Tämä kyseinen koira tarvitsi apua löytääkseen kotiin (ja ehkä tarvitsee vieläkin) kuten me ihmisetkin. Aina ei niin kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Olen yrittänyt kovasti tehdä tästä paikasta minulle kodin, mutta välillä se on niin tajuttoman vaikeaa, sillä kodin tekee ihmiset eikä niinkään paikka. Olen kotona siellä, missä minun rakkaimpani ovat.
Onneksi koulukaverini ovat välillä ihania päivänpiristäjiä, jolloin tämä tyttö on vain yhtä hymyä. Niitä hetkiä kaipaisin enemmänkin. Niitä hetkiä, jolloin tunnen kuuluvani tänne, tähän maahan ja tähän yhteisöön. Mutta tarvitsen apua. En pysty siihen yksin ja olen onnekas, että jotkut täällä sen huomaavat ja ottavat huomioon. Tarvitsen apua löytääkseni kodin.
Olen skypeillyt ystävieni kanssa nyt paljon enemmän. En tiedä onko se hyvä vai huono, sillä olen onnellinen kun näen heidät, mutta suru tulee kun puhelu pitää lopettaa. Kaikesta huolimatta en pystyisi olemaan näkemättä heitä. Hyvinä päivinä saatan ikävöidä heitä vain kerran, mutta huonoina päivinä pelkästä juomapullosta tulee jo yksi ystävä mieleen ja siitä seuraava ja seuraava... Hellittääkö tämä ikävä koskaan? Luulenpa, että vastaus tähän kysymykseen on ei.
Pus,
Inke
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMie en hirveesti perusta sanoille "tiedän miltä sinusta tuntuu". Mie en tietenkään ole sinä, enkä voisikaan väittää, että tietäisin tasan tarkalleen, että tietäisin yhtään mitä sie koet, sydämessäsi ja ruumiissasi. Mutta jotain mie voin sanoa, ja se on se, että mie ymmärrän. Enkä myöskään voi sanoa, että "olen kokenut saman", koska en ole (toistan, mie en ole sinä), mutta sen minä voin sanoa, että olen kokenut samankaltaisia tunteita, paljon, samassa kulttuurissa, samanikäisenä, samankaltaisessa arjessa ja kaikessa siinä yksin, ihan niinku sie nyt.
VastaaPoistaInke, mie en voi alkaa sinuu neuvomaan, enkä osaiskaan. Yksi asia, mitä mie en silloin vaihdossa muistanut, ja toivon että olisin muistanut on se, että se välimatka kotiin ja rakkaisiin on oikeasti pieni. Se tuntuu just siltä kuin miltä se kuulostaa: 3000 kilometriä - se on fyysisesti aivan käsittämättömän kaukana ja se on totta. Skypettäessä tuntuu, kuin puhuisi jollekin toiselle planeetalle. Mutta yks asia pitää muistaa.
Kyllä, välimatka on pitkä, ja tuntuu valovuosilta. Mutta muistatko, kun koulussa luonnontieteitä opiskeltaessa opetettiin, että avaruudessa matkat mitataan valovuosina? Joo, varmaan muistat. Muistat varmaan, että valovuosi on matka, jonka valo kulkee vuodessa. Se on matka, jonka joku kulkee tietyssä ajassa. Sovelletaan:
Matka = 3000km
Valo = Inke
Aika= kolme tuntia
Se, miten tuntuu, että isi ja äiti ja sisko ois valovuosien päässä, niin ei. Muista katsoa samaa asiaa eri kannalta: hei, siun oikea koti on kolmen tunnin matkan päässä! Kolme tuntia. Aivan naurettavan lyhyt matka. Ajattele? Lentokone ei ole mikään avaruusalus, mutta lujaa se kulkee.
Mie tiiän, että vaihtareilla ei oikeastaan ole "lupa" käydä välillä kotona, ja se on ymmärrettävää, koska just niinku sanoit: jopa skype-keskustelu on vaikea lopettaa, niin entäpä sitten viikonloppureissu kotona? Huh, se olisi rankkaa. Miekään en uhmannut vaihtarijärjestön sääntöjä niin paljon, että olisin lähtenyt kotiin, vaikka välillä tuntui, että fuck the rules. Mutta oikeastaan loppujen lopuksi ei olekaan niin tärkeää se, että kotiin ei (muka) pääse. Oikeasti riittää tieto siitä, että siellä se koti on, ajallisesti ihan vieressä, viereisessä kaupungissa vaikka. Siellä ne rakkaat ihmiset on. Missä tahansa kohti kaupunkia sie siellä oot, isäntäperheen kodissa, koulussa, kaupungilla, joka ikisestä nurkasta kotiin ei ole muutamaa tuntia pidempi matka. Siellä se koti ja ne ihmiset odottaa sinua. Ne ihan oikeasti on siellä: ei missään avaruudessa. Kolmen vaivaisen tunnin päässä ne sua odottaa ja siellä ne sinua henkisesti tsemppaa. Koska ne ei voi nyt fyysisesti olla sun lähellä, niin kaikki se kapasiteetti siirtyy aivoihin ja rintaan, mikä tarkottaa sitä, että kaikki ne on sua sydämessään sitäkin lähempänä. Sydän ei tunne valovuosia. Täällä me ollaan, ihan nurkan takana! (Mie myös!) ♥
Voi Elli, sie kyllä osasit sanoo just oikeet sanat! Kiitos<3
VastaaPoista