Koska ystävyys on elämän viini

Kuuleeks mua kukaan, vai oonks mä yksin.. Näin kertoo Junon biisi Kuuluuks. Kertosäkeistö jotenkin vain sopii kuin nyrkki silmään minun tuntemuksiin täällä Ranskassa. Tuntuu välillä, että olen vain näkymätön, yksinäinen sielu täällä isossa kaupungissa nimeltään Lorient. Onhan minulla kavereita täällä, mutta kielen ymmärtämättömyys tekee vaikeaksi osallistua keskusteluihin, vaikka olisi miljoona asiaa kerrottavana, niinpä aina päädyn taka-alalle hiljaa kuunnellen ja yrittäen ymmärtää.

Tänään tapasin yhden koulumme muista vaihtareista. Hän on kotoisin Norjasta ja myös asustelee täällä vuoden. Oli vapauttavaa jutella hänen kanssaan, kun sai valittaa kaikista huonoista asioista, mitä on kokenut täällä. Ja hän vielä ymmärsi ja samaistui kaikkiin tuntemuksiini. Tunsin oloni hieman vähemmän yksinäisemmäksi kuin päivä sitten. Käytiin samalla myös sitten kahvilla ja kiertelemässä vaatekauppoja. Tällä kertaa ei kuitenkaan löytynyt mitään kaupoilta. Harmillista.

Minun tilaamani täydellisin kaakao ikinä

Löydettiin samalla kaupunkia kerrellessä hirmuisen söpö leipomo!

Pakko oli olla hieman turisti ja ottaa kuvia..

Ylhäällä ranskalaisten erikoisuus Macaronit ja alhaalla jokin suklaakakku

Kotimatkalla löysin myös päärynäpuun! Harmi etten yltänyt päärynöihin...

Ehkä seuraavalla kerralla otan taskukokoiset tikkaat mukaan :D

Vasta viime postauksessa kerroin jo miten uusia yllätyksiä ei enää tule, ja heti seuraavana päivänä löydän jo miljoona uutta asiaa mistä innostua ihan liikaa. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! 

Tuli myös ikävä hyvää ystävääni.

Suruilme lähti heti hänen viesteihin.

Pus,

Inke

Ollako vai eikö olla ranskalainen?

Kaikista enteistä huolimatta löysin kuin löysinkin ensimmäisellä yrittämällä koululle, enkä ollut edes aikeissa eksyä. Kiitos bussien, joita minun vain tarvitsi seurata koululle :D kävelymatka ei ole kuin vain 20-30 minuuttia, mutta minun lyhyillä jaloillani ja pienen pienillä askeleillani siihen hurahti 30-40 minuuttia. Eipähän tuo haitannut yhtään. Itseasiassa en ole koskaan ennen tykännyt noin paljon kävelemisestä kuin tänään! Niinpä päädyin myös kävelemään koululta kotia. Fiksuna tyttönä ajattelin kokeilla pientä oikaisureittiä ja eipä aikaakaan, kun tämä "fiksu" tyttö oli jo eksyksissä. Kiersin pari korttelia ympäri, miettien mihin Chernobyliin olen eksynyt, kun missään ei näkynyt ketään, vaikka oli pahin ruuhka-aika. Onneksi lopulta löysin ison tien, mistä minun pitikin kulkea. Huh! Mutanttivaara ohitettu.

Koulussa olen jo alkanut ymmärtää jotain ja päivä päivältä puhun jo enemmän ranskaa. Koulu kuitenkin vie viimeisimmätkin voimat, ja voisin valittaa sen raskaudesta loputtomiin! Toisin on yhdellä hyvällä ystävälläni briteissä (hän on siellä siis vaihto-oppilaana). Hänellä on vain 16 tuntia viikossa koulua! Voitteko kuvitella? Itse väännän hiki hatussa 10 tunnin koulupäiviä, kun eräs vain lomailee. Olen kirjaimellisesti kateudesta vihreä..

Ranska on pikkuhiljaa ruvennut tuntumaan enemmän kodilta ja vähemmän vieraalta. Kaikki ei ole enää uutta ja hienoa, vaan normaalia ja...noh, normaalia. Välillä tulee niitä uutuuksien huumaavia hetkiä, mutta ne ovat jo nyt ruvennut käymään harvemmiksi. Enkä ihmettele. Jokaisen asian näkee tai kokee vain kerran uutena ja täysin tuntemattomana. Yksi luokkalaisenikin kertoi olleensa viikonloppuna purjelautailemassa, harrastuksena. Minulle se olisi kokemus.

Pakko vielä koppuun mainita, miten jotkin stereotypiat oikeasti pitävät täällä paikkansa. Olen aina yrittänyt olla uskomatta tai ajattelematta  minkäänlaisia stereotypioita, että voisin olla avoimin mielin jokaiselle uudelle asialle tai ihmiselle. Kuitenkin... Tässäpä teille kaksi stereotypiaa, joita olen keksinyt ja löytänyt ranskalaisista. Stereotypia numero 1: ranskalaiset ovat haluttomia oppia uusia kieliä, koska he pitävät omaa kieltänsä parhainpana kielenä, eivätkä usko tarvitsevansa muita kieliä. Tämä koskee suurinta osaa ihmisistä, joita olen tavannut. Stereotypia numero 2: ranskalaiset kulkevat kaduilla patonki kainalossa. Tämäkin on suureksi hämmästykseni täysin totta. Kaduilla kulkiessa saatat nähdä monen monituista ihmistä patonki kädessä kiirehtiessä ihmisjoukon läpi. Vielä puuttuisi baskeri ja viikset! Ehkä semmoinenkin vielä löytyy..

Pus,
Inke

Elämän pieniä ilon hetkiä

Tänään miulla oli ekaa kertaa oikeasti hyvä ja iloinen mieli tänne tulon jälkeen. Pystyin tänään ensimmäistä kertaa toteamaan itselleni rehellisesti, että olen iloinen. Tähän mennessä se on ollut hieman väkinäistä teeskentelyä. Väsymys kuitenkin painaa vielä joka hetkellä, ja tänään taisikin käydä silmät ummessa pariin otteeseen ranskan tunnilla. Hups..

Miulle tuli kuitenkin tänään hieman syyllisyyden tunnetta, kun minun uskollinen auttajani ensimmäisiltä päiviltä on jäänyt hieman taka-alalle. Olen siis oleskellut nyt pari päivää ihan eri ihmisten kanssa. Mutta enhän ole voinut sanoa heille ei, kun he pyytävät minua mukaan jonnekin. Tänääkin päädyin lounastamaan mäkkäriin :D toivon, ettei tästä tule jokin paha tapa, sillä mäkkäri sijaitsee 200 metrin päästä koululta..

Olen alkanut ymmärtää jo selvästi enemmän ranskaa. Tänäänkin ymmärsin opettajani selitykset uudesta lukkarista, vaikka välistä jäikin paljon sanoja ymmärtämättä. Perhekin yrittää sinnikkäästi puhua minulle koko ajan ranskaa ja näen aina heidän silmistään hirveän turhautumisen, kun jokin lause ei mene perille, vaikka sitä selittäisi kuinka monta kertaa. Sori...eikun pardon! Puhekin luonnistuu, jos jaksaa kuunnella epätoivoista lauseen muodostusta 15 minuuttia.

Illalla meillä oli ruokana moules frites. Suomennettuna sinisimpukoita ja ranskalaisia. Yksi minun lempi ruuistani! Täydellisempää siitä teki vielä pienoinen lasillinen ranskalaista valkoviiniä.. c: nälkäisenä pistin heti tohinaksi ja ei aikaakaan niin lautanen oli jo ihan täynnä simpukan kuoria rumana kekona. Katsoin muiden lautasille ja huomasin, että isälläni oli hyvin kaunis järjestelty lautanen. Katsoin takaisin minun lautaselleni ja pienoinen porsaan olo tuli koettua..

Tässä minun lautanen

Ja tässä isäni

Pitääkin ruveta harjoittelemaan tekemään yhtä hieno järjestely. Lisää sinisimpukoita siis!

Huomenna ajattelin mielen virkistykseni kävellä kouluun, vaikka en olekaan ihan varma vielä reitistä. Katsotaan kuinka pahasti tällä kertaa eksyn :D 

Pus, 

Inke

Kuulumisia kolmin kerroin

Kolme päivää onkin viimeisestä postauksesta, joten kertomista onkin myös sen mukaisesti. Perjantaina koulupäivän jälkeen selvittiinkin siskon kanssa kaupungille vaate ostoksille. Minä outona tyttönä en tykkää shoppailusta, vaikka tykkäänkin pukeutua hienommin tavallisellekin päivälle. Löydettiin kauppa, mikä mainosti pieniä hintoja, joten siinepä matkamme jatkui! Alhaisista odotuksista huolimatta kauppa oli erittäin kiva ja löysin sieltä kaiken tarpeellisen. Minun huimat shoppailuni oli siis tehty alle tunnissa. Huh.. Käytiin vielä katsomassa parit kenkä kaupat, mutta mitään ei löytynyt :c

Tässä miun ostamat vaatteet c:

Illalla sitten käytiinkin koko perheelle mäkki safkaa ja päädyttiin mussuttamaan telkkarin ääreen. Häh? Mitäs tää tämmönen ranskalainen meininki on :D ei kuitenkaan ollut valittamista..

Lauantaina lähdettiin aikaisin aamulla 9 aikaan siskon kanssa tallille (olen ratsastanut noin 7 vuotta). Miun tunti alkoi kello 10. Suuret toiveet tallille lähtiessä, pienet pettymykset kotiin tultaessa. Minut oltiin pistetty ihan aloittelijoiden ryhmään. Olin sillä tasolla 5 vuotta sitten, joten pienoinen alemmuuden tunne iski tunnilla ollessa. Ei kiva. Siskoni kuitenkin sanoi, että opettaja saattaa niin sanotusti "ylentää" minut hieman korkeatasoisemmalle tunnille. Onneksi!

(Pieni väli spiikki: tallilta sain hienoja kuvia, mutta en oo saanu niitä vielä itselleni, ja löysin etusormen kokoisen etanan! Mittailkaahan sormianne c;)

Lauantai ilta meni kaupungilla, hieman taas shoppaillessa. Ajatus oli ensin lähteä ostamaan koulu tarvikkeita, mutta niiden lomassa mukaan tarttui ihana, iso kaulahuivi ja Chanelin ripsiväri (-20%!). Kun kotiuduttiin kaupoilta syötiin saksalaista jauheliha keittoa, jonka jälkeen katsottiin Sota hevonen. Ilta venyikin myöhään, joten äkkiä piti päästä nukkumaan, ennenkuin löytäisin itseni lattialta nukahtaneena.

Tänään käytiin sitten syömässä ulkona. Se oli perheen yleinen paikka, missä he käyvät kun sää on hyvä. Istuimme terassilla, josta oli upeat näkymät merelle. Vau! Ravintolan vieressä oli strutsi farmi, johon oltaisiin menty, mutta siskolla oli vähän liikaa kotitehtäviä, joten sinne ei sitten keritty mennä. Höh. Olin jo ihan innostunut koko asiasta. Strutsi farmi! 

Takaisin tullessa ravintolalta päin ajettiin meren rantaa pitkin. Sillä oli surffaajia, leijalautailijoita, purjelautailijoita... Upea näky. Kerroin perheelleni, että haluaisin joku päivä kokeilla leijalautailua, ja se kuulemma onkin ihan mahdollinen ajatus! Pitääkin mennä kokeilemaan heti kun lumilautailua tulee liian kova ikävä. Matkalla piti myös ajatella tarkkaan mitä reittiä tulla kotiin, kun maailmanlaajuiset pyöräilykisat oli meneillään, mitkä sulkivat teitä. Eipä tämmöistä ole näkynyt Joensuussa päin :D

Loppu päivä menikin sitten läksyjä tehdessä. Kuinka tylsää.. Mutta pieneksi piristykseksi ja isoksi ilokseni skypeilin illalla Suomen vanhempieni kanssa. Helpostihan siinä hurahti tunti jutellessa niitä näitä. He myös juttelivat Ranskan perheeni kanssa, ennen kuin rupesimme illastamaan. Ruokana oli muuten juustokohokasta! Ei vain semmosia Suomessa näy joka perheen pöydässä.

Suomen siskonikin lähetti sähköpostia omista kuulumisistaan. Ollaan aina oltu hänen kanssaa tosi läheisissä väleissä, joten skypeillä on pakko joku päivä, kun kerrottavaa on ihan liikaa! :D Yksi asia, mitä kadehdin hänen Suomen oloissa, oli puusavotta, mitä hän oli tehnyt. Puusavotta kuulostaa taivaalliselta, kun on melkein kaksi viikkoa vain istunut. En ole siis urheillut täällä melkein lainkaan. Lentopallon ajattelin kuitenkin aloittaa täällä, jos se on mahdollista, ja heti kun tunnen reitin koululle totaalisesti, rupean kävelemään koulumatkani.

Suomessa ollessani pyöräilin aina kaikkialle, kunhan ei ollut lunta. Kesälomallakin tuli helposti pyöräiltyä yli 20 kilometriä per päivä ja nyt täällä en edes kävele yhtä tai kahta kilometriä enempää. Näin kovasti en ole koskaan halunnu urheilla. Toivon mukaan lentopallo olisi nyt mahdollinen urheilu aktiviteetti. Peukut pystyyn!

Pus,

Inke

Positiivisuus palkitaan lopulta

Taas yksi raskas, mutta ihana päivä takana. Väsyneenä täältä sängyn pohjalta postailen tällä kertaa, vaikka tuntuu, että kaikki ovat tällä hetkellä sängyn pohjalla. Tänään kotiin tultuassani, menin instagramiin ja toivottelin ainakin kolmelle ystävälleni paranemisia. Yritän lähettää täältä kaukaisesta Ranskasta teille kaikille, vähänkin sairastuneille, lisä voimia. Koittakaahan parantua<3

Itse olen selättänyt minun pienoisen nuhanikin aikapäiviä sitten, ja nyt ei vaivaa kuin sanoinkuvaamaton väsymys, vaikka kuinka nukkuisi. Tänäänkin silmäluomet painuivat kiinni hetkeksi pariin kertaan historian tunnilla. Voih.. Saan vain välillä aina ihan kummallisia energia puuskia, jonka jälkeen taas vaivaa pahempi väsymys. Ei vain auta kuin laittaa tulitikut silmiin ja menoks!

Yhden näistä harvoista energiapuuskista sain onnekseni liikuntatunnilla. Olemme pelanneet nyt kahtena viikkona lentopalloa, ja toivon mukaa sama meno jatkuu. En ole aikaisemmin tykännyt lentopallosta, mutta tänä kesänä pelasin melkein joka päivä kavereideni kanssa lentopalloa rannalla. Ensimmäinen ajatus ensimmäisestä liikuntatunnista oli (kun sain tietää, että pelaamme lentopalloa), että tätä varten mie harjottelin koko kesän, nyt mie voin näyttää, että osaan miekii jotain! Viimeviikon tunti ei kuitenkaan mennyt kauhean hyvin, mutta tänään meni sitäkin paremmin. Minulla olisi myös mahdollisuus aloittaa lentopallo harrastuksena-houkuttelee ja paljon!

Liikuntatunneista on tullut miulle tosi mieluisia, sillä olen kuin mikäkin lahna täällä kodissa. Tulen kohta hulluksi tästä liikkumattomuudesta.. Lisäksi pitkät koulupäivät ovat työn ja tuskan takana kun istun valehtelematta melkein 10 tuntia putkeen. Eilen, kun luin Pikku Prinssiä, en voinut enää istua, niinpä lukiessani kävelin huonettani ympäri ja ympäri :D vanhempani olivat varmaan ihan hermoraunioina, koska minun huoneessani on oikeasti tosi narisevat lattiat. Hups..

Tämä seuraava kuva on kaikille minun ystävilleni, jotka ovat minulle ilkkunees miten he täyttävät 18 puolivuotta ennen minua.

Näyttää siltä, että olenkin ehtinyt kaksi vuotta teitä edelle! Hähä. Te, jotka ette tiedä, olen oikeasti syntynyt 1996 Espoossa. Tämä pienoinen väärinymmärrys toi minulle kuitenkin pientä iloa-olen saanut kuulla melkein koko ikäni siitä miten "nuori" olen, kun täytän vasta joulukuussa. Ja olen kuullut myös siitäkin miten muilla oli viimeinen kesä alle 18 vuotiaina ja ensi kesän he muka viettäisivät terassilla huurteisilla. Huoh.. Tänä päivänä minä sain olla teitä vanhenpi ja se tuntui hyvältä.

Huomenna olisi ohjelmassa koulua yhdeksästä kuuteen, jonka jälkeen sovittiin siskon kanssa menevämme kaupungille shoppaamaan. Emme siis mennetkään tänään, kun siskoni oli väsy ja salaa mielissäni, välttäen pakollisen, minä hyppäsin bussiin kotia päin.

Pus,

Inke

Kaamos puskee päälle

Tänään miulla oli koulussa tosi lyhyt päivä. Miulla ei ollut kuin kaksi tuntia S.E.S:tä (sosiaali ekonomi jotain) ja kaksi tuntia matikkaa. Kahdeltatoista siis lopetin ja miulla oli huimat suunnitelmat mennä kaupungille shoppaamaan! Löysin nimittäin viime viikonloppuna ison ostoskeskuksen hirmusen läheltä koulua. Mutta voi että minulla on voimat vähissä. Oisin voinut tänään nukkua koko päivän. Sen sijaan päädyin pelaamaan Mario Cart Wii:tä äitini kanssa! :D

Eilen ranskan opettajani sanoi, että voisin tuoda tunneille mielummin ranskalaisen kirjan, jota lueskella ja kääntää, kun en ymmärrä tunneilta yhtikäs mitään, ja istun siellä aina tyhjänpanttina. Niinpä sain äidiltäni Pikku Prinssin. Tänään aloitin jo sitä lueskelemaan ja päätin, että aina kun en tiedä sanaa, kirjoitan sen ylös ja suomennan sen. Sama kuin olisin kirjoittanut kirjan kokonaan uusiksi.. Miun sanavarasto kumisee tyhjyyttään.

Nuo kaikki sanat vain yhdeltä sivulta..

Olen myös huomannut ranskalaisten nuorten käsialan olevan kaikilla vanhaa kaunokirjoitusta. Ja kirjaimellisesti tarkoitan kaikilla. Ranskan tunnilla vieressäni istuvalla pojalla on tuhat kertaa parempi käsiala kuin minulla. Miun teki mieli pyytää häneltä muistiinpanot kopioitavaksi kotiin, että olisin voinut näyttää teille, mutta harmillisesti emme juuri sillä tunnilla kirjoittaneet mitään ylös.. Ehkä seuraavalla kerralla! Tämä liiallinen muistiinpanojen kauneus on saanut miun päähän hirveitä ajatuksia. Kerran miulla oli hirmuinen houkutus ottaa mustekynä ja sotata miun vieressä istuvan tytön muistiinpanot, pari viivaa sinne tänne, ja katsoa hänen ilmettään. Itse pienenä perfektionistina voisin sieluni silmin kuvitella sen hirveän tilanteen, kun huolella tehdyt muistiinpanoni sotattaisiin, vaikka kyse olisikin vain parista viivasta. Tulisin hulluksi.

Tässä kuitenkin yhden luokkalaiseni muistiinpanot.

Joko uskotte? :D

Opelta löytyi piileviä piirrustustaitoja... c:

Huomiseksi sovin siskoni kanssa meneväni shoppailemaan, etten voisi tällä kertaa siitä livistää, sillä vaatekkaappini on tyhjää täynnä. Katsotaan miten huomenna jaksan, sillä koulua ois kahdeksasta kuuteen. Äyks! 

Täysin aiheesta riippumatta-tämmöinen kuva tuli napattua parvekkeeltani!

Pus,
Inke

Taiteellisuus iski

Tänään miulla alko koulu vasta 11, joten sain hyvin kerättyä voimia edelliseltä päivältä. Patterit täynnä päivä lähti jo heti aamusta hyvin käyntiin! Tein myös pienoisessa tylsyydessä ihan mahti videon instagramiin, nimim. inketuomela, käykää kahtoo! :D

Aamulla, ennen kuin koulu alkoi, hengailin taas uusien ihmisten kanssa (oli siinä pari tuttuakin). Hekin monesti sanoivat, että jos koskaan tarvitsen apua niin ei tarvitse kuin pyytää. Olen siis jo kerännyt melkein 10 avunantajaa! Pitäisiköhän tehdä uusi harrastus? :D väläyttäisin vain koiranpentu ilmettä täältä polvien korkeudelta, missä aina olen, niin eiköhän siitä sula ranskalainen kuin ranskalainenkin! Mutta oikeasti olen erittäin kiitollinen kaikille, jotka on minuu auttanu täällä. En ois millään pärjännyt yksin.

Tunneista en kuitenkaan ymmärrä vielä mitään, ihmekös tuo. Muistiinpanojakaan en voi aina kirjottaa, sillä usein opettajat vain sanelevat meille muistiinpanot. Ja arvatkaa vain osaanko sitäkään! Niinpä miulle jääpi tunneilla ihan hirmuisesti aikaa ajatella omia ajatuksiani. Olen monesti havahtunut siihen, että en edes huomaa etten kuuntele, kun olen ihan omissa ajatuksissani. Toinen on, että rupean piirtelemään. Piirroksia on tullut aika roimasti. Taideteokset à la Inke c;

Huomatkaa kuitenkin tehty tehtävä :D

Tyhmä puhelin ei tarkentanu, se ois oikeesti ollu hieno!

Salkussa lukee La vie scolaire = lukiolaisen elämää

Näyttääkö yhtään samalta?

Pus,

Inke

Sinä kirottu maanantai

Otsikkoni kertoo kaiken tästä päivästä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Uusi viikko siis alkoi ja koulunpenkit kutsuivat. Kouluun meno ei tuntunut kuitenkaan järkyttävältä ajatukselta ja aamullakin menin hyvillä mielin kouluun, vaikkakin olin varmaankin kuin mikäkin zombi, kun Ranskan isäkin kyseli, onko kaikki hyvin. Siihen kuitenkin auttoi unihiekkojen hierominen pois, ja eikun menoks!

Ensimmäinen kirottu tapahtuma oli, kun miun avunantaja (=miun luokkalainen, josta oon kertonut, tyttö joka on auttanut minuu ihan hullun lailla) tuli luokan eteen ja sanoi, että minä löysinkin luokan omin avuin. Iloisena hänelle vastasin kyllä, mutta sitten kuulinkin, että olimme sopineet viime viikolla näkevämme lähellä kaupunkia, että hän näyttäisi minulle luokan. Sitä häpeän määrää! Miten noin voikin sattua. Noin ihana ihminen, joka auttaa minuu kaikin keinoin, ja mie meen unohtamaan meijän tapaamisen. En voinut kuin pyydellä anteeksi kymmeniä kertoja, mutta vieläkin kalvaa syyllisyys sisällä. Hän sanoi vielä monesti, että kaikki on ihan ok, mutta en voi vaan karistaa tätä tunnetta.

Tapasin tänään taas uuden ihanan ihmisen. Hän oli niin mukava, ja juttelimmekin pitkät pätkät kaikenlaisista asioista. Enimmäkseen englanniksi, mutta minä taisin sopertaa väliin pari ranskan sanaa. Hän siis rakastaa englannin kieltä, niin mielellään hän sitä puhuukin! Juttelimme minun vaihtovuodestani vähän kaikkea, ja sitten hän kysyi, kaipaanko ystäviäni. En ollut järemmin ajatellut asiaa aikasemmin, mutta kun tuon kysymyksen kuulin, jouduin tekemään kaikkeni, etten purskahtaisi itkuun. Äänikin rupesi heti värisemään, joten yritin vain nopeasti selittää, että kyllä ikävöin, mutta tiedän, että he odottavat minua.

Kun tuosta ei niin mukavasta tunnevyörymästä ja loputtomiin asti kuluvasta koulupäivästä päästiin eroon, laahustiin kotiin lopen väsyneenä. Koululaukku tuntui painavan ainakin tonnin, joten uteliaisuuttani halusin mitata sen henkilövaa'alla :D ja kappas kun sieltä pärähti mukava 10 kiloa. Joudun siis joka maanantai raahaamaan kahdeksasta kuuteen 10 kiloa mukanani. Meillä ei siis ole minkäänlaisia lokeroitakaan mihin pistää kirjoja. Kaiken huipuksi sain ranskan tunnilta maailman vaikeimpia tehtäviä, joita ymmärtäessä vaivuin melkein syvämasennukseen. Luovutusvoitto ranskalle.

Mutta jos jotain hyvää pitää tästä päivästä etsiä, niin se oli kaikki ilman yllämainittuja asioita. Toisin sanoen päivä oli loppujen lopuksi hyvä, mutta tämä kirottu maanantai vie voimat paatuneemmaltakin taapertajalta.

Pus,
Inke

Tottumista tottumisen perään

Viikonloppu koitti, ah! Tänään meillä oli ohjelmassa aamuisen koomauksen jälkeen miun puhelin liittymän ostaminen sekä naapurissa illastaminen. Kuulostipas hyvälle! Ei kuitenkaan yhtä hyvälle kuin tänään päivällä nauttimani Nutella kreppi. Ne, jotka eivät tiedä mitä Nutella on voivat pitää hetken hiljaisuuden tietämättömyydelleen ja ottaa äkkiä selvää! Sitä ette kadu.

Mennessämme ostamaan puhelin liittymää, jännitettiin kävisiköhän ranskalainen liitymä kännykkääni vai pitäisikö ostaa uusi. Pienen pelon vallassa jo mietin, miten totuin jo omaan kännykkääni ja nyt taas pitäisi ostaa uusi. Huoh... Kuitenkin kovaksi onnekseni, myyjä ilmoitti, että uusi kännykkä on tarpeeton ja uusi sim-korttini saapuisi ensi viikon tiistaina! Ostin siis itselleni 2 euron liittymän. Siihen kuului rajaton määrä tekstiviestejä kuussa, sekä 2 tuntia puhe aikaa, mikä sisälsi ulkomaan soitotkin. Paketti kuulosti siis tosi hyvälle, puhumattakaan hinnasta! Ainut vain, että kun saan täältä ystäviä, miun puhelut ei jää kahteen tuntiin. En erityisemmin pidä tekstailusta ja mielummin aina soitan. Ja lisäksi, kun olin Suomessa, saatoin jutella monet illat protu ystäväni (prometheus leirillä siis tutustuttiin) kanssa parhaimmillaan 3-4 tuntia. Jos siis puhun täällä yli kahden tunnin, lähtee minulta aina erikseen laskutus, mutta en voi puhua yli 20 euron. Tekstauskausi siis kohta avataan!

Ennen kuin lähdettiin naapuriin illalliselle, tein hulluna siskolleni erilaisia lettejä. Oon aina tykännyt tehdä kaikenlaisia lettejä kavereille c: tein myös naapurin yhdelle tytölle letit ja niistä sain paljon kiitoksia ja kehuja. Sentäs jotain, missä olen täällä hyvä!

Naapuriin kun mentiin, meitä odotti aperatiivit. Ei kovin kummoista, pientä suolaista naposteltavaa. Tavanomaisesti meidät jaettiin nuorisoon ja vanhustoon, niin kuin Suomessa, mutta tällä kertaa se oli erilaista. Kaikki nuorisoon kuuluneet olivat 2-5 vuotta minua nuorempia. Tuli hirmuisen alentunut olo, kun minuakin kohdeltiin hieman myös lapsena. Olenhan toki vielä lapsi, mutta Suomessa minut otettiin jotenkin vakavammin. Toinen kummallisuus oli, että vanhemmat tarjoilivat lapsille kaiken. Emme joutuneet tekemään mitään! Suomessa meillä oli ihan toisin päin.

Aperatiivien jälkeen mentiin takaisin meidän talolle muitten nuorison kanssa pelaamaan Mario Cart Wii:tä. Ja pakko myöntää, huolimatta äskeisestä valituksesta, miulla oli ihan kivaa. Illemmasta tilattiin kaikille pizzaa naapuriin. Nam! Ruoka ei kuitenkaan ollut aivan sitä mitä ajattelin. Kun kuulin kutsusta, päässäni pyöri iso pöytä, johon kaikki istuuntuisivat, hyvää itse tehtyä ruokaa ja kaikenlaisia pöytätarinoita, joista en kuitenkaan ymmärtäisi mitään.

Ilta oli kuitenkin mukava, sitä en voi kiistää.

Cordialement,
Inke

Selvästi hyvä päivä

Eilen oli hyvä päivä. Mie ymmärsin jo vähän jotain sieltä täältä, olin kärryllä ainakin matikan tunnilla ja mie sain eilen miun ensimmäiset poskipusut! Olin toki saanut jo äidiltä poskipusuja, mutta eilen sain yhdeltä luokkakaverilta ja siskolta c: luokkakaverin poskipusut oli kuitenkin yllätys, kun en ollut kuitenkaan puhunut hänelle kuin vain kerran. Noh, en kuitenkaan valita! Niin ja pääsin tällä kertaa koululle asti bussilla :D

Koulu tuntuu vieläkin vieraalta, ihmekös tuo, mutta yksinäisyyden tunne on jo väistynyt jonkin verran. Kaikki on miule niin mukavia. En oo tottunut tämmöiseen kohteluun, tulee niin otettu olo! Yksi luokkalaiseni tarjoutui antamaan minulle muistiinpanot kopioitavaksi, kun en itse osaa kirjoittaa kuulemalta ja lisäksi hän tekisi miulle käännöksen englanniksi. Miun pelastava enkeli! Ja yksi hassu tapahtuma kävi eilen. Olen siis pienoisessa flunssassa, mikä on hyvin outoa. Ne, jotka tuntee miut niin tietävät etten ole koskaan sairas. Valitan aina yhdelle parhaimmista ystävistäni, miten hänellä voi olla nuha keskellä kesää :D no mutta kuitenkin. Flunssan takia niiskutin melkein koko päivän. Päivän päättyessä lähdin kävelemään bussille päin, kun yksi minun luokkalaisistani tuli kysymään minulta onko kaikki hyvin. Siinä sitten taas selittelin, että flunssa painaa, kaikki on hyvin. Hän varmaan luuli, että itkin :D (näin on siis tapahtunut minulle ennenkin, Suomessa tosin). Hyvä mieli kuitenkin tuli kysymyksestä. Hän vielä sanoi lopuksi, että jos on joskus yksinäistä voisin mennä hänelle juttelemaan c: en voinut kuin hymyillä. Miten ihmiset onkin niin ystävällisiä täällä?

Tämä on miun salainen piilopaikka c;

Toisin sanoen hengailen täällä, kun kaikilla muilla on tunti.

Kotiin päästyäni katsottiin siskon kanssa vähän aikaa telkkaria, jonka jälkeen lähdettiin ottamaan ulos kuvia. Ja mie jouduin malliksi. Äyks! En oo koskaan osannut olla kameran edessä, joten tehtävä oli minulle vaikea :D Saatiin kuitenkin, yllättävää kyllä, miusta pari hyvää otosta. Loppuilta sitten kuluikin katsoessa jalkapalloa (Ranska vs. Georgia) ja syödessä.

Cordialement,
Inke

Töyssyjä matkassa

Oh lala! Olipas päivä.. Miun piti mennä tänään ekaa kertaa bussilla kouluun. Ja mie oon ihan surkee julkisen liikenteen käyttäjä, jos puhutaan ekasta kerrasta. Ekaa kertaa, kun menin tallille bussilla, jäin melkein yhtä pysäkkiä liian aikaisin (kuljettaja onneksi sanoi, että ei vielä) ja edessä olisi ollut 3-4 kilsan matka. Junalla kun menin ekaa kertaa yksin, menin melkein minun pysäkkini ohi, kun luulin, että juna vain pysähtyi liikennevaloihin (??? Olin siis aika pienoinen) , kun en nähnyt pysäkkiä. Ja tänään, kun miun piti mennä bussilla kouluun ekaa kertaa.......menin väärään bussiin! Niinpä päädyin kävelemään ja surkean suuntavaistoni takia vielä eksyin. Onneksi en kauas. Niinpä puolen tunnin harhailuni jälkeen, löysin kuin löysinkin koulun ja ehdin sinne vielä ajoissa! Nappi suoritus siis.

Ekojen tuntien jälkeen olin ihan paniikissa, kun syömään pitäisin mennä enkä löytänyt aluksi ketään kaveria. Onneksi kaveri löytyi lopulta ja mentiin jonottamaan, ja voi kauhistus sitä jonon pituutta! En varmaan missään vaiheessa totu siihen, miten paljon miun koulussa on oppilaita. Meillä siis myös ruokailu maksaa, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on kovin kummalliset lounas kortit joihin laitetaa rahaa. Tuli mieleen ihan metro, kun mentiin ruokalaan. Kortti piti viilata ja sen jälkeen oli se pyörähys juttu(nimeä en tiedä..). Sitten tarjotin käteen ja ruokaa ottamaan. Valmiilta lautasilta. Valmiiksi annosteltuina. Mitä ihmettä! Ja meillä on muuten aina jälkkäriä, nam.

Miun tän päivän ruoka.

Ruokailun jälkeen meillä oli liikuntaa. Pelattiin lentopalloa! Ajattelin, että oikeasti pelattaisiin, niin päässäni pyöri vain koko ajan, että tätä varten mie oon kesällä harjoitellu! Nyt mie näytän, että osaan pelata lentopalloo! Arvatkaapa pelattiinko.. Pienoinen pettymyt oli, mutta sitä pelataan kuitenkin uudelleen parin viikon päästä. Liikuntatunnit siis koostuu vain 3 eri lajista; lentopallosta, seinäkiipeilystä ja juoksusta. Meillä on seinäkiipeilyä ensi viikolla. En malttais odottaa!

Mie juttelin tänään taas ainakin 4 eri tyypille! Selvästi miun tukijoukot on auttanu minuu tän matkan aikana, kun kaikki on mennyt niin hyvin lukuunottamatta miun pientä eksymistä..

Tavatkaa miun tukijoukot!

-rannekoru on miun parhaimmilta ystäviltä läksiäislahjaksi

-korvakorut on miun siskolta joululahjaksi, ja

-sormus on miun mummilta synttärilahjaksi hänen perintökaulakorustaan valettuna.

Vaikken ole kauhean taikauskoinen, nämä korut tuovat minulle kuitenkin hyvää mieltä ja sen kautta onnea<3

Cordialement,

Inke

Don't worry, be happy

Don't worry, be happy. Näin sano miun ranskan isäkin ekasta koulupäivästä ja siitä tuli suoriuduttua! Ja en voi kyllä muuta sanoo, kuin se meni ihan ok :D voitteko uskoa? Toki oli hirmuisen yksinäistä ja enhän ymmärtänyt tunneilta mitään, mutta jutskailin taas vähän muille ranskalaisille luokkalaisilleni, jotka vaikuttaa ihan kivoilta. Vielä joku kaunis päivä en ole ihan forever alone. Siihen tähdäten!

Pakko moittia hieman ranskalaisia luokkia. Ne on ihan hirveen tukahduttavia. Siellä on ihan tajun kuuma ja vain harvoissa luokissa on ikkunat auki. Ihan melkein ahdistavaa. Lisäksi meillä on hirmu lyhyet tauot. Meillä on tuntien välissä  (mitkä kestää 55 minuuttia) vain 5 minuutin tauot. Ei sen enempää. Mutta ruokailut ovat sitte tunnin tai kahden mittaisia. On ainakin aikaa syödä!

Lähdössä koululta c:

Tämä on siis vain sisäänkäynti. Luokkarakennukset on tuon takana!

Nyt, kun miulla alko koulu, miun perhe on ruvennut vaatimaan miulta enemmän ranskaa ja vähemmän englantia. Pieniä sanoja osaan jo heitellä ranskaksi sinne tänne, mutta lauseen muodostaminen est trés compliqué! Miun sisko opettaa minuu koko ajan. Hän välillä tekee myös niin, että kieltäytyy ymmärtämästä miun englannin kieltä ja selittää vain ranskaksi miulle ettei ymmärrä. Niin hermoja raastavaa :D Mutta se on hyvä. Miun pitääkin patistaa oppimaan kieli. Sain kuitenkin tehtyä matikan läksyt google kääntäjän avulla! Ja lisäksi vielä isän.. :D mutta melkein kokonaan itse.

Koittakaapas ymmärtää tuota!

Onneksi oon jo oppinut aiheen Suomessa, ettei tarvitse tietää

kuin tehtävänanto c:

Oon jo melkein sinut ranskalaisen kulttuurin kanssa. Välillä tulee hieman outouksia vastaan, mutta niihin pitää sitten vain tottua. Ensimmäinen outous oli, että täällä käytetään sisällä kenkiä. Parina ekana päivänä mie käytin miun avokkaita, koska miulla ei ollu sisäkenkiä. Onneks sain sitten siskolta tohvelit!

Yrittäkää olla välittämättä koirankarvoista...

Tämmöinen söpistys minuu aina vuottelee oven takana c:

Näihin tunnelmiin,

Inke

P.S. Tunnelmat ei oo kuitenkaan tällä hetkellä kauhean hyvät, kun saakelin itikka tuli inisemään huoneeseen! :D

Koulu alkaa!

Nyt jos koska tarvitsisin supervoimia. Semmoisia, jotka antaisivat miulle mahdollisuuden oppia ranskan kielen sormia napsauttamalla. Koska miulla alkaa huomenna koulu, enkä tunne sieltä ketään ja lisäksi en osaa jutella kenellekään, kun ranskalaiset nuoret eivät uskalla puhua englantia. Ranskalaiset...

Kävin jo kuitenkin tänään koululla. Mie näin miun luokanopettajan, joka vaikutti tosi mukavalta, ja jutskailin vähän venäläisen tytön kanssa, joka on asunut Ranskassa jo vuoden. Meijän luokanopettaja piti meille pientä infoa, josta en tietenkään ymmärtänyt mitään, joten olin ihan kujilla alusta loppuun saakka. Välillä kyselin venäläiseltä tytöltä, mitä tapahtuu ja hän ystävällisesti (onneksi) selitti miule miten kaikki menee. Huh!

Tässä on siis miun lukkari. 

Ja miut nimettiin uudelleen; Tromela Inkeri! :D ai kauhee...

Mie voin kuvitella miten eksyksissä oon huomenna, kun tänäänkin vain haahuilin siellä täällä. Olo oli kyllä kieltämättä hyvin yksinäinen.. Ehkä mie kuitenkin saisin huomenna jotain ystäviä. Pitäs vaan uskaltaa mennä sössöttää niille ranskaa. Onneksi miun sisko täällä on ihanan kannustava ja opettaa minuu koko ajan. Miun pelastus<3

Omistan myös siis kartan koululleni..

Auttakaa!

Kaikenlaista mukavaa

Mistäköhän sitä aloittaisi? On niin paljon tapahtunut vain parissa päivässä! Olen menettänyt ajan tajun melkein kokonaan. Tuntuu, että olisi mennyt viikkoja päivien sijaan. Ja päivätkin menevät niin nopeasti ohi... Mie oon ollut tässä perheessä vasta 3 päivää ja tää alkaa tuntuu jo hieman kodilta. Tai ainakin miun huone täällä :D Ja tää perhe! En ois voinu kuvitellakaan parempaa ja ihanempaa perhettä.

Perhe näytti tykkäävän myös tuliaisista! Toin siis heille villasukkia ja lapaset siskolle, Eppujen ja Chisun levyn, huovasta tehty poron näköinen vine cooler (:D), panda konvehteja ja salmiakkia. Vähän myöhemmin tuli naapurit kylään. Syötiin tapaksia ja aikuiset istu ulkona ja myö lapset (mie, miun sisko ja naapurin kaks lasta) pelattii Mario Cart peliä. Ai että mie olin surkee siinä...

Kun naapurit lähti, tehtiin perheen kanssa suolaisia creppejä! Naminami. Se on siis letun tapainen johon sisälle tulee kinkkua, juustoa ja muna. Ja sen voi myös syödä makeana. Kuten nutellan kanssa, mikä on täydellistä! Mutta crepit on siis perinteinen ranskalainen ruoka.

Piakkoin ruuan jälkeen meninkin jo nukkumaan, ah ihana sänky. Aamulla herättyäni, menin aamupalalle. Lipitin jasmiini teetä ja söin rapeaa patonkia, jossa oli sisällä voita, ranskalaista juustoa ja jonkinlaista kinkkua. Tuli ihan ranskalainen olo. Ennen kuin sain tietää, että ranskalaiset eivät edes käytä lautasta aamulla :D ihan äimän käkenä miulle sitten kerrottiin, että ranskalaiset syövät yleensä aamuisin jotain makeaa, jota he sitten dippaavat teehen tai kahviin. Hups...

Piakkoin aamupalan jälkeen myö valmistettiin eväsleipäset (tottakai patongista, ainakin miule) meren rannalle. Oih! Siellä oli niin kaunista. Ja se ranta oli 15 minuutin päässä! Käytiin myös matkalla katsomassa ratsastus koulu ja lukio, joka oli ihan sairaan iso. Ja kaiken lisäks se ei ollu vaan yks talo, vaan miulla on oppiaineita eri rakennuksissa! Satelliittikarttahan sinne pitää varmaan ottaa, että löydän mitään luokkia. Ja parastahan tässä oli se, että jos myöhästyt tunnilta, joudut menemään "la vie scolaire" rakennukseen (koululaisen elämää) hakemaan lapun, jossa siulla on syy miksi oot myöhässä, ja sen jälkeen saat vasta mennä tunnille. Tuun varmaan ensimmäisen koulupäivän jälkeen kotiin 10 lappua kädessä: "joo, öö, anteeks, mut mie olin vähän myöhässä...."

Päivällä myö pelattiin lisää Mario Carttia, aloin jo olemaan parempi! Voitin jopa miun siskon kerran yhessä kentässä :D Takaisin tuli murhaavia katseita... Tehtiin myös miun kurssi valinnat. Miulla olis siis koulussa tieteitä, ranskaa, englantia, matikkaa (jossa oli vaan 3 uutta asiaa!) ja sosiologiaa. Mie oon siis jollain sosiologia linjalla.

Illalla myö taas syötiin c: meillä on siis ruoka ajat täällä ihan erilaiset. Aamupala on yleensä joskus 6-10 aikaan, riippuu monelta siulla alkaa koulu, sen jälkeen lounas 1 aikaan ja päivällinen on 8 aikaan. Ihan outoa syödä näin harvoin, tuntuu, että koko ajan on nälkä :D

Tänä aamuna söin aamupalan yksin, kun vanhemmat oli töissä ja sisko vielä nukkui. Kokeilin samalla myös ranskalaista tapaa syödä aamupalaa; jotain makeaa kastettuna teehen. Se oli kummallista, mutta hyvää. Pari tuntia aamupalan jälkeen pelailin ja ootin, että sisko heräisi. Sisko kun oli syönyt aamupalan, myö ruvettiin tekemään browniesseja! :D naminami. Lisäksi Eput soi samalla taustalla-täydellisyyttä.

Oltiin molemmat ihan kieli pitkällä ja kuola valui, kun tehtiin niitä. Miun sisko on siis samanlainen herkkusuu ku mie c; plus hän rakastaa suklaata! Saatiin ne uuniin ja ruvettiin pelaa tennistä wiillä :D oltiin surkeita, mutta kivaa oli!

Kun äiti tuli kotiin lähettiin koulutarvike ostoksille. Kirjoja ostettiin 7 kappaletta aika paksuja, mut ne oli koko vuodelle! Aika hassua. Ostettiin myös laskin, sekä vihkoja. Ja käytiin ottamassa passikuvia miule bussikorttiin semmosesta itsepalvelukopista! Pakko sanoo et se oli kyllä aika jänskä. Tuli vaan ihan järkyttävän näkösiä kuvia-näytin ihan puolikuolleelta niissä.. Voi ei.

Mutta kaiken tämän pitkän tarinan jälkeen en voi muuta sanoa kuin, että hyvin menee! Ainakin tähän asti. Ikävä alkaa jo vähän painaa ja ylihuomenna alkaa koulu, mistä en tunne ketään.. Tai no siskoni, mutta hän on yhden alemmalla luokalla kuin minä. Ehkä mie jotenkin selviän. Ainahan mie.

Inke

P.S. Oon ruvennu facebookin kautta viestittelemään sen meksikolaisen tyypin kanssa, joka pyys miut kuviin Eiffel tornilla! :D

Tästä se alkaa!

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/10503025/?claim=6e7tub7da7s">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Huonoista enteistä huolimatta matka on sujunut hyvin tähän mennessä. Kirjoitus kuitenkin tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta kuin olla ja voi. Oon siis nukkunut tällä viikolla ehkä 2 yötä kunnolla. Muut yöt on tullu nukuttua huonosti tai sitten tuntimäärät on ollut 6-2 lukkaa. Toisin sanoen ei vois väsyttää yhtään enempää :D

Torstaina tultiin Pariisiin ja lyöttäydyttiin muitten vaihtareitten seuraan. Jouduttiin odottamaan tunti bussia, jonka jälkeen odotettiin bussissa 3 tuntia vielä paria muuta vaihtaria. Sitä vihan määrää miussa ja Ainossa, kun ei päästy millään lähtemään hotellille, oli nälkä, väsymys, vessahätä ja ihan törkeen kuuma! Meinattiin jo kirota koko matka. Lopulta päästiin kuitenkin lähtemään ja matka meni makoisesti nukkuessa. Hotellille päästyämme saatiin nimilaput kaulaan ja ihan törkeen rumat PIE laukut :D

Nälissämme haluttiin mennä vain äkkiä syömään, joten hotellihuoneen kautta mentiin kärkkymään ruokaa. Saatiin ruokakupongit hotellin ruokalaan, mutta ruokailu alkoi vasta yli tunnin päästä! 12 tuntiin en ollut siis yönyt kuin vain 2 leipää, jogutin ja luumun. Vihaisina Ainon kanssa käytiin automaatista puoliksi leipä, että selvittäisiin odotuksesta. Ruuan kuvat silmissämme nähtiin jo leivän tulevan, mutta sitten se jäi vielä kiinni automaattiin! Arrgh.. Onneksi respan mies tuli ja pelasti leivän automaatista.

Kun lopulta päästiin syömään, kiitettiin onneamme. Vihdoinkin. Oikeaa ruokaa eikä mitään leipämössöä. Saatiin kuvut täyteen ja ruvettiin juttelemaan muiden vaihtareiden kanssa. Järkytyin hieman kulttuurin määrästä. Juttelin siis tunnin tai kahden aikana meksikolaisten, floridialaisten, new yorkilaisten, saksalaisten, australialaisten ja kanadialaisten kanssa. Vau! Jutustelujen jälkeen meillä oli Talent Show :D Kielikurssilla olleet vaihtarit esiinty meille. Väsyneinä kuitenkii, myö Ainon kanssa luovutettiin ja lähettiin kesken esityksien nukkumaan. Pääsin taivaaseen. Oisin huutanu halleluujaa, kun pääsin sänkyyn, jos oisin jaksanut.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli lisää kulttuuria! Juttelin aiemmin mainittujen ihmisten lisäksi italialaisten, taiwanialaisten, kiinalaisten, itävaltalaisten ja tanskalaisten kanssa. Pasmat ihan sekasin, liikaa kulttuuria! Pakko oli ottaa päiväunet.. Kolmelta meille pidettiin infoa ja en voi muuta sanoo, että Ranskan koulujärjestelmä on ihan hullu!

Meillä saattaa olla koulua 8-18 asti ja välissä on vaan 5 minuuttia aikaa siirtyä toiseen luokkaan, mutta pari tunnin tai kahden taukoa onneksi on. Keskiviikkosin iltapäivä on vapaana, mutta lauantai aamupäivä saattaa olla koulua. Kauhistus... Hyvä puoli oli se, että meillä on lomaa ja paljon! Meillä on 6 viikon välein 2 viikon loma ja lisäksi törkeän pitkä kesäloma. Siihen mie voisin vaikka tottuakin c;

Illalla kuuden aikaan lähdettiin Pariisin keskustaan. Käytiin eka kanavassa turistiveneilyllä, jonka jälkeen mentiin Notre Damelle. Sieltä saatiin lähteä 2-3 porukoissa keskustaa shoppailee! Löydettiin yks kiva katu, missä oli paljon kaikkia kauppoja. Sieltähän sitten tarttu mukaan matkaan korkkarit ja söpö punainen paita. Tuli ihan pariisilainen olo. Tai ainakin viimeistään kahvilassa ulkona syömässä, Tequila Sunrise toisessa kädessä ja tupakka toisessa.

Jatkettiin matkaa Eiffel tornille, mikä oli upea! Varsinkin kun oli pimeää ja valot näkyivät niin kauniisti. Kuvia tuli räpsittyä ihan hulluna ja olin niin otettu, kun yks meksikolainen (tai ainakin muistelen, että oli meksikolainen) pyys minuu kahesti sen kanssa kuvaan. Eka Eiffel tornin alhaalla ja uudelleen ylhäällä. Hihi c: Eiffel tornin nähtyämme lähettiin takasin hotellille ja voi kauhistus sitä väsymyksen määrää..

Päästiin nukkumaan 12 aikaan yöllä, ja 6 tuntia olisi aikaa nukkua. Mahtavaa. Zombeina mentiin aamulla aamupalalle ja juna-asemalle lähdettiin 7.30. Nyt junaa odotellessa, väsy painaa päälle ja tuntuu, että nukahdan kohta pystyyn. Juna lähtee 12.10 ja kello on vasta 10.20. Toivottavasti en tee hirveän huonoa ensivaikutelmaa perheelle, kun aivot käyvät puolikierroksilla ja silmäpussit roikkuvat maassa asti, puhumattakaan rasvaisista hiuksista (hotelli huoneessa ei ollut shampoota!!). Mutta onhan miulla vielä aikaa todistaa, etten oikeasti ole puoli kierroksilla käyvä öljyriutta.

Inke