Koska ystävyys on elämän viini

Kuuleeks mua kukaan, vai oonks mä yksin.. Näin kertoo Junon biisi Kuuluuks. Kertosäkeistö jotenkin vain sopii kuin nyrkki silmään minun tuntemuksiin täällä Ranskassa. Tuntuu välillä, että olen vain näkymätön, yksinäinen sielu täällä isossa kaupungissa nimeltään Lorient. Onhan minulla kavereita täällä, mutta kielen ymmärtämättömyys tekee vaikeaksi osallistua keskusteluihin, vaikka olisi miljoona asiaa kerrottavana, niinpä aina päädyn taka-alalle hiljaa kuunnellen ja yrittäen ymmärtää.

Tänään tapasin yhden koulumme muista vaihtareista. Hän on kotoisin Norjasta ja myös asustelee täällä vuoden. Oli vapauttavaa jutella hänen kanssaan, kun sai valittaa kaikista huonoista asioista, mitä on kokenut täällä. Ja hän vielä ymmärsi ja samaistui kaikkiin tuntemuksiini. Tunsin oloni hieman vähemmän yksinäisemmäksi kuin päivä sitten. Käytiin samalla myös sitten kahvilla ja kiertelemässä vaatekauppoja. Tällä kertaa ei kuitenkaan löytynyt mitään kaupoilta. Harmillista.

Minun tilaamani täydellisin kaakao ikinä

Löydettiin samalla kaupunkia kerrellessä hirmuisen söpö leipomo!

Pakko oli olla hieman turisti ja ottaa kuvia..

Ylhäällä ranskalaisten erikoisuus Macaronit ja alhaalla jokin suklaakakku

Kotimatkalla löysin myös päärynäpuun! Harmi etten yltänyt päärynöihin...

Ehkä seuraavalla kerralla otan taskukokoiset tikkaat mukaan :D

Vasta viime postauksessa kerroin jo miten uusia yllätyksiä ei enää tule, ja heti seuraavana päivänä löydän jo miljoona uutta asiaa mistä innostua ihan liikaa. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! 

Tuli myös ikävä hyvää ystävääni.

Suruilme lähti heti hänen viesteihin.

Pus,

Inke