Ollako vai eikö olla ranskalainen?

Kaikista enteistä huolimatta löysin kuin löysinkin ensimmäisellä yrittämällä koululle, enkä ollut edes aikeissa eksyä. Kiitos bussien, joita minun vain tarvitsi seurata koululle :D kävelymatka ei ole kuin vain 20-30 minuuttia, mutta minun lyhyillä jaloillani ja pienen pienillä askeleillani siihen hurahti 30-40 minuuttia. Eipähän tuo haitannut yhtään. Itseasiassa en ole koskaan ennen tykännyt noin paljon kävelemisestä kuin tänään! Niinpä päädyin myös kävelemään koululta kotia. Fiksuna tyttönä ajattelin kokeilla pientä oikaisureittiä ja eipä aikaakaan, kun tämä "fiksu" tyttö oli jo eksyksissä. Kiersin pari korttelia ympäri, miettien mihin Chernobyliin olen eksynyt, kun missään ei näkynyt ketään, vaikka oli pahin ruuhka-aika. Onneksi lopulta löysin ison tien, mistä minun pitikin kulkea. Huh! Mutanttivaara ohitettu.

Koulussa olen jo alkanut ymmärtää jotain ja päivä päivältä puhun jo enemmän ranskaa. Koulu kuitenkin vie viimeisimmätkin voimat, ja voisin valittaa sen raskaudesta loputtomiin! Toisin on yhdellä hyvällä ystävälläni briteissä (hän on siellä siis vaihto-oppilaana). Hänellä on vain 16 tuntia viikossa koulua! Voitteko kuvitella? Itse väännän hiki hatussa 10 tunnin koulupäiviä, kun eräs vain lomailee. Olen kirjaimellisesti kateudesta vihreä..

Ranska on pikkuhiljaa ruvennut tuntumaan enemmän kodilta ja vähemmän vieraalta. Kaikki ei ole enää uutta ja hienoa, vaan normaalia ja...noh, normaalia. Välillä tulee niitä uutuuksien huumaavia hetkiä, mutta ne ovat jo nyt ruvennut käymään harvemmiksi. Enkä ihmettele. Jokaisen asian näkee tai kokee vain kerran uutena ja täysin tuntemattomana. Yksi luokkalaisenikin kertoi olleensa viikonloppuna purjelautailemassa, harrastuksena. Minulle se olisi kokemus.

Pakko vielä koppuun mainita, miten jotkin stereotypiat oikeasti pitävät täällä paikkansa. Olen aina yrittänyt olla uskomatta tai ajattelematta  minkäänlaisia stereotypioita, että voisin olla avoimin mielin jokaiselle uudelle asialle tai ihmiselle. Kuitenkin... Tässäpä teille kaksi stereotypiaa, joita olen keksinyt ja löytänyt ranskalaisista. Stereotypia numero 1: ranskalaiset ovat haluttomia oppia uusia kieliä, koska he pitävät omaa kieltänsä parhainpana kielenä, eivätkä usko tarvitsevansa muita kieliä. Tämä koskee suurinta osaa ihmisistä, joita olen tavannut. Stereotypia numero 2: ranskalaiset kulkevat kaduilla patonki kainalossa. Tämäkin on suureksi hämmästykseni täysin totta. Kaduilla kulkiessa saatat nähdä monen monituista ihmistä patonki kädessä kiirehtiessä ihmisjoukon läpi. Vielä puuttuisi baskeri ja viikset! Ehkä semmoinenkin vielä löytyy..

Pus,
Inke