Think positive-Easy. Think negative-But how?

Näin eilen yöllä maailman inhottavinta unta, painajaisia siis. En osaa selittää unta, kun kuitenkin oli niin sekava, mutta mieleen se jäi vahvasti. Tästä unen sekavuudesta tuli kuitenkin mieleen heti yksi miun parhaista ystävistä, joka uteliaisuudessaan katsoo outojen unien merkitykset. Niinpä heti ensi töikseni aamulla innoissani rupesin etsimään selityksiä näille miun kummallisille kuville-eikä löytö ollut kauhean miellyttävä.

Tulen kuulemma lähiaikoina kuulemaan huonoja uutisia ihmisestä, josta olen erossa, valehtelen itselleni jostain asiasta, pakenen jotain asiaa, jota haluan välttää... Voisin jatkaa tämmöistä listaa ikuisuuksiin. Ei hyvä. Selvitin yhden asian ystäväni kanssa viikonloppuna ja tiedän, että tämä uni liittyy siihen. Asia hieman satutti minua, mutta ei niin, että minua itkettäisi tai että ystävyyssuhteeni kärsisi. En ainakaan usko.

Me naiset olemme tehneet monia stereotypioita miehistä ja yksi niistä on tunteettomuus. Usein näemme elokuvista, luemme kirjoista tai kuulemme ystäviltä miten miehet on tunteettomia sikoja. Kuten taas naiset ovat päinvastoin tunteiden kuningattaria, aina ilmaisemassa mitä ajattelevat. Olenko minä sitten outo mutaatio->naisen mieli miesten aivoissa. Harvoin tunnen raivoa, inhoa, ikävää, tunteita maan ja taivaan välillä jos en todella ajattele, mitä tunnen nyt. Joskus en edes fyysisesti pysty siihen. Liian vaikeaa miun aivoille. Käsittelen suurimmat tunteeni vain alitajuntaisesti, jolloin ne tulevat uniini.

Ehkäpä juuri tästä syystä oon aina posiitiivinen, aina hymyilemässä, aina niin ystävällinen ja aurinkoinen muille. Ja sehän on hyvä. Mutta välillä ärsyttää olla aina niin samanlainen. Sama levy päällä, sama taulu ja sama mieli. Samanlaisuus käy lopulta tylsäksi. Sitä ei vain aina huomaa, kun piristymme jokaisesta hymystä ja ystävällisyyden osoituksesta huononakin päivänä. Pidämme niin paljon onnellisuudesta ja ilosta.

En sano, että tämä olisi huono asia, piristynhän itsekin jos joku hymyilee minulle tai vaikka koulukaveri nostaa kynäni, kun vahingossa tiputin sen. Sanon vain, että haluaisin välillä kokea sen raivon tunteen milloin pitää laskea kymmeneen tai sataan rauhoittuakseen, haluan tietää millaista on ikävöidä jotain niin paljon, että sattuu, haluan kokea enemmän tunteita.

Pidätte varmaan minua ihan hulluna, kun ajattelen näin, mutta en voi sille muutakaan. Siitä huolimatta pysyn positiivisena nyt kun siihen on mahdollisuus. Ehdinhän murehtia ja tunteilla sitten vanhempana. Te, jotka pystytte näyttämään ja ilmaisemaan kaikki tunteennne, sietäisitte olla ylpeitä itsestänne. Nostan teille hattua. Älkää kuitenkaan unohtako olla positiivisia ja ystävällisiä muille.

Pus,

Inke