuulumisten kysyminen voi antaa jollekin suurtakin iloa; minä ainakin olin yhtä hymyä ensimmäisinä kuukausina yksinkertaisesta "ça va?" kysymyksestä. Olenkin hieman toivonut josko ensi vuonna minun Suomen kouluuni tulisikin ranskalainen vaihto-oppilas, jonka kanssa voisi puhua ranskaa. Ainahan voi haaveilla...

Pus,
Inke

Guten Tag!

Päivän olen nyt viettänyt Saksassa ja ei minulla ole mitään huonoa sanottavaa tästä maasta, ainakaan vielä. Host-äitini perhe on ollut minulle hyvin ystävällinen ja kohdellut minua kuin yhtä perheen jäsenistä. Kommunikaatio kuitenkin on normaalisti hieman vaikeaa, kun en ole päivääkään opiskellut elämäni aikana saksaa. Ilokseni kuitenkin olen huomannut miten ymmärrän joitakin kysymyksiä kontekstin yhteydestä ja yhdistämällä sanoja englannin tai ruotsin kieleen. Puhuminen sen sijaan rajoittuu kiitoksiin ja hyviin huomeniin/päiviin/iltoihin.

Tänään käytiin host-äitini tädin luona kahvittelemassa ja olipas pöytä laitettu koreasti! Sieltä löytyi hirmuisen hieno kattaus neljän eri kakkuvalikoiman joukosta sekä keksejä, jotka olivat tehty omasta kädestä. Täällä kuitenkin ruokailutottumukset ovat sen verran erilaismpia, että näillä herkuilla täytettiin vatsa, joten oikeaa ruokaa syötiin vasta 7-8 aikoihin. Hyh.. Yksi asia mihin en koskaan tottuisi; kasvisten ja oikean ruuan syrjäyttäminen herkuilla.

Noh, tästä herkkujen yliannostuksesta kuitenkin selvittiin ja jatkettiin matkaa sisustusliikeeseen ostamaan host-äidin äidilleni koristetyynyjä. Rakastan sisustuskauppojen hajua, ehkä se on se paneelien haju, mutta aina sisään astuessani otan oikein syvään henkeä haistellessani sitä taivaallista tuoksua. Vaikka tuoksu on kodikas, en tunne sisustuskauppaa kodiksi niinkuin siskoni tai kuka tahansa muu sisustushullu! En ymmärrä sisustuksen päälle mitään (mikä nainen mie muka oon).

Tässä yksi esimerkki; erotan suurimman osan näiden värien värieroista, mutta en läheskääm kaikkea..

Kun joku toinen arpoo beessin ja valkoisen välillä, minä käsitän ne yhdeksi väriksi :D

Löydettiin host-siskon kanssa myös historiallisin ja paras matto ikinä!

Kuka on omistanut tälläisen lapsena?

Siinä kolme naista arpoi puoli tuntia viiden tyynyn välillä. Huoh..

Pisin puolituntinen ikinä!

Kun päästiin tästä pitkääkin pidemmästä reissusta päästiin, poikettiin vielä host-äitini tädin luona. Hän sitten antoikin minulle ja host-siskolleni pussillisen kinderin karkkeja johon oli liimattu teipillä 5 euron seteli. Lahja ei ollut kummoinenkaan, mutta minun sydäntäni tämä lämmitti kovasti; ei sitä ihan ventovieraalta saa joka päivä lahjoja!

Automatkat on parhaita kera hyvän seuran c: 

Pus,

Inke

Iloinen, kömpelö, kiireinen ja rampa

Iloinen, kömpelö, kiireinen ja rampa täältä postailee tällä kertaa.

Iloinen olen siksi, koska olen saanut ympärilleni niitä minun kaltaisiani ystäviä. Tähän asti minulla on toki ollut luokaltani ystäviä, mutta he eivät oikein ole olleet samalla aaltopituudella minun kanssani. Olen seilaillutkien porukasta toiseen etsien niitä minunlaisia ystäviäni ja nyt, kolmannella kerralla nappasi! Ensimmäisessä porukassa tajusin heti, että nämä ihmiset eivät ole ihan minua varten; he olivat minun kanssani vain koska minulla ei ollut ketään muuta, ei siksi, että he haluaisivat tutustua minuun. Toinen porukka oli kiinnostuneempi minusta ja olimme ihan hyviä ystäviäkin, mutta kävi ilmi, että nämä ystävyyssuhteet rajoittuisivat vain koulualueen sisäpuolelle.. Nyt, kolmannessa porukassa he pyytelevät minua mukaan minne menevätkin, ovat kiinnostuneita puhumaan kanssani, ja sain kutsunkin uuden vuoden bileisiin! Jes, näinhän se piti mennäkin!

Tässäpä muutamia ihania ihmisiä porukasta c:

Kömpelö olen kyllä aina ollut, sillä aina pienempänäkin olin paikattavana kun olin mennyt vähän liian lujaa... Täälläkin ollessani olen nyt jo kaatunut kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran olin sulkapallo pelejä katsomassa ja pelailin kaverin kanssa siinä kun hän lämppäsi. Ja enkös minä jotenkin nilkkani taita ja kaadu salin täydeltä ihmisiä.. Äyks. Toinen kerta oli tänään, kun vain yksinkertaisesti juoksin bussiin, kun tuli kiire ja siinähän sitten tennarin kärki otti kiinni sileeseen asvalttiin. Kaatumiseni oli varmaan hyvin koominen, sillä kaaduin nätissä kaaressa siten, että olisin voinut jatkaa sitä mato tanssiliikettä eteenpäin jos olisisin tajunnut XD Onneksi minut näki vain yksi auto ohi ajaessa :D Vai pitäisikö sanoa harmikseni? Hyvän videon siitä olisi saanut!

Kiireinen olen siksi, että... Noh, kuka nyt ei olisi kiireinen joulun alla. Ja varsinkin minä, kun olen taas jättänyt kaiken viime tippaan, kuten aina. Olen surkeista surkein tekemään asioita ajallaan. Viime vuonna koulussakin kaikki esseet jäivät ihan vikoille päiville tai sitten palautus oli hieman myöhässä. Tästä sainkin sitten paljon noottia ystävältäni Essiltä :D No mutta hyvä, että joku on välillä takomassa miulle järkeä päähän! Minulla on vielä extra kiireinen päivä huomenna, sillä päivällä menen ratsastamaan, jonka jälkeen kodin kautta mennään vikoille jouluostoksille, äkkiä kotiin, naapurit tulee syömään ja vielä pitäisi pakata ja mennä nukkumaan ajoissa! Huh.. Ja pakkaus on Saksaa varten! Sinne on lähtö viikoksi minun host-äitini perheen luokse c:

Rampa olen puoliksi, en kokonaan onnekseni. Tuntuu, että jokainen vika vaivaa tällä hetkellä; penikat järkyttävän kipeät, kädet naarmuilla kaatumisesta, hartiat kipeät istumisesta... Miustahan on tullut ihan vanha mummo! Mie sit tuun takas harmaahapsisena kävelykeppi kädessä.

Yksi muukin ihana asia kävi minulle tällä viikolla. Sain nimittäin perheeni joulu/synttärilähjat!

Olin toivonut heiltä siis perhepotrettia, ja pakko sanoa etten ole pettynyt!

Tunne ryöpyssä, kun näin tämän kuvan ensimmäistä kertaa, en voinut kuin vain istua huoneeni lattialla hykertelemässä yksinään viitisen minuuttia :D

Pus,
Inke

P.S Täällä satoi rakeita yks päivä! Hypin ihan innoissani huutaen;"Se on melkein lunta!", ja muut katsoivat minua kuin mitäkin hullua :D Mutta ette arvaakkaan miten kaipaan lunta!

P.P.S Host-äiti oli ostannu kunnon asenne talouspaperia XD

Suomalaisuuteen uustuntumaa

Viime päivinä olen ollut enemmän yhteydessä Suomeen ja suomen kieleen, nimittäin minä löysin (tai tarkemmin hän löysin minut) yhden toisen suomalaisen tytön 10 minuutin ajomatkan päästä minusta! Ja tämäkin oli vain iloinen yhteensattuma. Minun host-äitini nimittäin on hänen koulunsa saksanopettaja ja kun hän kuuli minusta, hänpä meni ja otti kysymään numeroa host-äidiltäni koulussa. Kun hän sitten soitti minulle en voinut olla uskomatta korviani kun joku puhui puhelimessa suomea. Niinpä minä aluksi oletin, että puhelimen päässä on yksi ranskalainen ystäväni joka oli juuri kysellyt miten sanotaan hei suomeksi, joten siinä rupesinkin vääntämään ranskaa aluksi kunnes tämä suomalainen tyttö jatkoi puhumistaan suomeksi.

Puhelimen päässä sovittiinkin tapaaminen ja nyt tähän mennessä ollaankin kahteen viikkoon tavattu kolme kertaa. Host-äitini ei ollut mielissään asiasta, sillä hänellä oli ajatus, että ranskankielen oppimiseni kärsisi siitä dramaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole käynyt onnekseni, mutta olen saanut sitäkin iloisemma mielen. Tuntuu välillä niin hyvältä puhua suomea kasvokkain henkilön kanssa, joka jakaa melkein kaikki samat ajatukset ja tuntemukset tältä vuodelta. Niinpä aina kun nähdään, emme voi lopettaa puhumista, sillä kertomista olisi ihan liikaa! Olipas helppo tehdä ystävyys suomeksi...

Tämä toinen suomalainen vaihto-oppilas kertoikin juuri tuttavuuden tekemisen asian ytimen; kaikki perustuu samaan kiinnostuksen kohteeseen tai samanlaisuuteen, ja siihen väliin heitettäviin vitseihin ja jatkamalla sillä keskustelua. Niinpä minun huonoilla ranskan kielen taidoilla olen ollut surkea tekemään ystävyyksiä muiden ranskalaisten nuorten kanssa; joko en ymmärrä mitä toinen sanoo, jolloin vastaaminen on mahdotonta tai sitten karkotan keskustelukumppanini minun kiusallisilla yrityksillä selittää jokin hyvä vitsi väliin, jota toinen ei ymmärrä, jonka jälkeen on kaksi vaihtoehtoa; selittää asia monta kertaajonka seurauksena jutusta katoaa se vitsi, tai sitten annat asian olla, kun selitys menisi liian vaikeaksi. Jokatapauksessa seuraus on sama; juttu katkeaa kuin salamaniskusta ja kiusallisina mietimme mitä sanoisi seuraavaksi... Jeps, siihen kuvastuu suurin osa miun keskusteluista miuden kanssa :D On toki poikkeuksiakin, jolloin puhe sujuu vettä vain ja niistä kerroista muistan aina miksi edes alun perin lähdin; oppimaan kielen, tapaamaan uusia kulttuureja ja erityisesti saadakseni uusia ystäviä.

Kuten alussa kerroin olen ollut myös enemmän yhteydessä Suomeen. Ja tällä en tarkoita, että olisin ollut kirjaimellisesti yhteydessä puheluilla ja viesteillä vaan olen vain tuntenut olvani enemmän suomalainen. Tämän toisen suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa olen voinut olla täysin oma itseni omassa kulttuurissani. Se on ollut yllättävän mukavaa kaikkien näiden Ranskan älyttömien metkujen vastapainoksi. Niinpä olemmekin hänen kanssaan muisteltu saunaa, rakettien paukuttamista jäällä uudenvuoden aattona, kirpeää ihanaa pakkasilmaa ja ennen kaikkea Suomen ihanaa koulusysteemiä.

Yksi parhaimmista kavereistani oli postannut instagramiin kuvan, missä hän kertoo katselevansa televisiosarjoja iPadiltaan takkatulen ääressä. Pelkästä takasta minulle tulee mieleen jo koti, sillä talvisin minä olen se, joka lämmittää aina takan ja katselee televisiota siinä ihanassa hohkavassa takkatulen lämmössä. Täällä saan tyytyä kynttilöihin ja tekotakkaan. Tunnelma ei ole yhtä täydellinen, mutta tällä hetkellä siihen on tyydyttävä.

Toinen asia mitä kaipaan eniten on sauna. Tämän suomalaisen tytön kanssa jo haaveiltiinkin saunasta ja sen ihanasta lämmöstä ja olen kyllästynytkin käymään vain tylsillä lyhyillä suihkuilla ilman saunaa. Niinpä äiti ja iskä, muistakaa, että sitten kun minä palaan Suomeen ja tulette hakemaan minua lentokentältä on saunan parempi olla jo lämpeämässä, sillä sinne minä ryntään ensimmäiseksi kun päästään kotiovesta sisään, ja kuulumisien kertominen jatkuu siellä tuntien mittaisina.

Pus,
Inke

Synttärisankari...

... Olin kaksi päivää sitten. Aina kysytään synttärisankarilta, että "noh, miltäs nyt tuntuu?", ja aina pienempinä piti vastata suoralta kädeltä; "vanhemmalta!" Oltiin aina niin ylpeitä, että yksi vuosi saatiin lisää ja pakostihan siinä välissä aina mietti, että kohtahan ollaan jo aikuisia! Minulle synttärit eivät olleet kuitenkaan tänä vuonna kauhean erikoiset. Ei edes tuntunut yhtään siltä, että minulla olisi ollut synttärit. Tämä kuitenkin saattoi johtua siitä, ettei täällä ole sitä kahta metriä lunta, tai miten pakkaset ei pauku tai sitten siitä, että olen tottunut pitämään sitä vain hyvänä tekosyynä juhlistaa kavereiden kanssa. Tällä kertaa en vain tiennyt kenen kanssa juhlistaa ja miten.

Kuva otettu tänään. Mikä tää tämmönen joulukuu on?!

Olihan minulla tietysti ihanat koulukaverit, jotka onnittelivat pitkin päivää, ja ihana vaihtariystäväni amerikasta, kuka antoi minulle lahjankin ja tämä ihana perhe, joka oli tehnyt minulle kakun ja ostaneet lahjoja, ja paketoineet ne huolella. Ihanin hetki kuitenkin oli se, kun perhe yllätti ruokapöydässä pistämällä valot kiinni, jonka jälkeen raikui onnittelu laulu ranskaksi kakkukynttilöiden samalla palaen kauniisti. Enpä ole hetkeen tuommoista kokenut.. c:

Amerikan ystäväni yksi osa lahjasta. Hän on itse tehnyt nuo rannekkeet!

Host-perheeni lahja; Zaran legginssit ja hirmu kiva paita!

Nuo housut tulivatkin tarpeeseen, kun kahdet minun housuistani tässä lähipäivinä

ratkesivatkin, kun olivat niin kuluneet... Taas..

Ja host-siskolta sain luomiväripaletin! Unohdin vain sen kuvasta :D

Kortteja kerääntyy!

Siskon kanssa juttelin eilen hieman näistä minun synttäreistäni ja hänen kanssa ihmeteltiin, että miten voin olla jo 17-vuotias. Tai pitäisikö sanoa vasta? Tiedän, että vanhemmille ihmisille tämän ikäinen on ihan pikku lapsi vielä, mutta minulle se on jo paljon. En kuitenkaan väitä, että tunnen itseni aikuiseksi, päinvastoin. Vielä minä olen tämmöinen pikku tytöntyllerö, joka näyttää muille aikuismaista käytöstä, mutta sisimmissään vaan tahtoisi kontata pitkin taloa ja huudella kaduilla sopimattomia asioita. Eikä unohdeta äidin hellää syliä, mikä houkuttaa aina raskaan päivän jälkeen. Silti minulle 17 on jo iso ikä. Minulle on hyvin vaikeaa ajatella 17 vuotta kokonaisuudessaan ja mitä kaikkea siinä ajassa onkaan tapahtunut, vaikka olenhan vasta aloittamassa elämää..

Siskoni kanssa juteltiin/kauhisteltiin myös miten olen kohta 18 vuotta, enää vuosi! Tämä toi mieleeni sen, miten aina ennen kesäkuuta, muiden jo täyttäen oman ikänsä, aloitan puhumaan, että olen KOHTA saman ikäinen! Niin.. eihän siinä ole kuin yli puoli vuotta :D Isäni sitten monesti naureskelikin minulle, miten tämän minun logiikkani perusteella voisin jo huudella, että olen kohta 25 vuotias. Mutta eihän se nyt ole reilua, että mie täältä tallustelen 6 kuukautta aina muita taaempana... Pitäähän aina miettiä positiivisesti ja eteenpäin; kohta 18!

Pus,
Inke