Viime päivinä olen ollut enemmän yhteydessä Suomeen ja suomen kieleen, nimittäin minä löysin (tai tarkemmin hän löysin minut) yhden toisen suomalaisen tytön 10 minuutin ajomatkan päästä minusta! Ja tämäkin oli vain iloinen yhteensattuma. Minun host-äitini nimittäin on hänen koulunsa saksanopettaja ja kun hän kuuli minusta, hänpä meni ja otti kysymään numeroa host-äidiltäni koulussa. Kun hän sitten soitti minulle en voinut olla uskomatta korviani kun joku puhui puhelimessa suomea. Niinpä minä aluksi oletin, että puhelimen päässä on yksi ranskalainen ystäväni joka oli juuri kysellyt miten sanotaan hei suomeksi, joten siinä rupesinkin vääntämään ranskaa aluksi kunnes tämä suomalainen tyttö jatkoi puhumistaan suomeksi.
Puhelimen päässä sovittiinkin tapaaminen ja nyt tähän mennessä ollaankin kahteen viikkoon tavattu kolme kertaa. Host-äitini ei ollut mielissään asiasta, sillä hänellä oli ajatus, että ranskankielen oppimiseni kärsisi siitä dramaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole käynyt onnekseni, mutta olen saanut sitäkin iloisemma mielen. Tuntuu välillä niin hyvältä puhua suomea kasvokkain henkilön kanssa, joka jakaa melkein kaikki samat ajatukset ja tuntemukset tältä vuodelta. Niinpä aina kun nähdään, emme voi lopettaa puhumista, sillä kertomista olisi ihan liikaa! Olipas helppo tehdä ystävyys suomeksi...
Tämä toinen suomalainen vaihto-oppilas kertoikin juuri tuttavuuden tekemisen asian ytimen; kaikki perustuu samaan kiinnostuksen kohteeseen tai samanlaisuuteen, ja siihen väliin heitettäviin vitseihin ja jatkamalla sillä keskustelua. Niinpä minun huonoilla ranskan kielen taidoilla olen ollut surkea tekemään ystävyyksiä muiden ranskalaisten nuorten kanssa; joko en ymmärrä mitä toinen sanoo, jolloin vastaaminen on mahdotonta tai sitten karkotan keskustelukumppanini minun kiusallisilla yrityksillä selittää jokin hyvä vitsi väliin, jota toinen ei ymmärrä, jonka jälkeen on kaksi vaihtoehtoa; selittää asia monta kertaajonka seurauksena jutusta katoaa se vitsi, tai sitten annat asian olla, kun selitys menisi liian vaikeaksi. Jokatapauksessa seuraus on sama; juttu katkeaa kuin salamaniskusta ja kiusallisina mietimme mitä sanoisi seuraavaksi... Jeps, siihen kuvastuu suurin osa miun keskusteluista miuden kanssa :D On toki poikkeuksiakin, jolloin puhe sujuu vettä vain ja niistä kerroista muistan aina miksi edes alun perin lähdin; oppimaan kielen, tapaamaan uusia kulttuureja ja erityisesti saadakseni uusia ystäviä.
Kuten alussa kerroin olen ollut myös enemmän yhteydessä Suomeen. Ja tällä en tarkoita, että olisin ollut kirjaimellisesti yhteydessä puheluilla ja viesteillä vaan olen vain tuntenut olvani enemmän suomalainen. Tämän toisen suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa olen voinut olla täysin oma itseni omassa kulttuurissani. Se on ollut yllättävän mukavaa kaikkien näiden Ranskan älyttömien metkujen vastapainoksi. Niinpä olemmekin hänen kanssaan muisteltu saunaa, rakettien paukuttamista jäällä uudenvuoden aattona, kirpeää ihanaa pakkasilmaa ja ennen kaikkea Suomen ihanaa koulusysteemiä.
Yksi parhaimmista kavereistani oli postannut instagramiin kuvan, missä hän kertoo katselevansa televisiosarjoja iPadiltaan takkatulen ääressä. Pelkästä takasta minulle tulee mieleen jo koti, sillä talvisin minä olen se, joka lämmittää aina takan ja katselee televisiota siinä ihanassa hohkavassa takkatulen lämmössä. Täällä saan tyytyä kynttilöihin ja tekotakkaan. Tunnelma ei ole yhtä täydellinen, mutta tällä hetkellä siihen on tyydyttävä.
Toinen asia mitä kaipaan eniten on sauna. Tämän suomalaisen tytön kanssa jo haaveiltiinkin saunasta ja sen ihanasta lämmöstä ja olen kyllästynytkin käymään vain tylsillä lyhyillä suihkuilla ilman saunaa. Niinpä äiti ja iskä, muistakaa, että sitten kun minä palaan Suomeen ja tulette hakemaan minua lentokentältä on saunan parempi olla jo lämpeämässä, sillä sinne minä ryntään ensimmäiseksi kun päästään kotiovesta sisään, ja kuulumisien kertominen jatkuu siellä tuntien mittaisina.
Pus,
Inke
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti